Hyvää vaali-iltaa. Nyt ei puhuta demokratiasta, vaan HIT MEN -osaston ukkeleista. Tai oikeastaan THE hit manista eli Clive Davisista.
Luin muutamankin vinkkauksen perusteella melko lailla innokkaasti kahlaten herra Davisin elämäkerran, sillä yleistiedon ja tämän Hit Men -kirjan perusteella tiesin suurin piirtein minkä kaliiberin legenda on kyseessä.
Clive Davis aloitti 1960-luvulla Columbialla, nousi johtoon, sai valtapelin seurauksena fudut, perusti Aristan (ei omilla rahoillaan), sai valtapelin seurauksena fudut, perusti J Recordsin, josta nostettiin RCA:n johtoon ja lopulta Sonyn "luovaksi johtajaksi" tms.
Samalla kuin vaivihkaa hän neuvotteli itselleen J Recordsin aikoina sopimuksen, jonka avulla hän sai hyvän tuloksen myötä kymmeniä miljoonia dollareita vuodessa. Rahasta Davis ei tosin liiemmälti puhu, paitsi kirjan alkupuolella kun hän kertaa paljonko (eli vähänkö) 1960-luvulla Columbian johtoasemissa sai palkkaa.
Kirjan pääpihvi on tietysti Davisin ura. Hän on koulutukseltaan juristi, ja niitä asioita alun perin lähti levy-yhtiöihin tekemään, mutta Janis Joplinin keikalla Montereyn festivaaleilla Davis sai herätyksen ja lähti ottamaan roolia musiikkimiehenä.
Musiikkimies hänestä myös tuli. Davis otti koko uransa ajan harvinaisen paljon roolia a&r-puolella, ja tässä asemassa auttoi menestykseen mm. Whitney Houstonin, Janis Joplinin, Barry Manilow'n, Alicia Keysin, TLC:n, Kelly Clarksonin ja Leona Lewisin. Hän myös "sainasi" Brucen, Patti Smithin ja Lou Reedin, jos ns. rock-uskottavuutta halutaan.
Cliven teesi - jonka hän toistaa lukuisia kertoja kirjan mittaan - on, että pop-artisteille biisien valinta on kaikki kaikessa. Levyllä PITÄÄ olla pari hittiä, kaikki henkilökohtaiset ja itsesävelletyt hienot kokonaisuudet ovat ihan turhia - JOS niillä ei ole hittejä. Toki hän osaa kunnioittaa muunkinlaisia levyjä, mutta jos puhutaan puhtaasti pop-artisteista, siitä on kyse.
Se saattaa kuulostaa jotenkin ankealta, mutta se on totta. Kelly Clarkson kiukutteli kun Davis järkkäsi hänelle kaksi Max Martin -lekaa (Since U Been Gone ja Behind Those Hazel Eyes) jotka auttoivat levyn yli 10 miljoonan myyntiin. Seuraavalla levyllä Clarkson halusi säveltää itse ja tehdä henkilökohtaisen levyn. Hänen lakimiehensä haluavat silti valtavan ennakon, vaikka materiaalista puuttuvat hitit. Kylmää menoa, Davis tietää ettei levy tule myymään.
Davisin itsensä kirjoittama kirja ei tietenkään analysoi sitä, millainen henkilö hän on muiden silmissä, mutta on helppo uskoa, että hänen saamansa arvostus artistien ja levy-yhtiökollegoiden puolelta on aitoa.
Kirjan mitalla Davis käy tarkasti lävitse työhistoriansa, mutta kertoo kahdesta erostaan vain sivulauseessa. En ollut lukenut miehen yksityiselämästä mitään, ja olikin aika yllätys kun hän muutaman loppusivun aikana avaa ihmissuhdehistoriaansa: Kahden avioliiton jälkeen hän ryhtyi tutkimaan biseksuaalista puoltaan, ja oli yli 10 vuotta suhteessa newyorkilaisen lääkärimiehen kanssa.
Kaikille suurista tarinoista ja musiikkibisneksestä kiinnostuneille tämä on joka tapauksessa ns. pakollinen veto, vaikkei sitä tietenkään ainoana totuutena kannata lukeakaan.
