Kuten suhteellisen usein tässä blogissa toistelen, en ole mikään kultakorva. En etsi musiikinkuuntelukokemuksestani hifiä, vaan sitä musiikkia.
No, jokin aika sitten pistin kuulokeasioita järjestykseen, ja niissä käytännöllisyys ja käyttömukavuus nousivat tärkeimmiksi seikoiksi, kaikissa testatuissa malleissa äänen ollessa vähintäänkin tyydyttävällä tasolla.
Musiikinkuuntelutilanteista on siis jäljellä se herkin, eli koti. Vaikka kuuntelen työkseni musiikkia kaiket päivät, kuuntelen musiikkia kotonakin melkein koko illan ja joskus aamuisinkin. Kuuntelu tapahtuu pääsääntöisesti vinyyliltä, setillä isän vanha Pioneer-vinyylisoitin 1970-luvulta, Denonin 400-500€:n vahvistin ja Kefin muutaman satasen kaiuttimet.
On kuulostanut oikein kivalta tämä setti minun tarpeisiini.
Siis tähän asti.
Amphion-kaiutinfirman edustaja lähestyi minua twitteritse. Kysyi haluaisinko testata heidän kaiuttimiaan. Mikäs siinä. (En siis saa tästä rahaa tai kaiuttimia omaksi).
Lähettivät minulle Argon1-parin ja piuhat. Sain valita väriyhdistelmänkin. Valkoinen kotelo ja musta kaiutinelementti. Helvetin tyylikkään näköiset (sisustusihmiset huom).
Alleviivasin Amphionille, etten ole mikään hifisti, vaan musan kuuntelija, fiilistelijä, arjen sankari ja vitsiniekka. No en oikeasti sanonut noita kahta viimeistä, vaan että heidän kaiuttimiensa hienoudet tulevat menemään minulta ohi.
Ei se mitään, vakuuttivat. Testaa maallikkofiiliksellä.
Ajattelin, että minun tarvitsee jotenkin erityisesti keskittyä ja yrittää kuulla Argon1:ssä jotain eroa verrattuna vanhoihin Keffeihin.
Onneksi vahvistimeeni voin kytkeä kahdet kaiuttimet, joten testaus onnistuu helposti napista painamalla.
En oikein osaa rakentaa tähän kirjoitukseen tarpeeksi suurta räjähdystä tähän kohtaan. Taisi olla John Mayallin ja Eric Claptonin Blues Breakers -vinyyli jonka ensimmäisenä pistin soimaan. Turvallista möhistelyä, äänitetty varmaan suht livenä.
Voi pojat, voi pojat. Olisittepa nähneet ilmeeni kun vaihtelin Argon1:n ja vanhojen kaiuttimien välillä. Miten kaiuttimissa VOI olla näin iso ero? Olin oikeasti ajatellut, että vahvistin ja sen säädöt vaikuttavat enemmän, kun kyseessä on kuitenkin suht samankokoiset hyllykaiuttimet.
Mutta ei. Argon1:set kuulostivat aivan siltä, kuin Claptonin Eikka ja pojat olisivat soitelleet samassa huoneessa! Jotenkin se musiikki ei kuulostanut ÄÄNITTEELTÄ, vaan omin korvin kuullulta soitannalta (no, vahvistimistahan se sähkökitara toki soi, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan).
Heti ensimmäisenä laitoin vahvistimesta kaikki basso-, diskantti-, yms. säädöt nollille, antaa Argonien päättää miltä musa kuulostaa.
Tajusin kaiuttimia edes takaisin vaihdellessani, että vanhat Kefit on rakennettu korostamaan joitain keskitaajuuksia - ja ihan kuin ne tekisivät ääneen myös vähän kaikua. Perehdyin asiaan vähän tarkemmin, ja selvisi, että Amphion nimenomaan uskoo kaiuttimissaan luonnollisuuteen. He eivät yritä saada ääntä kuulostamaan joltain, vaan luottavat siihen millainen se ääni on.
Lopputulos on se, että nyt Kefien kautta kuunneltu musiikki kuulostaa paskalta! Ohuelta ja väkinäiseltä. Argon1 taas on luonnollinen (tämä tulee oikeasti ekana mieleen, vaikka se onkin myös firman mainoslause kuten myöhemmin kävin lukemassa), muheva, runsas, nyt tämä kuulostaa ihan Viinistä viiniin -kirjalta, mutta teidän pitäisi kuulla tämä!
Ehkä voisi hakea analogiaa Instagramista. Argon1 on ehdottomasti #nofilter. Jos äänitys on paska, se kuulostaa paskalta. Jos sen kuuntelee Kefeillä, päälle lyödään keskitaajuuksien korostuksia ja sen mukana kaikua ja onttoutta - mutta musa kuulostaa edes joltain.
Jos taas sinulla on loistava kuva, mutta lyöt siihen filtterin, kuva latistuu ja näyttää halvemmalta kuin onkaan. Sama käy kaiuttimissa. Kuuntelen juuri Pink Floydin The Wall -vinyyliversion kolmospuolta. Comfortably Numb. Tämän on Roger-setä tehnyt aikoinaan viimeisen päälle (ja Gilmour tietty luikautti soolon), ei tätä tarvitse filttereillä pilata. Kuulostaa näistä kaiuttimista uskomattoman kauniilta.
Ongelma tässä tietenkin on se, että nyt minun kai pitäisi panostaa myös vahvistimeen ja levysoittimeen - ainakin vahvistimeen. Se on auttamattomasti HEIKOIN LENKKI tässä sarjassa. Sillä minun on aivan pakko ostaa nämä kaiuttimet omaksi. En voi enää palata Kefeihin. Alennusta onneksi sain. Mutta silti, ovh:na pelkät piuhat ovat kalliimmat kuin vanhat kaiuttimeni. Ja silti nämä ovat tämän tason kaiuttimiksi halpoja, minulle kerrottiin. Kiva myös tukea suomalaista duunia.
Tällainen oli siis tarina kaiuttimista ja KAIUTTIMISTA. Tämä on uskomattoman kaunis kokemus. Musiikin voitto.
Mistä johtuen: Myydään Kefin kaiuttimet. Eivät ole Amphionit, lähellekään, mutta toisaalta saa hakea 70 eurolla pois.
