Bändipaidat - 'hawt' or 'hell no'?

Ah, bändien T-paidat. Pakko myöntää, että rakastan niitä ja pukeudun niihin noin 30 vuoden iästä huolimatta. En joka päivä, enkä pidä aivan kaikkia lahjaksi saamiani paitoja koskaan, mutta joku bändipaita päällä esiinnyn suunnilleen kerran viikossa.

Joskus mietin, miten muut ihmiset näkevät bändipaitoihin pukeutuvat ihmiset. Säälivätkö he näitä (meitä) teini-ikään jämähtäneitä musiikinrakastajia, vai pitävätkö nuorekkaina?

Ei sillä tosin iän kanssa ole mitään tekemistä, bändipaitaihmisiä nimittäin esiintyy mutu-tuntumalla eniten keski-ikäistyvien heavy-miesten keskuudessa, jotka uskollisesti ostavat uuden kiertuepaidan joka kerta kun Iron Maiden/Santana/Judas Priest/Metallica/Volbeat käy Suomessa.

Teininä kun tilailtiin black metal -paitoja Arimanin tms. kuvastosta ihmettelin aina niitä kiertuepaitoja - pitkä kaupunki-päivämäärärimpsu pilaa hienon designin! Ostan keikoilta harvemmin paitoja, ja jos ostan, en yleensä päivämäärillä varustettua paitaa. Mutta ymmärrän kyllä niiden muisto/keräilijäviehätyksen.

Mitä bändipaitoja minulla sitten on? Ei juurikaan mitään pätemispaitoja, vaikka olenkin haaveillut jostain vähäeleisestä Death Cab for Cutie -paidasta. Toisaalta ei sillä taitaisi juuri saada uskottavuuspisteitä. Suosikkipaitani nykyään on muutaman vuoden vanha Satyriconin Nemesis Divina -paita, jossa on edessä kunnon pingviiniposeeraus piikkinuijien kanssa ja takana maaseudun kansallissosialistienkin suosima Thorin vasara. Ostin sen Lontoosta, Camdenista Metal Militia -nimisestä mestasta jossa pilvipäinen nelikymppinen hevari kuunteli vanhaa Sepulturaa. Kellaritila totta kai.



Hevipaidat taitavat minullakin olla määrällisesti voitolla. Minkäs teet, metallibändit ovat aina osanneet tehdä hienoimpia paitoja. Neurosiksen Souls at Zero -paita jossa on Wicker Man -leffan palava wicker man on myös hieno. Juuri siitä mallista ei löydy edes kuvaa.

Sitten mulla on ainakin Metallican (ei levynkansi, vaan sellanen uudempi ...And Justice for All -ajan kuva, kiitos vaimolle tästä <3), Flight of the Conchordsin, Deftonesin, Editorsin, kolme Lapkon, Disco Ensemblen, Fear Factoryn, Pariisin Kevään, Jumalhämärän, Kissin, Pearl Jamin, David Bowien, Lostalonen, Siouxie & the Bansheesin, Bad Brainsin, AC/DC:n, MGMT:n ja The Dead Weatherin paidat. Näistä viimeinen kuuluu kanssa suosikkeihin, se on ostettu Jack Whiten Third Man Records -kaupasta Nashvillesta ja on SIGAMAGEE. Näiden päälle vielä ne lukuisat teini-iässä ja sen jälkeen ostetut, jotka ovat kuluneet käyttökelvottomiksi.

Nyt kun katson tuota listaa ja kirjoitan tätä tekstiä, joudun yhä selvemmin myöntämään, että kyllähän noilla paidoilla haetaan erottelua meihin ja muihin. Tuntematon ihminen kadulla ja minä ollaan hetki yhtä, kun hän tunnistaa Neurosis-paidan. Nyökkäämme toisillemme tietäväisinä.

Mutta bändipaitoihin liittyy myös koko rock-kulttuuria leimaava aitouden vaatimus. Joillain ihmisillä ei "ole lupaa" pitää bändipaitoja. Syntyy epäilys siitä, tunteeko paidan kantaja etumukseensa printatun bändin musiikkia? Diggaako hän bändistä OIKEISTA SYISTÄ? Tämä on tietenkin naurettavaa, mutta totta. Itsekin vääntelehdin vaivautuneesti, kun näin Carlings-vaatekaupassa valmiiksi kulututettuja Metallican Master of Puppets -paitoja. "Vain feikki-fanit pitävät noita".

