Minä, ainutlaatuinen, fiksu ja itseriittoinen minä, olin väärässä! Tai ainakin ennustin täysin pieleen. Tämä suoranainen ihme tapahtui tiistaina 21. syyskuuta 2010. Kirjoitin nimittäin silloin Le Corps Mincé de Francoisen (tunnetaan nykyään nimellä LCMDF) hypestä piikikkään analyyttisesti.
Muutama kuukausi tekstini jälkeen julkaistiin tieto, että levy tosiaan on tulossa, ja että sen julkaisee Heavenly Recordings (uskottava levy-yhtiö), ja Suomessa Sony. Albumin nimi on Love & Nature. Selvisi, että bändi on tehnyt levyään rauhassa Berliinissä, ja matkan varrelle mahtui kaikenlaista huijarimanagereista yhden jäsenen erottamiseen.
No joo, millään tällä ei ole merkitystä. Sillä on, että vaikka muuta luulin, LCMDF:n debyytti sisältää itse asiassa hyvää pop-musiikkia. Tuo aiemmin linkkaamani Time (Have I Lost My Mind) on levyn heikoin biisi (tosin siitä on mukana päivitetty versio), mutta esimerkiksi uusi single Future Me, Beach Life ja Pumping Heart Shaped Thing ovat suorastaan mainioita.
En väitä, että levy olisi vuoden 2011 top vitosessa henkilökohtaisella tasolla, mutta toimivaa, tarttuvaa ja raikassoundista poppia se on. Piti mennä itse asiassa tänään keikallekin, mutta en viitsi kevytflunssassa lähteä itseäni telomaan. Joskus pitää kyllä päästä katsomaan millaista kehitystä on tapahtunut niiden parin keikan jälkeen jotka olen bändiltä nähnyt.
Odottelu on siis tehnyt hyvää, vaikka hype onkin ehtinyt laantua. Antaa nyt musiikin puhua.
Halusin kirjoittaa tämän siksi, että halusin myöntää olleeni ennakkoluulojen vanki. Hyvää musiikkia sieltä tuli. Toivottavasti maailma muistaa vielä. Facebook-liikenteen perusteella ainakin tämän päivän Helsingin-keikalle on tunkua.
Tältä kuulostaa muuten Future Me, olkaa kuten
Future Me (Radio Edit) by LCMDF. Uploaded with BandPage by RootMusic
ps. Olen kuunnellut levyä n. puolentoista viikon ajan, mutta kirjoitin tämän blogimerkinnän vasta nyt siksi, että haastattelin bändiä tänään työasioissa - en halunnut lähteä sitä ennen kirjoittamaan mitään "seivailuyritystä", vaikka bändin jäsenet eivät varmasti blogiani luekaan.
Edellisen viikon keikka yhtyeeltä Helsingin YK:lla oli hyvä. Soittivat liverumpalin kanssa, toimi tosi hienosti. Rummut toivat juuri sopivasti eloa meininkiin. Biisimateriaali ei kauttaaltaan päätä huimaa, mutta millä nuorella kotimaisella indiebändillä jokainen biisi on timantti?
On helppo kuvitella kuinka 99% Suomen musakriitikoista ovat odottaneet kieli pitkällä että "tulis jo se corpsulien levy, se on KUULEMATTA PASKAA". Saa nähdä kuinka moni edes jaksaa kuunnella levyn läpi.
Toki bändi on kaivanut omaa kuoppaansa antamalla kommentteja tyyliin "asumme ja keikkailemme mielummin ulkomailla". Näinhän ei saa Suomessa sanoa, vaikka kaikki tasan tietävät, että jos haluaa tehdä kansainvälistä uraa, on Berliini siihen PALJON sopivampi tukikohta kuin Helsinki.
Itse en usko "suomalaiseen perikateuteen", pidän tätä termiä enemmänkin myyttinä. Pari vuotta kestänyttä pyhää vihaa LCMDF:ta kohtaan seuranneena on välillä kuitenkin tullut mieleen että ehkä olen väärässä asian suhteen...
Kuuntelin LCMDF:n uuden levyn läpi ja makuasioitahan nämä ovat, mutta kyllä se aika yhdentekevää musaa oli.