Nyt voin sanoa olevani edes jotenkin riittävästi sisällä tässä levyssä, että tohdin ryhtyä sitä arvioimaan.
Oma historiani tämän levyn kanssa alkoi H*A*M-singlestä toukokuussa. Se oli melko kammottava yksinään kuultuna ja varsinkin radiossa soitettuna. Hahmoton, hankalataustainen ja mahtipontisuudessaan nuupahtanut. Sitä ei otettu albumin lopulliselle versiolle - Spotify Premiumista löytyvälle spessuversiolle kylläkin. Kanye aloitti tällä biisillä keikkansa Flow'ssa.
Otis, toinen single, ei sekään aiheuttanut vielä riemunkiljahduksia. Tosin neljän-viiden kuuntelun jälkeen pääsin härskisti käytetyn Otis Redding -samplen taakse. Kyseessä on konseptuaalinen biisi, kuten koko levykin. Otis Redding on merkitty biisissä feattaajaksi, ja kaksikko kiemurtelee ympäri samplea röyhkeästi. Röyhkeä on biisikin. Se kertoo kait koko projektin järjettömyydestä, kaksi ikonia, mestari ja entinen oppipoika, todistamassa suuruuttaan - mutta kenelle.
Jay-Z räppää: "photo shoot fresh, looking like wealth/ I'm about to call the paparazzi on myself". Kanye aloittaa oman säkeistönsä vielä täydellisempää itserakkautta pursuen: "I made "Jesus Walks" so I'm never going to hell/ Couture level flow, it's never going on sale/ Luxury rap, the Hermes of verses/
Sophisticated ignorance, write my curses in cursive".
Tämä levy on tehty tahallaan överiksi, näin minä väitän. Tai siis, onhan näiden kahden levyillä totuttu pröystäilyyn, mutta molempien uusimpia omia levyjä tarkastellessa tuntuu, ettei pröystäilyä tosissaan olisi tehty näin alleviivaten. Watch the Throne, kyllä me tiedetään ketkä siellä istuu.
Mutta kun kuuntelee koko levyä paljastuu, ettei itsekehu olekaan koko totuus. Kanye tilittää - tietenkin - monista asioista. Sarkasmiakin onneksi käytetään, kuten New Dayssa:
"And I’ll never let my son have an ego
He’ll be nice to everyone, wherever we go
I mean, I might even make ‘em be Republican
So everybody know he love white people
And I’ll never let ‘em leave his college girlfriend
And get caught up with the groupies in the whirlwind"
Paikoin ollaan vain hämmentäviä, kuten mahtavan melodisessa Made In Americassa, jossa siinäkin on hienosisältöisiä säkeistöjä:
"Now all my niggas designing and we all swaggin’
Ignore the critics just to say we did it
This ain’t no fashion show mothafucka, we live it"
Pohjimmiltaan levy on siis kahden itsenäisen ja maailman katolla olevan mustan miehen yhteinen hurraahuuto itselleen, mutta myös - varsinkin Kanyelle tuttua - tilitystä oman aseman aiheuttamista ongelmista. Tämä kaikki on tietenkin järjestetty äärimmäisen viihdyttävään muotoon.
Parasta tässä levyssä ovat kuitenkin taustat. Huonoa säkeistöä Jay-Z ei ole tainnut kirjoittaa koskaan, ja Kanyekin huonommasta flow'sta huolimatta harvoin, mutta Kanyen tuotanto (joo, mukana on RZA, Neptunes, Swizz Beats ja vaikka ketä, mutta Kanye siellä taustalla häärii) on jälleen sellaista luokkaa, että heikottaa. My Beautiful Dark Twisted Fantasyyn verrattuna ollaan lähempänä "perus-hiphopin" soundia, mutta mitään vuoden tai kuukauden trendejä ei todellakaan kumarreta.
Mahtavan pehmeitä bassoja, sopivasti laulusämplejä ja laulajia (Beyoncé feattaa Lift Offilla ikään kuin ohimennen, Frank Ocean laulaa mainitussa Made In Americassa, Curtis Mayfieldiä sämplätään The Joyssa), huikeita koukkuja (levyn parhaan biisin, Niggas in Parisin, synariffi, huh!) ja tietenkin sitä iskevyyttä. Monet biisit loppuvat tuttuun rytminpätkään, joka on otettu piilobiisi "Illest Motherfuckers Aliven" alusta.
Jos ei jaksa kahlata koko levyä läpi, mutta haluaa testata oman mielenkiintonsa, kannattaa kuunnella Niggas in Paris, New Day, Murder To Excellence, Why I Love You, Made In America ja No Church in the Wild.
Levy löytyy Spotifystä. Arvosanaksi annan kahdeksan ja puoli jackrussellinterrierinkuvaa.
Kannattaa katsastaa myös Spike Jonzen mahtava Otis-video alta.
