Definitiivinen harrastekirja ja lätinää juoksemisesta

Hej då.

Sain pikkuveljeltäni ja hänen vaimoltaan joululahjaksi mahtavan kirjan. Sen nimi on Lore of Running ja sen on kirjoittanut etelä-afrikkalainen Tim Noakes. Kuten fiksuimmat saattoivat päätellä, kirja kertoo juoksemista. Tai tarkennetaan: Se kertoo KAIKEN juoksemisesta.

Siinä onkin kirjan hienous. Se on niin perusteellinen ja kattava, että se on jo sinällään mahtavaa, vaikkei sisältö kiinnostaisi yhtään. Rakastan muutenkin paksuja kirjamöhkäleitä (vaikka Kindle-mies olenkin), ja tähän on keräty niin huolellisesti tietoa, että se vaikuttaa jopa pakkomielteeltä.



Olen viimeisen vuoden aikana ryhtynyt juoksemaan enemmän tosissaan (aiemmin vain satunnaisia lenkkejä), ja olen löytänyt valtavaa nautintoa siitä mielentilasta, johon juostessa pääsee. Tim Noakes tietää kaiken paitsi tästä mielentilasta, myös juoksemisen muista osa-alueista. Kun sekä kirjoittajalla että lukijalla on intohimo aiheeseen, kokemus on hieno. En tosin jaksanut lukea kokonaan lukua lihasten solujen toiminnasta, mutta paksu opus sopiikin paremmin lehteilyyn.

Suosittelen siis. Paljon apuja ja käytännön tietoa ja yleistä fiilistelyä. Juoksemiseenkin saa menemään hirveästi rahaa, ikävä kyllä. Vaatteisiin ja kenkiin. Ostin eilen Asicsin Gel Kayano 17:t. Rumat, mutta äärimmäisen hyväntuntuiset. Valitettavastia ne Niken coolin näköiset mallit eivät minun jalalleni sovi.

Ai niin, näin eilen Pariisin kevään ekan uuden levyn keikan. Mahtavaa. Tosi hienoa kasvanutta varmuutta Arto Tuunelan laulussa ja lavaesiintymisessä. Tuli äärihyvä fiilis.

Oon linkannut aiemmin oman juoksulistani blogiin, mutta nyt vinkkaan työkaverini Samin tekemästä juoksulistasta, jota on myös testattu tositoimissa, ja todettu oikein toimivaksi.  Omia juoksulistoja kommenttikenttään, kiitos.


This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

2 Responses to Definitiivinen harrastekirja ja lätinää juoksemisesta

  1. Jenny says:

    Kun suljen silmät kuulen huudon juokse
    Yli veden, kadonneen saaren luokse
    Ja minä alan juosta, mut veri, se pakenee päästä
    Kuu taivaalla loistaa, ja heijastuu jäästä...

    Tämä menossa testiin seuraavalla lenkillä!

    Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi ja tykkään kovasti! :)

  2. Joo, toi PK:n biisi meni omalle lenkkilistalle myös!

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...