Huh huh tätä vuotta 2020, kesäkuussa olen viimeksi blogannut! Kaiken järjen mukaan korona-aika ja lisääntynyt kotona noruminen antaisi lisää aikaa lukemiselle ja kirjoittamiselle, mutta päin vastoin, tässä on tuntunut olevan kaikenlaista murhetta ja stressiä eristyksestä eikä lukeminen tai kirjoittaminen ole sujunut. Olen tosin lukenut kahta megalomaanisen pitkää kirjaa, joten sekin voi selittää. Mutta ei ole kiva vuosi tämä. 

Tämä teksti saattaa olla aikamoista itsestäänselvyyttä, mutta varmuuden vuoksi kerron mitä mieltä olen.

Minua ihmetyttää, miksi mainoksia blokkaavia selainlisäosia on olemassa. Tai kyllähän minä sen ilmeisen syyn ymmärrän: Pop up -mainokset ovat rasittavia, välkkyvät ja poukkoilevat mainokset ovat tiellä.

Mutta en ymmärrä sitä mukamas älyllistä oikeutusta joilla näiden käyttöä perustellaan. Tai että tuohdutaan Twitterissä, kun joku sivusto ei näytä sisältöä jos mainosblokkeri on kytketty päälle.

Ei kai tätä tarvitsisi edes erikseen kirjoittaa, mutta: Suurin osa maailman ja Suomen suosituimmista sivustoista toimii mainosrahotteisesti. Joku tuottaa sen sisällön, maksaa serveristä ja kehittää sivustoa eteenpäin. Mainokset ovat käytännössä ainoa tapa rahoittaa tätä. Jos et pidä mainoksista, älä käy kyseisellä sivustolla. Lue Ylen uutisia ja hae tietoa Valtion ylläpitämiltä sivustoilta. Tai käytä Wikipediaa, mutta älä ärsyynny jos he pyytävät apua kulujensa kattamiseen.

Varmasti joku piraattifilosofi on tästäkin satuillut taitavasti argumentoidun Medium-blogin (ei mainoksia, palvelu toimii tällä hetkellä rahoittajien tuella, jossain vaiheessa rahoittajat haluavat myös viivan alle jotain), mutta jotenkin tässä haiskahtaa samanlainen logiikka kuin musiikin tai elokuvien laittoman lataamisen puolustamisessa: Koska se on helposti teknisesti mahdollista, se perustellaan hyväksyttäväksi.

Mutta arvoisat adblockaajat: Kaikki maksaa. Ilmaista lounasta ei ole. Somessa voi vaahdota omasta oikeutuksestaan mainoksettomaan sisältöön, mutta sille on olemassa vain lähempää tarkastelua kestämättömiä perusteita.

TÄRKEÄ HUOMIO: Keskustelu julkisesta tilasta ja sen mainoksettomuudesta on eri kuin internetin mainoksettomuus. Kaupunki omistaa puiston, ja on aiheellista keskustella siitä, tarvitseeko kenenkään altistua siellä mainoksille. Tai kadulla. Mutta kadun serveritilasta eli kunnossapidosta vastaavat veronmaksajat. Rumba.fi:n tai Buzzfeed.comin serveritilasta vastaavat sivuston omistajat, jotka maksavat lisäksi työntekijöilleen jonkinlaista palkkaakin.

Toisaalta internetissä on yleistä myös vapaaehtoispohjaisuus, johon kuuluu perinteisesti vapaaehtoinen rahankeruu. Tämäkin on hieno tapa kerätä rahaa, mutta esimerkiksi rakastamasi viihdemedia tuskin onnistuisi tällaisessa rahoituksessa.

Itse en kiinnitä nettimainoksiin käytännössä mitään huomiota, mikä on nettimainonnan tuloksellisuuden kannalta yleinen ongelma, mutta se ei kuulu tähän keskusteluun. Jos joku sivusto harrastaa silmille pomppivaa pop up -mainontaa, jätän sen sisällön yksinkertaisesti kuluttamatta. Näin laskevat kävijämäärät säätelevät sitä, millaisia mainontatyyppejä kannattaa käyttää.

Internet on aika laissez-faire-mesta, hyvässä ja pahassa. Se on täynnä kaikenlaista kuonaa, mutta vapaarahoitteisesti/vapaaehtoisvoimin tuotettuna se on tuottanut oikeastaan kaiken sen mistä me nykyään puhumme.

