Ainutlaatuinen mediasuhde: Minä ja Metal Hammer

Kaipaan sellaista ihmisen ja median välistä suhdetta kuin minulla ja brittiläisellä Metal Hammer -lehdellä oli noin vuosina 1995-2000.

Huittisissa oli "yllättäen" ihan paska levykauppatilanne, vaikka tosin on kiitettävä 10musiikkia siitä, että kauppaan tilattiin aina black metallia paikkakunnan suuresta fanikannasta johtuen. Mutta Metal Hammer -lehti ilmestyi onneksi tasaisen varmasti S-Marketin lehtihyllyyn, ja sen minä hain joka kerta heti ilmestymispäivänä. Se oli tietenkin viikon britti-ilmestymisen jälkeen, mutta muistan vieläkin sen tunteen kun näin Huittis-Markettiin mennessäni, että Hammerin uusi numero on saapunut.

Kun uusi numero tuli, kiiruhdin heti kotiin ja omaan huoneeseeni. Pistin oven kiinni ja jotain hyvää musiikkia soimaan - parhaassa tapauksessa olin ostanut samaan aikaan jonkun uuden levyn jota kyseisessä numerossa käsitellään. Yleensä se oli vain haave, sillä suurtakaan osaa käsitellyistä levyistä ei löytynyt Huittisista. Luin joka tapauksessa lehden kannesta kanteen, joka ikisen jutun. Ekan lukukerran jälkeen palasin vielä mehukkaimpiin juttuihin.



Lehden tekijät tulivat minulle tutuiksi, sillä juttujen tyyli oli persoonavetoinen. Hammerin jutut olivat myös aika kaverijournalistisia, vaikka kyllä haastateltavat välillä suuttuivat ja toki jutut käsittelivät myös arempia aiheita. Paljon oli myös ryyppyjuttuja bändien kanssa, mutta jotenkin ne tuntuivat mielekkäämmilta kuin Timo Isoahon Soundi-raportit Nightwishin tai Kotiteollisuuden kiertueilta. Kaverijournalisminkin voi tehdä tyylillä.

Sehän on varmasti kenen tahansa mediantekijän pyrkimys, muodostaa vahva side lukijaan/kuulijaan/katsojaan. Minun kohdallani Metal Hammer onnistui siinä paremmin kuin kukaan muu. Ehkä se johtuu myös otollisesta iästä, ja vaikka nykyäänkin luen Kuukausiliitteen kannesta kanteen heti sen ilmestyessä, ei minulla siihen lehteen mitään intohimoista suhdetta ole - tai mihinkään muuhunkaan lehteen.

Metal Hammer on myös ainoa lehti johon olen lähettänyt lukijakirjeen. Kiitin lehden laadusta ja harmittelin etteivät lehden mukana tulevat levyt päätyneet Suomeen asti. Päätoimittaja Robyn lähetti minulle postissa kyseisen numeron levyn ja kertoi että kansi-cd:iden saamisesta Pohjoismaihin neuvotellaan. Puolen vuoden päästä niitä alkoikin tulla, mikä teki lukukokemuksesta entistä syvemmän.

Kiitos siis Metal Hammer, ilman sinua en olisi koskaan ruvennut kuuntelemaan Fear Factorya, Pulkasia, Cradle of Filthiä, Brujeriaa, Dog Eat Dogia (jotka olivat lehden toimituksen mukaan eniten alkoholia käyttäviä muusikoita), Coal Chamberia (joka on kyllä nyt kuunneltuna täyttä paskaa) ja monia monia muita.


Luin huvikseni Metal Hammeria pari numeroa sitten. Eri tekijät, paskoja bändejä eikä jälkeäkään wanhasta fiiliksestä. Maailma muuttuu.

Mihin mediaan sinulla on ollut intohimoisin suhde?

This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

7 Responses to Ainutlaatuinen mediasuhde: Minä ja Metal Hammer

  1. Timo says:

    Mun läheisimmät lehteni on ajat sitten edesmenneitä. En tiedä kumpi on ikävämpää, lehden loppuminen vai muuttuminen etäiseksi. Nimeän tärkeimmikseni Record Mirrorin 80-luvulla ja Selectin 90-luvulla. Kun aktiivisimmin tein arvosteluja Rumbaan, niin tuntui että melkein kaikki mun arvioimani levyt päätyi Selectissä Adam Higginbothamin käsittelyyn.

  2. Jussi says:

    Selecteihin en koskaan päässyt kyytiin koska en ysärillä digannut sen edustamasta musasta, mutta jälkeenpäin noihin tutustuneena ymmärrän sen viehätyksen.

  3. niitty says:

    No Rumba on ollut ihan ok lehti niin kauan ku muistan. Nyt hiukan jännää et kuinka sen käy ja pitääkö tilaus pistää poikki ens syksynä.

  4. Jussi says:

    eiköhän se aikakauslehtimäisyys ole Rumballe hyvästä. tosin olen hiukan jäävi sanomaan kun olen jo kuutisen vuotta lehteä avustanut.

  5. Antti says:

    Olen muuten ehdottomasti sitä mieltä, että Rumban uudistaminen on kannatava siirto. Nettiin nopeat uutiset, jutut ja arviot - printtiin taustat, tärkeimmät levyt ja aikaa vievät artikkelit. Lienee elinehto nykyään.

  6. Anonyymi says:

    Minulla oli samanlainen suhde kyseiseen lehteen vuosina 1988-1995. Kirjoittajista jäänyt ainakin mieleen Chris Welch, Mark Day, John Duke, Valerie Potter ja Liz Evans.

    t. Samitus

  7. Jussi says:

    Osa tuttuja nimiä! Toimittajien persoonia korostettiin tarkoituksella, ja päätoimittaja heitti välillä kommentteja (sulkeissa, allekirjoitettuna -Ed). Myös muiden toimittajien musiikkimakua arvosteltiin.

    Ajai.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...