Tämä Terhi Kokkosen romaani sai viime vuonna Hesarin esikoiskirjapalkinnon. Minä olen tuttuun tapaan vähän myöhässä bileistä ja luin kirjan vasta nyt. Kustantajan markkinointilauseessa mainittiin Twin Peaks, joten minulle oli heti selvää että Rajamaa on luettava. Niin helppo minä olen.

Päällimmäinen fiilis lukemisen jälkeen on hallinta. Rajamaa osoittaa erittäin perusteellista tyylin ja muodon hallintaa. Sen luoma tunnelma on vahva, ja paikoin erittäin ahdistava, mikä lienee ollut tarkoituskin. Kieli on lyhyttä ja karua, aivan kuin lappalainen maisema johon kirja sijoittuu. 

Rajamaasta on karsittu kaikki turha, jopa siinä määrin että välillä jää kaipaamaan ympäristön tai sivuhenkilöiden kautta syntyvää runsautta. Nyt sivuhenkilöistä on kerrottu vain kirjan sanomalle tärkeät asiat, muuten he jäävät varjoihin.

Tarina kertoo työelämässä menestyneestä pariskunnasta, jossa mies Risto paljastuu alistavaksi sadistiksi. Hyväksikäyttö, yksinäisyyden pelko ja riippuvuus toisesta ihmisestä nousevatkin kirjan kantaviksi teemoiksi, kun myös lappalaisen paikkakunnan sivuhahmot ovat kiinni epäterveessä suhteessa joko työhönsä, sukuunsa, pomoonsa tai kotipaikkaansa. Pariskunta joutuu kirjan alussa onnettomuuteen, ja myös kirjan loppu paljastetaan heti ensimmäisellä sivulla, varsin tehokkaana tehokeinona ja samalla varmistaen että nyt nautitaan matkasta eikä odotella loppuratkaisua.

Kirjan hyytävyys ja kylmyys on paikoin niin lävitsetunkevaa, että (kehtaanko edes sanoa) kaipasin välillä pieniä kevennyksiä matkan varrelle. Kirja on kenties tästä syystä aika maltillisen mittainen, ja karun tarinan piirtämiseen riittää maltillinen määrä vetoja. Pidempänä piinallisuus olisi saattanut kasvaa liiallisiin mittoihin. Kylmyyden keskellä päähenkilö Karon suhde poikaansa on lämpimämpi liekki lumen keskellä, vaikka Karo pelkääkin jo aikuisikään ehtineen pojan hylkäävän hänet. 

Rajamaa on todella hallitusti rakennettu ja kirjoitettu. Terhi Kokkosen käsikirjoittajakoulutus näkyy eheytenä ja olennaisen valitsemisena. Jotta olisin pitänyt tästä kirjasta enemmän, olisin kuitenkin kaivannut jotain säröä, tai ehkä oma psykologinen silmäni on liian rajoittunut jotta saisin hahmoista paremman otteen. Lopputulos jäi hiukan esitykseksi hienosta romaanista, ei niinkään mieleenjääväksi lukukokemukseksi.