Jos siis puolustuksesi mainosten blokkaukselle on se, että "internetin pitää saada olla vapaa", ajattelet, että niin kauan kuin kaikki on sinulle ilmaista, asiat ovat kunnossa. Tämä on lyhyt tie, ja älyllisesti epärehellistä.

Viisi vuotta lusittiin tätä blogia (2 päivän päästä viisivuotispäivä!) ennen kuin tartuin yhteiskunnalliseen aiheeseen.

Tai ehkä "tarttuminen" on liian vahva sana, mutta on jo tässä pidemmän aikaa ollut sellainen tunne, että minun on kirjoitettava ajatuksiani jonnekin - eli siis tänne, jonka alaotsikko on "ajatuksia vähän kaikesta".

Nimittäin rasismi masentaa.

Rasismia on ollut Suomessa - ja kaikkialla - varmasti siitä lähtien kun on ollut omasta viiteryhmästä poikkeavia ihmisiä. Minut kuitenkin tekee surulliseksi se tapa, jolla rasismista on nyt tehty salonkikelpoista.

Minulla ei tavallaan olisi niin suurta ongelmaa asian kanssa, jos suomalaiset rasistit eivät käyttäisi niin kamalasti vaivaa siihen, että kieltävät olevansa rasisteja. Ja sitten sanovat tai tekevät jotain rasistista.

Tällainen käytös maamme päättävissä elimissä on ilmeisesti aiheuttanut sen, että arvoisat kansalaisetkin ovat ryhtyneet rohkeammin irroittelemaan kielenkantojaan (jos tuo edes tarkoittaa mitään).

On pelottavaa ja surullista, että esimerkiksi Facebookissa ihmiset kommentoivat omalla nimellään haluavansa "tappaa jokaisen neekerin" tai "heittää neekerit mereen". Ja näin vaan tapahtuu! Emme voi sille mitään! Poliiseille ei ole resursseja tai halua ja yhteiskunnalla ei vastaavasti ole keinoja näyttää, että tällainen ei kerta kaikkiaan vetele.

Oikeastaan rasismi on on huono sana. PELKO olisi oikeampi sana. Sitä tuolla näppisten takana projisoidaan, kun loruillaan tappofantasioita vieraista viattomista ihmisistä.

Minulla ei siis ole mitään asiakeskustelua vastaan. Jos kaikki syyrialaiset joutuvat pakenemaan hullujen fundamentalistien tieltä, heidän asuttamisena on ongelma. Mutta ei se tarkoita sitä, että me voisimme joidenkin peräkammarin poikien väkivaltaisten huutojen saattelemana pistää rajat kiinni.

Tämä aihe on nyt liian iso tässä auki kirjoitettavaksi. Mutta haluan vain sanoa, että olen surullinen. Surullinen siitä, että väkivaltaisesta oman pahan olon purkamisesta on tullut yleisesti hyväksyttävää, että pukemalla rasismi mukamas politiikaksi sitä voi harjoittaa mukamas sananvapauden varjolla.

Rasistit, sanokaa että olette rasisteja niin voidaan jutella teidän peloistanne. Sama koskee ihan kaikenvärisiä ja näköisiä rasisteja. Jos joku tekee rikoksen, häntä rangaistaan, ei hänen kansallisuuttaan.

Me, jotka emme ole rasisteja: Sanotaan ääneen, että tämä paskanjauhanta on nyt mennyt liian pitkälle. Ei voi olla näin, että koko helvetin internetin uutistoiminta menee pilalle siksi, että yhtään uutista ei voi lukea ilman että joku sössöttää siellä SUVAITSEVAISTOSTA tai johonkin muuhun maahan syntyneistä ihmisistä.

Olen surullinen, mutta kuten tiedämme, living well is the best revenge. Älä anna paskiaisten päättää, kuten suomalainen lyyrikko A. Tykki on sanaillut.

Jos teillä on pienikin julkinen foorumi, kertokaa että olette eri mieltä pelkurimaisten huutelijoiden kanssa. Kohdataan ihmiset ihmisinä, ongelmat ongelmina ja keskustellaan asioista mieluiten tosiasioihin nojaten, ei hiirulaisten maalaamien uhkakuvien ehdoilla.

Minä rupean nyt katsomaan Orange Is the New Blackia. Siinä näkyy monen värisiä tissejä.

