Se on täällä! Malarian pelko!

On myönnettävä heti kärkeen, etten ole ollut Paprun fani aina. Ruger Hauerin Se syvenee syksyllä on minusta hyvä levy, mutta se ei kuitenkaan minun kirjoissani nostanut Paperi T:tä siksi hyperäppäriksi joka hänestä on pikku hiljaa tullut.

Sitten tuli Sä jätät jäljen. Aluksi olin sillekin pienesti että "äh", mutta biisi jäi kummittelemaan. Sitten huomasin kuuntelevani sitä melkein päivittäin. Samoin kävi Beefheart, Resnais & Aallon ilmestyessä.

Päästän teidät jännityksestä: Minusta Malarian pelko on paras suomirap-levy vuosiin, ja nousee lajityypin merkkiteosten joukkoon. Se ei ole kuitenkaan täydellinen tai moitteeton, mutta sen hyvät puolet ovat paljon huonoja puolia merkittävämpiä.

Malarian pelko on erolevy, mutta ei kovin herkällä tavalla. Merkittävintä Paperi T:ssä tietenkin on, että hän on antamassa sukupolvelleen ääntä. Tai ehkä tuo on liikaa sanottu, mutta jos olisin kymmenen vuotta nuorempi olisin voinut räpätä samoista asioista kuin Paperi T nyt: Pop-kulttuuriviittauksia viljellen sopivassa suhteessa itseä inhoten ja rakastaen mutta aivan totaalisen suoraan.

Vaikka teksti on läpi levyn rujoa ja henkilökohtaista, Paperi T:n eronnut mies -hahmo on myös hauska ja herkkä. Hänen hahmonsa tuntuu paljon todemmalta kuin suomiräpissä koskaan, tai musiikissa yleensä.

Giniinmenevä ja katkera hahmo tietää omat puutteensa, muttei huku itsesääliin. Toisaalta hän on erolevyteemasta huolimatta realisti: Muutkin naiset jo kiinnostavat, eikä sitoutuminen joka tapauksessa kiinnosta.

Välillä levyä kuunnellessa tulee vanha olo, koska olen kihloissa ja minulla on asuntolaina, auto, tytärpuoli ja koira. Mutta laadukkaan viihteen tapaan Paperi T on onnistunut tekemään hahmon kiinnostavan muutenkin kuin samaistuttavuudellaan.

Levyn alkupuoli on todella kovaa tykitystä neljän ekan biisin ajan. Mainstream-Solo avaa pelin teeman osalta, Surumielisen näköiset naiset selvittää surun aiheuttajaa, Stevie Nicks on lyriikoiltaan levyn nerokkain ("ja muutenki ja puheetki puuteria, haluutsä suudella vai etitsä kuuntelijaa" ja muita kikkoja). Ja KYLLÄ, huomasin että Stevie Nicks -biisi päättyy Rumours-levyltä löytyvään rumpubreikkiin, en nyt vaan muista minkä biisin alusta se on, enkä ehdi kuunnella.

Levyn heikot hetket koetaan keskellä, kun Jumalan peili ja Tapa eivät oikein lähde. RoopeK:n tuotantoon rupeaa kaipaamaan Ceebrolisticsin runollista haahuilua, eikä Paperi T:n väkinäisehkö teemassa pysyminen tuota haluttua lopputulosta. Kalifornia-Keke on tuottanut onnistuneesti suurimman osan levystä, ja keikoilla taustabändinä toimiva Femme en Fourrure Sä jätät jäljen ja Elokuva -biisit.

Loppulevy toimii heikon keskivälin jälkeen upeasti. Sä jätät jäljen on kerta kaikkiaan nerokas, Elokuva ehkä turhankin pop mutta silti kova, ja Beefheart, Resnais & Aalto puristaa hienosti sydämestä.

LÄHES täydellinen suoritus siis. Ehkä miinuspuoleksi on laskettava myös nuo mainostetut popkulttuuriviittaukset, joita on lopulta niin paljon läpi levyä, että ne tuntuvat jopa parodisilta ja aavistuksen vaivalloisilta. On silti hienoa, että rap-levyllä mainitaan Hüsker Dü, joten ehkei pitäisi kehdata valittaa.

Nyt on aika palata pois Paperi T:n todellisuudesta takaisin omaani. Matka tuntuu yllättävänkin pitkältä, vaikka Malarian pelkoa kuunnellessa on välillä jopa nostalginen olo, niin lähellä se tuntuu paikoin olevan jatkettua nuoruutta elänytta vähän yli parikymppistä minua. Kun kaikki tuntui rajulta ja sydän oli hukassa. Nyt on kuitenkin vuosi 2015 ja torstai-ilta, ja seuraavaksi minua odottaa illallinen Sturecompagnietissa, V-nimisessä baarissa. Se on jokseenkin kaukana halvasta viinasta ja karrikoidun kivuliaasta erosta. Mutta veikkaanpa että shampanjaa kilistellä päässä soi silti "me nähtiin viime vuonna Marienbadis, ei toimi iskuna baaris, oon koittanu. Beefheart on kuallu ja tuntuu ku olis voittanu".

Merkkiteos, heikkouksistaan huolimatta. Varmasti vuoden parhaissa levyissä.