Sia Furler eli Sia. SIANTAPPOASE. Freestyle.

Sia on säveltänyt helkkaristi biisejä muille, laulanut (ja säveltänyt) unohtumattomasti David Guettan Titaniumin megahitiksi, mutta myös julkaissut muutaman soololevyn. Erityisesti hänen aiemmasta tuotannostaan rakastan Breathe Me -biisiä, joka herkistää aina.

Nyt taitaa kuitenkin olla aina, että Siasta tulee myös soolona megatähti. Elastic Heart ja varsinkin Chandelier ovat nimittäin sen kokoisia hittejä, että Sia voi halutessaan paistatella myös omalla naamallaan tähteyden shampanjasateessa.

1000 Forms of Fear on samaan aikaan mahtava ja vaillinainen levy.

Mahtava se on sikäli, että Sia osaa kirjoittaa aivan julmetunsaatanantajuttoman kovia pop-LEKOJA, ja laulaa ne jumalaisen kauniisti hyvin tunnistettavalla äänellään. Ei voi paljoa enempää vaatia, eihän?

Samaan aikaan en oikein tiedä kuka Sia on, enkä henkilökohtaisen oloisista teksteistä huolimatta saa hänestä otetta. Pop-KYNÄILIJÄNÄ hän työstää julmetun takuuvarmaa hittiä toisensa perään, mutta levy ei tunnu kokonaisuudelta.

Ja nyt joku älähtää etteivät LEVYT enää kiinnosta ketään. Mutta kun olen viime päivät kuunnellut David Bowien Ziggy Stardust -levyä ja Bob Dylanin Slow Train Comingia ja Ed Sheeranin X:ää jotka OVAT kokonaisia levyjä, niin Sian tuhat pelon ilmenemismuotoa eivät vain kouraise niin syvältä.

MUTTA jos odotat levyltä koskettavia ja ISOJA balladeja ja hienoa sävellystyötä, tämä voi hyvinkin olla paras levy mitä on aikoihin julkaistu. Minulle se ei ihan riitä.

Oikeasti tässä ei silti ole yhtään huonoa biisiä. Huippukohtia jos lähtee metsästämään, niin Chandelier, Straigth for the Knife, Free the Animal ja Dressed in Black aiheuttavat kaikki aitoja #KYLMIKSET-reaktioita.