Nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että selluloosasta ja kuka ties mistä valmistetuille liuskoille jollain kemikaalilla painettu väriaine on muodostanut sanoja, joissa mainitaan tämä kyseinen blogi, jota juuri luet. Eli siis: Vanhan maailman media on ojentanut kätensä BLOGOSFÄÄRIN suuntaan ja antanut minulle glooriaa MAININNAN muodossa!

Kyseessä on Sue-lehti, ja maininnan arvoinen kirjoitus taannoinen mielipahanilmaukseni siitä, että tamperelainen Seremonia-yhtye operoi minun näkökulmastani kaiken latistavan ironiasuojauksen takaa. Kolumnisti on tosin joko jättänyt lukematta kirjoitukseni kokonaan tai vain ymmärtänyt väärin, sillä hän puhuu huumorin oikeutuksesta musiikista (ja siitä että hänen mielestään Seremonia on hyvä ja Jess and the Ancient Ones huono), vaikka kyse oli (erästä well versed -kommentoijaani lainaten) siitä, että:

Ironia on ok silloin kun ironia kohdistuu itseen, silloin kun on yhtäaikaa tosissaan ja omat tosissaan olot nauraen hyväksyvä. Itseasiassa, tämän biisiparin piirissä jos pysytään, monet parhaat metallibändit ovat juuri sitä. Niin vitun tosissaan, että itselleen on pakko nauraakin. Hankalammaksi se ironia muuttuu kun se kohdistetaan itsen ulkopuolelle, silloin kyse tosiaan on usein omien hauskuuttamisesta niitä toisia naurunalaistamalla, itseä ylentämällä, koskaan alttiiksi laittamatta.

Tämä on silti sivuasia, sillä tärkeämpää on miettiä, mitä voin vielä saavuttaa. Kenties jonkinlaisia blogikunniamerkkejä, joita olen jossain muotiblogeissa nähnyt?

Tämän vuoden kuudetta Sue-lehteä pääsee lukemaan myös digitaalisessa muodossa. Also Sprach Jussia sivuava kolumni löytyy sivulta 11. Ehkä pitäisl lukea Suea (Sueta?) useammin, tästä vinkkasi tarkkasilmäinen lukija.