Vielä suurempi rikos - suorastaan puukonisku sydämeen - on Dressman-ketjun (samat omistajat kuin Carlingsilla, muuten) päätös painaa valmiiksi kulutettuja Rolling Stones -paitoja ja vielä mainostaa niitä näkyvästi. Suoraan myyntipäällikkönä toimivan kolmekymppisen lippatukkasukupolven hermoon  - näyttävä isänmurha myös nuorelle aikuiselle, jonka Exile on Main Streetiä palvova faija saa sydänkohtauksen nähdessään vääristä syistä hankitun Rollaripaidan.


Eivät ne sitten taidakaan olla vain vaatekappaleita. Ne ovat statussymboleita, 1980-luvun homoliinojen kaltaisia signaalivälineitä ja irtiottoja.

Huomenna taidan ostaa The Wall Live -paidan, vaikka arvaankin Roger Watersin nyhtävän niistä sikamaisia hintoja. Paikalle on tulossa ihmisiä, jotka ovat valmiita uhraamaan tuhansia euroja Pink Floyd -brändättyyn kitaraan, kyllä he maksavat T-paidasta mutisematta 45 euroa.

. Bookmark the permalink.

10 Responses to Bändipaidat - 'hawt' or 'hell no'?

  1. Mikko says:

    Eipä juuri enää tule bändipaitoja pidettyä - teininä paljonkin, CMX:n paitoja oli ainakin kolme ja LONTOOSTA ostettu Sisters of Mercyn paita pidettiin puhki -, mutta Einstürzende Neubautenin keikalta oli pakko ostaa paita (ja molemmat keikat USB-tikulla), oli sen verran päheän näköinen: http://einstuerzende-neubauten.org/product_info.php?cPath=1_9_29&products_id=129&osCsid=8e47680dee26b376b3f268f8d885cede (logon ja paidan värien kontrastiero on livenä vielä pienempi kuin tuossa kuvassa, on siis ihan älyttömän hieno paita).

  2. Jussi says:

    Jep, toi Einstürzende-paita on tollanen asianharrastaja-paita. Täytyy tuntea logo, perusjormalle se on vain joku häkkyrä printattuna paitaan.

  3. marsu says:

    Haa, sulla on kunnon bändipaita-arsenaali!

    Jännä homma, joskus aiemmin ostelin ihan huolella bändipaitoja, varsinkin kun oli päässyt suosikkibändien keikoille niin pakkohan se paita oli ostaa "muistoksi" ja kummasti ei haitannu vaikka olisi ollut juurikin se "one size only" eli miesten L tai XL :D Nykyään pitää olla just niin tarkka ja pihi ettei voi ostaa jos koko ei ole passeli. Uusimman bändipaitani ostin 2007 Daft Punkin keikalta ja onneksi se malli oli naisten american apparel, joka sopi täydellisesti ja on ollut siitä lähtien aikamoisessa kulutuksessa.

    Viime kesänä arvoin pitkään FNM:n "Happy Birthday Fucker!"-paidan kanssa Ilosaaressa, mutta jäi ostamatta kun naisten mallit ovat aika usein kokoa napapaita pitkäselkäiselle...

    Tää kuumottelis mun visa-korttia, ois niin hienokin kaksiväripainatus, mutta kun noista kokojutuista ei taas tiedä: http://andrewwk.com/store#ecwid:category=271394&mode=product&product=809125

  4. Jussi O: says:

    Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän (taas) niitä pidän... huolestuttavaa ehkä. Ja joo, nää on pelkkiä pätemis/erottautumispaitoja bändeiltä, joista juuri kukaan kyseisen musiikin harrastajia lukuunottamatta ei ole kuullut. Uusin on BSP viime viikolla nähdyltä keikalta. Ennestäänkin oli kaks (ja onpa myös "British Tea Power" -muki!).

    Sitten on Interpol, Trashcan Sinatrasin eleettömiä paitoja pari, Editors x2, Divine Comedy x2. Ikisuosikit on Smiths-paidat, Queen is Dead -levyn etu- ja sisäkansikuvilla. Niitä täytynee pian tilata uudet yksilöt. Ja uus Clash-paita pitäis saada.

