Klassinen "millä hakusanoilla blogiin on löydetty" -postaus

Jep, Google Analytics on hieno työkalu. Se kertoo muun muassa, millä sanoilla tähän blogiin on tultu. Lisäksi se kertoo, että täällä kävi viime kuussa hiukan vaille tuhat eri ihmistä, mikä on helvetin hieno homma!

Tämähän on klassinen blogauksen aihe.

Suosituimmat haut ovat artistien levyarvosteluja. Myös Maria Show, Off the Record, Kindle 3 ja blogini nimen erilaiset kirjoitusmuodot ovat suosittuja. Greiseihin voisi laskea esimerkiksi nämä seuraavat:


"another shirt please" oskar (siis mitä...)
"tuttu" hakulinen lindholm
e kirjojdlelle
eri sissijärjestöt
huittinen, strippari (HAHAHA, tämä hakija joutui kyllä pettymään)

isokokoiset luomet (MI TÄH?)
päässä koko ajan pyörivät ajatukset (jotenki pelottava ja vähän raasu)
tuuri ohjelman lopetus musiikki (moi Tuuri-fani, yhdyssanataidottomuudesta huolimatta pidetään yhtä)

Blogiin on löydetty sekä hauilla "oikeisto rap" että "vasemmisto rap". Hienoa minun mielestäni.

Olen tässä viikon verran kuunnellut Rubikin uutta Solar-levyä. Kyllä mä kohta tajuan tämän tarpeeksi hyvin, että kehtaan kirjoittaa arvostelun. Helvetin hyvä tämä on, sen verran voin sanoa.

This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

4 Responses to Klassinen "millä hakusanoilla blogiin on löydetty" -postaus

  1. Juhani says:

    Ahaha, parasta! Varsinkin huittiset ja luomet. Mulla tais olla oudoin ihan hiljaittain tyyliin "geisha seksi". Huh!

  2. Myös tuo ilmeisen päin helvettiä kirjoitettu "e kirjoja kindlelle" ihmetyttää, tai että miten google tuosta rimpsusta ymmärsi mitä hakija tarkoitti.

  3. Unknown says:

    Luultaavsti mun sex & violence -postaukseen oli tultu hakusanoilla "seksiä jossa on väkivaltaa". Klassista.

  4. Anonyymi says:

    "another shirt please" oskar - mä arvaan tämän :)) kyse on ehkä siitä, että ulkomaiset euroviisufanit ja bloggarit eivät pitäneet paradise oskarin esiintymispaidasta. Tosin viisut oli vasta myöhemmin, kuin tämä blogikirjoitus, mutta ne eivät tainneet pitää siitä Suomen karsinnoissakaan.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...