Viime aikoina on kohistu Lou Reedin ja Metallican yhteistyön rujosta lopputuloksesta, eli Lulu-albumista. Vaikka itse levy on ehkä nolostuttavinta kuraa koskaan ja härski mahalasku, on koko jutussa silti ainakin yksi äärimmäisen hyvä puoli.

Musiikkikriitikot ovat olleet suorastaan LIEKEISSÄ tämän levyn äärellä. Toki kohdekin on helppo. Arvostettu taidemuusikko ja maailman suurin yhtye syyhyttävät sormia siinä määrin, että kolmen tähden levyistä tylsiä lätinöitä kirjoittava arvioitsija nousee Lulun riffiripulia revitellessään aivan uudelle tasolle.

Chuck Klosterman ei kuulu näihin keskivertoarvostelijoihin, mutta jopa hän nostaa tasoaan Lulua arvioidessaan.

If we still lived in the radio prison of 1992, do you think Metallica would purposefully release an album that no one wants? No way. Cliff Burnstein from Q Prime Management would listen to their various ideas, stroke his white beard, and deliver the following 45-second pep talk: "OK, great. Love these concepts. Your allusion to Basquiat's middle period was very apt, Lars. Incisive! But here's our situation. If you guys spend two months writing superfast Diamond Head songs about nuclear winter and shape-shifting, we can earn $752 million in 18 months, plus merchandizing. That's option A. The alternative is that you can make a ponderous, quasi-ironic art record about 'the lexicon of hate' that will outrage the Village Voice and mildly impress Laurie Anderson. Your call."

 Näin se pitää tehdä!

Sputnikmusikin kaveri pääsee hänkin varsin hersyviin korkeuksiin Lulusta kirjoittaessaan.

The music itself is just a complete and utter mess, not that any band could realistically make gold out of a senile man singing from a perspective of a female prostitute. Lou Reed sounds like a hobo that James and Lars handpicked from the dumpster behind their studio. His lyrics make absolutely no sense, and they actually border on being painful to listen to. “Waggle my ass like a dark prostitute coagulating heart-pumping blood” has to be the worst line ever conceived by man, and gems like “To be dry and spermless like a girl” and “I swallow your sharpest curdle like a coloured man’s dick” are nothing short of vomit inducing.

Thrashits.com jatkaa samalla linjalla.

Experiencing the record in its rawest form becomes an exercise in wishful finger-crossing, with each slow-moving, turgid minute compounding the sense of failure you ever had for hoping that if you listen to just one more song, Hell, even one more minute, that somehow Metallica and Lou Reed might find some way to turn this record around.

 NME pääsi kuuntelemaan levyä ensimmäisten joukossa. Kaunista jälkeä.

There’s a time in every person’s life when they have to listen to a 69-year-old man pretending to be a submissive girl begging to be beaten, and I suppose for me it’s right now.

Kahdesta ensimmäisestä arviosta kiitos niiden linkkaajille, eli Alle Viillolle ja Kumuli Snaatille.

En nyt mainitse nimiä, mutta olen kuullut Universal Musicin edustajiltakin varsin pilkallisia kommentteja tästä levystä. Ja ei, kahdenkeskisissä keskusteluissa he eivät 100% kehu edustamansa firman tuotteita - mutta eivät yleensä myöskään avoimesti niitä hauku.

Pointti tuli siis kuitenkin todistettua. Lulussa ON jotain hyvää. Itse yritin kuunnella sitä kokonaan, mutta en kerta kaikkiaan jaksanut. Haluan kuitenkin nähdä rupuisimmassakin paskassa mahdollisuuksia, ja olen tyytyväinen että tajusin Lulun merkityksen kriitikoiden itsetunnolle.

Linkatkaa omat suosikkilyttäyksenne kommenttikenttään.