Keikka-arvio: Sting & Rumer @ Kaisaniemen puisto 16.6.2012

Sain naiselta liput, joten lähdin spontaanisti työkaverin kanssa katsomaan Stingiä ja Rumeria. Helsinki Classic -tapahtuma ei etukäteen ollut tämän kesän keikkakalenterissani, mutta loman alkamiseen osunut mahdollisuus nauttia laadukkaasta musiikista aikuiseen makuun oli vastustamaton.

Hector ja Latebirds All Stars jäivät väliin, aikataulullisista ja kiinnostamisteknisistä syistä. Rumer aloitti siis iltamme. Ensimmäiset huomiot kohdistuivat yleisöön. Tapahtuma-aluetta oli rajattu sen verran, että yleisö täytti alueen. Liikkuminen ja bissenhaku sujuivat silti helposti, mikä oli miellyttävää normi-festarimenoon tottuneelle.

Rumerin uusi levy ei ole vakuuttanut yhtä paljon kuin Seasons of My Soul -debyytti, jota olen kuunnellut todella paljon. Se sisältää covereita, joita brittimisu esitti myös eilen Helsingissä. Villapaidat olkapäillä henganneeseen toimitusjohtajaväkeen Rumer vaikutti varsin hillitysti, mutta hänen kaunista ääntään lukuunottamatta kaikki hänen esityksessäänkin oli hillittyä. Erilainen keikkakokemus, toden totta.

Pidän paljon Policesta, mutta Stingin soolomatsku on vähän  liian Bang & Olufseneihin tehtyä (eli siis musiikkia juppiunelman taustalle). Gordon Sumnerin tantraseksiä ja joogaharrastusta varmaankin liioitellaan, mutta täytyy sanoa että ukko oli todella elinvoimaisen, onnellisen ja hyväkuntoisen oloinen. Ja se tarttui.

Joillain keikoilla muusikkouden esitteleminen ja taidoilla briljeeraus kuulostavat hirvittävältä, mutta TOTTA KAI Stingin kohdalla taustabändissä täytyy olla jumalattoman kova rumpali, nuori viuluvirtuoosi, taitava ja cool kitaristi ja E Street Bandin vanha kosketinsoittaja. Sitten kun Sting itse soittaa bassokuvionsa todella vaivattomasti otelautaan vilkuilematta, on lopputulos - varsinkin neljän bissen jälkeen - helvetin nautittavaa kuultavaa.

Olen 32-vuotias, eli aikuinen. Tämän tapahtuman tarkoituksena oli tarjota vaivatonta viihdettä aikuisille, ja siinä se onnistui loistavasi. Ei mikään sykähdyttävä ja maailmaa muuttava kokemus, mutta hieno keikka, jossa ei tarvinnut pelata ulkomusiikillisilla seikoilla (taustalla oli vain mustakangas, Stingiin osoitti yksi spottivalo, se siitä).

Ihanaa. Tai kuten takanani seissyt parikymppinen kundi huusi encoren huippukohdan alkaessa: "King of Pain saatana, vittu mikä biisi!"

This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...