Ajatuksia levyistä ja levyarvioista: Interpol - Interpol

Olen miettinyt, miten minun pitäisi huomioida levyjä tässä blogissa. Tulin siihen lopputulokseen, että vaikka kirjoitankin levyarvioita Rumbaan ja Rytmiin, kirjoitan tännekin ajatuksia levyistä jotka ansaitsevat lisähuomiota - tai jotka ovat saaneet ansaitsematonta huomiota.

"Blogien hehkuttama" on nykyään varsinkin indiebändeille parempaa pr:ää kuin "viisi tähteä Rumbasta", joten olenkin tässä omalta osaltani mukana kehityksessä. Tämähän on blogi, ja voin hehkuttaa täällä levyjä. Kuten vaikka Interpolia.

Onko lehtien levyarvioilla sitten tulevaisuutta? Itsehän luen aina kaikkien lehtien levyarviot, mutta luulen edustavani erittäin pientä vähemmistöä. Nykyään kaiken musan kuulee netistä, joten levyarviolla ei ole enää samanlaista kuluttajapalveluaspektia kuin ennen. Nykyään niiden tehtävä on enemmänkin herättää keskustelua ja analysoida musiikkia.

Hmm, tästä pitääkin kirjoittaa joskus lisää. Mutta nyt asiaan:



 Our Love To Admiren ja Paul Banksin Julian Plenti -soolon jälkeen oli jotenkin jännäkakka housussa, että millainen tästä levystä tulee. Jännitystä lisäsi se, että The Viiksi, Carlos D lähti bändistä levyn nauhoitusten jälkeen. Voi hyvin Carlos, jäin kaipaamaan.

Mutta se levy: Varsinkin Plenti-levyn jälkeen pelkäsin että uus Interlol menisi haahuiluksi. Interpolin musiikissa on aina ollut mahtavaa se, että biisit on jotenkin hailakoita ja epämääräisiä, kunnes yhtäkkiä tajuaa mistä niissä on kyse. Plentillä ja Our Love To Admirellä sitä tajuamista ei kaikkien biisien kohdalla tullutkaan.

Lights ja Barricade oli kuultu jo aiemmin, joten pelko "hitittömästä" levystä oli tiessään. On silti yllättävää, miten hienosti tämä levy hiipii luihin ja ytimiin. Just se Interpol-fiilis! Biisi, joka tietämättömän mielestä kuulostaa vain kaiutetulta kitaralta ja miehen määkimiseltä iskee yhtäkkiä ja yllättäen. Kuten vaikka uuden levyn aloitusbiisi Success. Tai levyn paras biisi Always Malaise (The Man I Am). Tai The Undoing, jossa Banks yhtäkkiä vetäisee kertsin espanjaksi.

Googlen kääntäjän mukaan Banks laulaa:  

Yleensä 
Olen löysä 
Olen tauko irrallaan
 Tällä sa jäte voittaa ei verrata

Googlen kääntäjä on verraton. Mutta siis: Ei pettänyt Interpol, nyt harkitaankin keikkamatkaa jonnekin lähelle. Suomeen eivät näillä näkymin ole tulossa, joten ehkä Intsikat pitää käydä katsomassa sitten Berliinissä. Vaikka Carlos D ei olekaan mukana. Ruisrockin keikka 2008 oli ah-mazing. Jurrista johtuen tuli ehkä jopa vähän kyynelehdittyä Evil-biisin aikana.


Tämä on Also Sprach Jussin eka levyarvio, joten minulla ei ole olemassa arvosteluasteikkoa. Sellainen pitää keksiä.


Interpol saa 9/10 jackrussellinterrierinkuvaa.






Hipsterivitsit ovat hauskoja, joten lisään vielä tämän hymähtelyttävän videon.


This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

6 Responses to Ajatuksia levyistä ja levyarvioista: Interpol - Interpol

  1. Juhani says:

    Todella totuutta puhut uudesta Interpolista. Aluksi olin välinpitämätön, mut sit se vaan hiipi tajuntaan. Komiasti. Mainioita kirjoituksia. En tajuu, miten en oo törmänny aiemmin tähän. Todella ok.

  2. Jussi O: says:

    Loistava levy, ihan parasta Interpolia. Espanjankielisen osuuden käännös, jossa on ehkä jotain järkeä, löytyi taannoin jostain netin uumenista:
    Usually I hold / I let myself go / I let myself go into the undoing / The sheer loss to which victory does not compare

  3. Jussi says:

    Kiitoksia Jussi O, tuo käännös "tekee järkeä" enemmän kuin Google Translaten höpinät... Kestää kuuntelua edelleen tämä levy.

  4. Jussi O: says:

    Ps. Edinburghin keikan liput tilattu :) Päätettiin, että nyt jos koskaan kannattaa nähdä Interpol.

  5. Jussi says:

    Huh huh, olen kade :D Katselin itsekin kiertueen Euroopan-keikkoja, mutta autokoulu imaisi kaikki rahat tältä syksyltä :(

  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...