Eilen somessa pyöri massiivinen paskamyrsky, jonka keskiössä oli kansanedustaja ja Suomen Jääkiekkoilijat Ry:n puheenjohtaja Sinuhe Wallinheimo. Kaikki lähti liikkeelle Radio Novan haastattelusta (eli tämä on nyt se totuus, kuunnelkaa).

Maikkarin oma uutistiimi pyöräytti oman kanavan - eli Radio Novan - haastattelusta jutun melko törkeän tarkoitushakuisesti valitulla kärjellä: Kansanedustaja puolustaa homouden piilottamista jääkiekkojoukkueessa. (Yleensä näin tarkoitushakuisen otsikon tekee joku muu kuin se media missä haastateltiin).

Sehän oli TAVALLAAN juuri sitä mitä Wallinheimo sanoi. Tosin hän sanoi MYÖS - heti aluksi - että pelaajayhdistyksen mielestä kenellä tahansa pitää olla oikeus olla homo. Tämä onkin tärkeä viesti, mutta vielä tärkeämpi viesti olisi se, minkä Wallinheimo kertoo tuleville jääkiekkoammattilaisille.

Ehkä juuri siksi ihmiset rupesivat jakamaan myös Helsingin Sanomien viime vappuna ilmestynyttä juttua, jossa on huomattavasti järkevämpi - eikä kohuja aiheuttanut - sävy.

Voitte kaikki kuunnella tuosta ensimmäisestä linkistä koko haastattelun. IHAN OIKEASTI Sinuhe sanoo siinä, että jääkiekossa ja monissa muissa joukkuelajeissa ilmapiiri on sellainen, että "homot eivät halua kertoa homoudestaan koska se voisi olla häiriötekijä koko joukkueelle". 

Jääkiekko on varmasti Suomen suosituimpia junioriurheilulajeja. Kaukaloissa ja jäähalleissa harjoittelee suuri määrä itsestään ja seksuaalisuudestaan epävarmoja tyttöjä ja poikia joille Wallinheimon olisi pitänyt lähettää rohkaisevampi viesti. Sinuhen olisi pelaajayhdistyksen puheenjohtaja minusta pitänyt - ja PITÄISI sanoa: "Me pelaajayhdistyksenä halutaan lähteä muuttamaan näitä asenteita. Tulkaa jääkiekkoilevat homot kaapista ulos, kyllä tästä selvitään, asenteet muuttuvat pikku hiljaa".

Nyt viesti on se, että pelaajauran aikana seksuaalista suuntautumista ei kannata kertoa, koska se voisi haitata joukkuetta. Minä en yritä olla tässä yhtään skandaali- tai tarkoitushakuinen, niin se Wallinheimo sanoo.

Vielä: Wallinheimo ei ole homofobinen. Hän on älykäs ja kyvykäs ihminen. MUTTA hänen pitäisi pystyä katsomaan lajiaan vähän avoimemmin silmin. Nykyisellään suomalainen jääkiekokulttuuri on kuin jenkkiarmeija vuoteen 2011 asti: Saat olla täällä, mutta älä kerro kuka olet.

Myöhemmin hän pyysi anteeksi "homokommenttejaan". Hän pyysi anteeksi sitä idioottimaista ja tarkoitushakuista väärinymmärrystä, että joku luuli hänen sanoneen että homous on sairaus. Niin hän ei sanonut, eikä sitä tarkoittanut. Asennepuolella on silti PALJON petrattavaa

Ostin viime kesänä sanfranciscolaisesta kirjakaupasta, hippiliikkeen kuuluisimmasta paikasta Haightin ja Ashburyn kulmasta, Ayn Randin kirjan The Fountainhead. Ostin, koska se oli näkyvästi kaupassa esillä, koska sen aihe on mielenkiintoinen ja koska olin lukenut, että etenkin vasemmistohenkiset yliopisto-opiskelijat vihaavat sitä.

Itse kun pidän naurettavana, että yksi kirja tai samansuuntaisten tekstien kokoelma voisi edustaa ainoata totuutta, en myöskään pelkää, että "vääränlaisen" kirjan lukeminen tekisi minusta "väärällä tavalla" ajattelevan ihmisen. Kuitenkin jo tämän kirjan mainitseminen kirvoitti pari puolitosissaan heitettyä radikaaliin oikeistolaisuuteen viittaavaa ajatusta tutuiltani.