    Kaikkien aikojen hienoimmat bändipaidat on BSP:n "Along your fuselage" - ja "Bravery already exists" -mallit: http://www.saltywater.co.uk/memorabilia/index.php
    Tilasin aikanaan vaimolle. Kivaltahan se niissä näyttää.

  5. Mika says:

    Tottakai bändipaitoja täytyy pitää. Ei mulla ainakaan montaa muunlaista t-paitaa ookkaan. Ehkä joku 30-50 bändipaitaa. Metallia ei ensimmäistäkään. Punkkia lähinnä, perus DK, Misfits ja Ramones paidat pitää olla ja uus ostaa kun vanha kuluu liian puhki ja sitte keikoilta ostettuja paitoja, mutta ei kiertuepaitoja. Nämä keikoilta ostetut siis lähinnä suomalaisten punkbändien paitoja. Mutta sitten toisaalta aika tarkkaa on se, että jos ite on soittamassa keikalla, niin sillon en kovinkaan mielellään bändipaitaa pistä päälle. Niin ja ikää on se reilut 35 vuotta, että en ihan teinikään enää oo. Rumbassa oli aikoinaan hyvä kirjotus bändipaidoista Samuli Knuutin kynästä Poppelin varjossa palstalla. Se loppu jotenkin, että "kuinka säälittäviä ovatkaan nuo jotka kulkevat bändipaidat päällä. Ainoat heitä säälittävämmät ovat ne, jotka eivät kulje bändipaita päällä." Kovin tarkka ei tuo lainaus ollut, mutta idea oli tuo... Joskus 90-luvulla varmaan oli tuo kirjoitus.

  6. Anonyymi says:

    Niin se vain vanha nelikymppinenkin pitää toisinaan (=aika usein nimenomaan kesäkeleillä) bändipaitoja. Suosin hieman harvemmin nähtyjä marginaaliyhtyeiden paitoja (Big Black, Suicide, Neubauten, Boredoms jne.). Miksi pidän? A) Useasti joku tuntematon samanhenkinen saattaa avata keskustelun viitaten paitaan, B) keikoilta ostetut kiertuepaidat ovat kiva "matkamuisto", C) jotain paitaa nyt kuitenkin pitää käyttää joten kai se on sama onko se ihan blanco vai onko siinä joku kiva kuva/slogan... kunhan se ei ole se v*tun yksivärinen pikeepaita!

  7. niitty says:

    Olen ilmeisen erilainen nuori keski-ikäinen. Mulla kun ei ole muistaakseni ollut ku yksi bändipaita. Se oli The Curen Wish-kiertueelta ostettu ja kovin rakas. Kunnes tyytöystävä teki siitä siivousluutun koska ajatteli sen olevan "niin kulunut." Paidan muistoa kunnioittaakseni en ole sitten koskaan toista bändipaitaa hommannut.

    Tai sitten en vaan näe tarvetta kantaa "väriä."

  8. Jussi says:

    Nyt Niitty menet Armin van Buurenin keikalle ja hommaat kiertuepaidan! Kyllä niitä nyt YKS pitää vähintään olla.

    No ei pidä.

    Havahduin koko aiheeseen tajuttuani miten niitä onkin kertynyt, vaikka tavallaan pidänkin niitä vähän hassuina - varsinkin muilla, ja varsinkin rumia bändipaitoja...

  9. oskari says:

    Mä pidän esteettisiä seikkoja aina ykkösinä bändipaidoissa. Tai näin oon tehnyt ainakin viimeiset pari vuotta. Yleensä bändipaita, jossa on kiva printti, on kivempi kuin tavallinen paita, jossa on mitäänsanomaton printti.

    Eli on noita kertynyt siis. Hevipaitoja ei kyllä oo yhtään.

    Suosikkini on ehkä viisi vuotta vanha Death to the Pixies -paita, jossa ikä näkyy jo jonkin verran. Sitten ihanuuksia ovat Sufjan Stevensin Illinoise, Sonic Youthin klassikko-Goo ja viimeisin ystävä, eli bob hund.

    Sit on tietty jotain perus-smithsejä ja marsvoltia.

  10. Jussi says:

    Tuli muuten mieleen et Sonic Youthing Washing Machine -paita on myös hipsteriklassikko. Siinäpä muuten postausidea, klassisimmat bändipaidat...

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...