Miksi Samae Koskisen sanoitukset ovat tärkeitä

Samae Koskisen kolmas soololevy Kuuluuko, kuuntelen julkaistiin viime viikolla. Musiikillisesti levy on Koskisen parasta antia, mutta ajattelin kirjoittaa levyn itselleni tärkeimmästä puolesta, eli sanoituksista.

Kuten kaikki edes yhden Samae-haastattelun lukeneet tietävät, tällä levyllä Koskinen on ensimmäistä kertaa kirjoittanut sanoitukset kokonaan itse. Ei Kauko Röyhkää, ei random-runoilijoita, eikä edes Jarkko Martikaista, joka tosin usutti muusikkoa kirjoittamaan itse.

Samaen sanoitukset ovat itselleni siksi tärkeitä, että ne ovat vastavoima 18-35-vuotiaita ihmisiä eniten näivettävälle luonteenpiirteelle, eli sarkasmille. VIHAAN sitä kaikkitietävää, turvallisuushakuista ja pelkurimaista kaiken kuittaamista sarkasmilla. Tämä pätee toki musiikkidiggailuun, mutta myös elämään laajemmin.

Kukaan ei uskalla innostua mistään, koska on paljon turvallisempaa digata VÄHÄN tai naljailla varovaisesti. Mitä jos joku onkin eri mieltä ja huomaa innostukseni? Mitä jos innostujaa pidetään lapsellisena?

En osaa sanoa onko tämä nimenomaan suomalaisten, hipstereiden vai miesten ongelma, mutta kuluttavaa se on. Itse näen asian niin, ettei ilman innostumisen tuomaa energiaa tässä maailmassa pysty nauttimaan innostumisen aiheuttamista saavutuksistakaan. Kaiken sarkasvoinnilla voi toki edetä elämässään, koska kaikkeen viielästi suhtautuvaa ihmistä pidetään jostain sairaasta syystä älykkäänä, mutta en usko että sarkasti antaa edes itselleen luvan estoitta nauttia mistään.

Toivon etten koskaan menetä kykyä innostua, niinkuin tällä viikolla The Joy Formidablen ja Panic! At the Discon uusista levyistä. Tai sitten näistä sanoituksista.

Haastattelin itsekin Samaeta jolloin en pysty arvioimaan levyä objektiivisesti, arvosana jää siis antamatta. Mutta onhan tämä nyt hienoa musiikkia. Eivät levyn sanoitukset suoranaisesti käsittele tuota aihetta, mutta ainakin omasta mielestäni rivien välissä kulkee juuri tuo mainitsemani sarkasminvastaisuus ja innostumisen tärkeys. Löytyyhän sieltä esimerkiksi upea rakkauslaulu Hän, jolla on kaikki, jossa ainakin heittäydytään ja innostutaan.

"En oo sellainen, joka antaa periks näinkin helposti
 jos haluatte mut kukistaa, niin koittakaa kovemmin"

This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

5 Responses to Miksi Samae Koskisen sanoitukset ovat tärkeitä

  1. iddqd says:

    Mites tää? http://www.youtube.com/watch?v=skwz9EmgBTQ Iskelmätaivaan langennut Burzum ja Palsa. Ilman ironiaa. Kaikin puolin väkevämpää matskua kuin tuo yllämainittu Samaekoskinen. Tuli vaan kömpelöistä, mutta jostain vinkkelistä vilpittömistä teksteistä mieleen.

  2. Juhani says:

    Näin kokemuksesta voin sanoa, omastakin, että kyynisyys on vähintään yhtä paha kansantauti. Aika jännä huomata, että sullakin on tollaset fiilikset - oon ollu huomaavinani muuallakin samoja aatoksia. Luulen myös et tä sarkastinen tyhmien juttujen diggailukin alkaa tulla tiensä päähän. Tykkäsin muuten kans tosta Samaen uudesta, sikäli onkin kiva saada muistutus et sanoitukset on omaa käsialaa. On nimittäin eka Samaen levy jolle sytyin..:)

  3. Hienosti valittu nimimerkki iddqd - on Doomit pelattu. Janos Valmusen tapauksessa on surullista, että sitäkin on digattu sarkastisesti.

  4. Riikka says:

    mahtavaa, jussi! aito hömelöys on parasta!

  5. Mainospalana on muuten sanottava, et tänään keskiviikkona YleX:llä klo 20 alkaen Perttu Häkkisen ohjelmassa keskustellaan nuorten arvomaailmattomuudesta ja kaiken väheksynnästä. Sattumaako?

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...