Lähtökohdat olivat siis kutkuttavat. Sanoilla on vielä voimaa! Jopa Simpsoneissa pilkattiin tätä kirjaa hiljattain, tosin pilkka kääntyi lopulta vasemmistointellektuelleihin joka kirjaa ovat pilkanneet.

Noniin. Ayn Randin The Fountainhead on ensimmäinen hänen kahdesta tunnetuimmasta romaanistaan. Se toinen, Atlas Shrugged, on vielä megalomaanisempi pituudeltaan, ja siinä Randin kehittämä "filosofia", objektivismi, on vielä näkyvämmin läsnä.

The Fountainhead (sitä ei käsittääkseni ole suomennettu, en tiedä miksi näin, kenties se on liian vaarallinen suomalaisten mielille) kertoo arkkitehti Howard Roarkista, joka ei suostu hyväksymään 1930-luvun arkkitehtuurin käsitystä vanhojen tyylisuuntien väkinäisestä yhdistämisestä funktionaaliseen muotoon (tyylillisenä esikuvana henkilölle on kait Frank Loyd Wright, jonka pojanpoika suunnittelee Sipe Santapukille talon), ja mielistelyyn ja matkimiseen (kirjassa termi on "second-hand life") perustuvasta yhteiskunnasta joka ei pysty hyväksymään Roarkin kaltaista riippumatonta ajattelijaa

Toisaalta kirjassa on The Banner -nimistä iltapäivälehteä julkaiseva Gail Wynand, "mies joka olisi voinut olla", joka on luonut omaisuuden kertomalla ihmisille sitä mitä he haluavat, luullen että hän hallitsee ihmisten mielipiteitä, vaikka tosiasiassa hän kykenee kertomaan ihmisille vain sen mitä he haluavat tietää. Mielenkiintoinen paralleeli viihdeuutismaailaan nykyään, varsinkin kun kirja sijoittuu 1930-luvun loppuun ja 1940-luvun alkupuoleen.

Paljon muitakin mielenkiintoisia hahmoja löytyy, muun muassa sosialisti-kolumnisti-hyväntekeväisyysmies Ellsworth Toohey, jonka hahmo on lopulta hiukan liian karikatyyrisen pahismainen.  Itse asiassa kirjan teema rakentuu neljän hahmon ympärille: Miehen joka on, mien joka olisi voinut olla, "hyväntekijän" ja naisen joka näkee ideaalin.

Minusta kirja on inspiroiva. Olen aina ollut sitä mieltä, että terve itsekkyys on yksi ihmisen tärkeimmistä ominaisuuksista, ja Roarkin maailma heijastelee paljolti sitä. Tahtomista ja päättäväisyyttä itsen kautta ja takia, ei asioiden tahtomista tai tekemistä muiden hyväksymisen vuoksi. Kirjan lukemisesta tulee pirteä ja elinvoimainen olo, ja jeesustelijoita ryöpytetään - ihan kirjaimellisestikin, romaanissa on hyvin vahva ateistinen pohjavire. Myös rakkaudesta kirjoitetaan paljon ja viisaasti.

Kirjallisilta arvoiltaan The Fountainhead jättää hieman toivomisen varaa. Vaikka siinä on paljon oivalluksia, on monia henkilöitä karrikoitu liikaa ihan turhaan. Lisäksi kirjat, jotka tehdään liian selvästi ajamaan läpi kirjoittajan johtamaa ajatusmaailmaa ovat aina hiukan epämiellyttäviä lukea. Kirja on lisäksi aivan liian pitkä. Romaanijärkäleet ovat mahtavia, mutta vain silloin jos mitta vastaa sisällön laajuutta.

Hyvä ja ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja se silti on, herätti tosiaan paljon ajatuksia ja innostusta.

Ayn Randia en silti henkilönä palvo, vaikka Fountainheadissa onkin itselleni tarttumapintaa. Venäjällä (ja myöhemmin Neuvostoliitossa) kasvanut Rand kannatti ja ajoi muun muassa laissez-faire-kapitalismia sekä osallistui ainakin jossain määrin McCarthyn kommunistivainoihin, vaikka pitikin Wikipedian mukaan koko hommaa turhana. Fountainheadkin on huhuttu kirjoitetun pirin voimalla loppuun.

