Kun kuulin teininä ensimmäistä kertaa Dimmu Borgir -bändin nimen, ajattelin että se kuulostaa ihan virolaiselta lentopallonpelaajalta. Kun kuulin ensimmäistä kertaa Taake-bändin nimen, ajattelin että onpas reteä nimi tällä ukolla. Mutta Taake ei ole johtohahmonsa nimi. Taaken sielu on mies nimeltään Hoest (oikealta nimeltään Ørjan Stedjeberg).

Taake aloitti norjalaisen black metallin kiihkeimpiin aikoihin, vuonna 1993. Kokonaisia levyjä Hoest on ollut laiskempi duunaamaan, sillä täyspitkistä uutuus Noregs Vaapen on "vasta" viides. En ole varsinaisesti ainuttakaan Taake-levyä rakastanut, mutta esimerkiksi vuoden 2008 eponyymiä levyä on tullut kuunneltua ääripaljon.

Taakesta puhuttaessa pitää muistaa aina mainita, että bändi soittaa "true norwegian black metallia". Norjaksi, perinteitä kunnioittaen. Minä pidän siitä soundista, joten olkoon niin, vaikka onhan black metal -bändien julistuksissa aina jotain hellyyttävää.

Noregs Vaapen (bändi on Bergenistä ja biisien nimiäkin on kirjoitettu bergenin murteella, mutta onko tämän levyn nimi siis norges vapen - jonka kuvittelisin tarkoittavan "norjan aseita" - mutta väärinkirjoitettuna?) soundaa mahtavalta. Siinä on juuri sellainen pehmeänbrutaali hypnoottinen soundi, josta black metallissa pidän. Ja tietenkin "trve"-suuntauksen edustajana Taake taitaa hypnoottisen junttauksen äärihyvin.

Levyllä on myös lähdetty vähän laajentamaan skaalaa. Virhe, tietenkin. Black metal on vähän niinkuin AC/DC. En halua kuulla banjoa (vai olisko mandoliini), kuten Noregs Vaapenin Myr-biisillä kuullaan. Mutta esimerkiksi Du ville ville Vestland on aivan loistava junttaus, kuten myös levyn päättävä Dei vil alltid klaga og kyta. Ja onhan tuo aloitusraitakin mahtava, Fra vadested til vaandesmed (tulee mieleen jonkun suomalaisen iskelmäbiisin melodia, mut en saa päähäni minkä).  En yleensä peräänkuuluta perinteitä, mutta tämän levyn kohdalla palvon juuri niitä elementtejä.

No okei, sallittakoon black metal -bändeillekin uudistuminen. Genren fanit eivät tosin tee sitä artisteille helpoksi. Mutta esimerkiksi Oranssi Pazuzu onnistuu uudistamisessa mainiosti, vaikkei kakkoslevy debyytin tasolle pääsekään.

En siis pidä bläkkiksessä siitä kaikista räkäisimmästä ja kiivainta blastbeatia takovasta laidasta. Melodia, tunnelma ja epätoivo lienevät tärkeimpiä tekijöitä. Jopa tietynlainen runollisuus, jota tältäkin levyltä löytyy. Ei tosin piekse Burzumin Fallenia, vaikka helpommin lähelleen päästääkin.

Tuli mieleen, että NRGM.fi:ssä on mainio jenkkiläisestä black metallista, jossa tietenkin edustettuna myös genren hipsterisuuntaus. Tsekatkaa myös kommenttikentästä löytyvää trve-miesten kiukuttelua. Ihanaa.

Minä jatkan Taakesta naatiskelua. Ehdoton suositus syksyn pimeisiin hetkiin.

Kuuntele Noregs Vaapenia täällä.