Mutta ennen kaikkea en palvo häntä siitä syystä, että objektivismissa on selvää uskonlahkon meininkiä, vaikka hän Fountainheadissakin kritisoi kaikkea kollektiivisuutta ja massa-ajattelua. En siis yleensäkään palvo henkilöitä. Paitsi Bill Hicksiä, joka taas oli vasemman laidan kavereita.

Niin siinä käy. Ja voin vain kuvitella minkälaista sakkia hänen seuraajansa ovat nykyään. Muun muassa Alan Greenspan oli siinä ensimmäisessä opetuslapsijoukossa, ja ainakin Facebook-ryhmässä nostatetaan edelleen hurmoshenkeä jenkkityyliin.

Ristiriitainen persoonallisuus, hieno kirja, mielenkiintoisia ajatuksia. Ehkei nykypäivänä kovin muodikasta myöntää olevansa itsekäs, mutta minkäs teet.

Pistin tekstiin perkeleesti Wikipedia- ja muita linkkejä jos kiinnostaa tutustua. Hänellä on  tietysti paljon vastustajia, jotkut hyvin argumentoituja, jotkut lähinnä hulluja. Minä en ole vastustaja tai kannattaja. Minä olen kiinnostunut maailmasta.

Hyvää iltaa toverit.

Promoe on ruotsalainen räppäri, joka soolouransa lisäksi tunnetaan Looptroop-yhtyeen partajeesuksena. Minä pidän Promoesta, ja niinpä ilahduin tänään kun kuulin hänen uuden biisinsä Never Follow. Tai ilmeisesti hän on julkaissut tämän biisin jo tuossa joulukuun puolella, mutta minulle se on joka tapauksessa uusi.

Ja hyvä biisi onkin. Mielenkiintoisena heijastuksena Suomesta Never Follow on Palefacen uuden levyn tapaan akustiseen kitaraan nojaava. Ei Promoe silti kuplettilaulajaksi ole ryhtynyt, mutta sovitustavassa on kieltämättä samanlaisuuksia.

Ehkä ilmiö johtuu siitä, että sekä Paleface että Promoe ovat aikuisia miehiä, ja haluavat vähän dylanoida. Promoen sanoitusmaailma ei Never Follow'lla ole ollenkaan niin poliittinen kuin Palefacella (tuosta Palefacen poliittisuudesta nyt voi olla montaa mieltä, ei ole itsellenikään ihan selvää luetteleeko hän vain poliittisiin keskusteluihin liittyviä asioita, vai muodostavatko luettelot myös synteesin), mutta aiemmin Promoe on kyllä tehnyt niinsanottua poliittista räppiä.

Näin varsinkin debyyttisoololla Government Music ja hänen parhaalla tuotoksellaan Long Distance Runner.

Tästä Promoen aiemman uran saarnaamisesta (josta osa juontuu reggaen maailmasta) tuli mieleen, että aina kun sanotaan, että joku tekee "poliittista räppia", se on synonyymi vasemmistolaiselle räpille. No, asiaa pidemmälle mietittyäni tajusin, että niinsanottu valtavirran räppi on myös poliittista, yleensä oikeisto-sellaista. Jos miettii vaikka Jay-Z:n tai muiden jenkkisuuruuksien maailmaa, niin tarina ghetoista poistumisesta ja omalla yrittämisellä tehdyistä rahoista on oikeistolainen ihanne.

Itse en ole oikeastaan kumpaakaan, en oikeisto- enkä vasemmistolainen. Ajatuksena poliittinen räp on silti kiinnostava, sillä eikö tuo 50 Centin ja muiden yritystoimintaan kannattaminen ole Brooklynin Bedford-Stuyvesantissa kaupungin vuokrakämpässä asuvalle nuorelle mielekkäämpi sanoma kuin suuryritysten kritisointi? Toisaalta vasemmistolaisen räpin maailmasta voisi tuoda sosiaaliturvan ajatuksia, jota sielläkin varmasti kaivattaisiin.

Näin ajattelin minä. Nyt taidan kyllä mennä nukkumaan, radio-ohjelman tekemisen aloittaminen on aika raskasta puuhaa. Raskasta, mutta erittäin nautittavaa, on ihan hullun hyvä fiilis työnteosta. Hyvää yötä oikea ja vasen siipi.

Kuuntele nyt kuitenkin se biisi ensin. Never Follow. Kaunista. Kyllähän tästäkin Promoen ajatusmaailma puskee läpi. "if you move right i will turn left"