Kirja-arvio: Marc Maron - Attempting Normal

Ei päivää ilman kirja-arviota tässä blogissa! Tällä viittaan tietysti siihen, että eilen julkaisin arvion Esko Valtaojan Kaiken käsikirjasta. Hyvä kirja.

Kuten olen blogissa monesti aiemminkin tunnustanut, olen Marc Maronin fani. Outoa kyllä, löysin ensin hänen stand uppinsa viime vuonna, ja vasta sitten TÄMÄN BLOGIN AVULLA WTF-podcastin, jota nykyään kuuntelen päivittäin koiran kanssa lenkillä.

Attempting Normal on Maronin pari viikkoa sitten ilmestynyt omaelämäkerrallinen anekdoottikokoelma, joka sai kunnian olla ensimmäinen koskaan ennakkotilaamani kirja. Kindle toimitti kirjan laitteeseeni julkaisupäivänä. Homma toimii, peitto heiluu, kuten suuri ajattelija J. Suvanto on lausunut.

Haluan tosiaan korostaa, että kyseessä ei ole Maronin elämäkerta, vaikka kirja kertaakin hänen elämänvaiheitaan. Totuus on, että podcastia kuuntelemalla saa paremman kuvan hänen elämästään. Ja vaikka teksti on sujuvaa, kyllä Marc on ensimmäisenä PUHUJA ja sitten vasta kirjoittaja.



Parastahan koko miehessä on podcastin tarina. 20 vuotta stand uppia, tv-esiintymisiä ja radio-ohjelmia. Sitten jälleen yksi romahdus pohjalle, toisen avioliiton hajoaminen ja tyhjyys. Siitä tyhjyydestä syntyi WTF-podcast, joka on inspiroinut minut ja Jani Nivalan tekemään Suomen parasta populaarikulttuuri-podcastia. Ja kuinka ollakaan, Maronista tuli suositumpi kuin koskaan, ja tämä vain juttelemalla koomikoiden kanssa ukon omassa autotallissa Los Angelesissa.

Attempting Normal pyrkii markkinoimaan Maronin TÄNÄÄN USA:ssa starttaavaa sitcomia Maron. Siinä on mielenkiintoisia tarinoita, mutta kuten todettua, se ei ikävä kyllä ole omaelämäkerta. Oikeastaan kirjan tärkein sanoma (joka on juuri tuo tyhjyys ja sen päälle rakennettu WTF) kerrotaan parhaiten kirjan loppuun laitetussa keynote-puheessa, jonka Maron piti Just for Laughs -komediafestivaaleilla Montrealissa vuonna 2011.

Hajanaisesta kirjasta parhaiten jäi mieleen miehen mielisairaus. Kaikki koomikot ovat varmasti jollain tavalla hulluja, mutta Maron on mahtavan neuroottinen. Ja tietysit isäsuhde on aivan totaalisen rikkinäinen ja toimimaton. Myös suhde kissoihin on kiehtova. Maron ei halua edes ottaa kilttejä kotikissoja, vaan hän itsepintaisesti kesyttää villiintyneitä yksilöitä. 

En siis ole valtavan innoissani tästä kirjasta, mutta tutustukaa hyvät ihmiset Marc Maroniin, joko Spotifystä stand up -levyihin, tai sitten WTF-podcastiin, joka näköjään sekin on lisätty Spotikkaan! Mies on nero, vaikka pitääkin kissoista enemmän kuin koirista.

This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

7 Responses to Kirja-arvio: Marc Maron - Attempting Normal

  1. Sussu says:

    Hah, minullapas on muuten Marc Maroniin henkilökohtainen yhteys. Olin kesän 1994 työharjoittelussa HBO Downtown Productionsilla New Yorkissa, jossa tehtiin Short Attention Span -videoklippiohjelmaa jota juonsi Marc Maron. Olin joka keskiviikko kuvauksissa kaapelikaisana, ja tanssahtelin steadycam-operaattorin perässä pitkin studiota pitäen johdot letkeinä ja sotkeentumattomina.

    Se oli yksi elämäni ihanimpia kesiä, suuri seikkailu rahattomana New Yorkissa. Asuin Jersey Cityn puolella kaameassa röttelössä kolmen omituisen kämppiksen kanssa, ja nukuin muovisella ilmapatjalla pihalta löytyneet metalliromut huonekaluinani. Oi niitä aikoja.

    Marc on hirveän mukava mies, vaikka olikin työtilanteessa joskus hieman kireänä. Kukapa ei olisi. Minulle vaivaiselle työharjoittelijalle hän oli aina ihan huippuherttainen.

  2. Jussi says:

    EI JUMALAUTA!!! Nyt täytyy sanoa että olen kateellinen Sussu!

    Pitäis varmaan yrittää saada jostain käsiinsä noita Maron-sarjan jaksoja, vaikka luulenkin ettei se podcastin veroinen viihdepläjäys ole.

  3. Sussu says:

    No ei se niin kauhean ihmeellinen ollut. Mutta varmaan komedianörteille ilahduttava - siinä oli kaikenlaisia Comedy Centralin arkistojen klippejä, standuppia ja sketsejä ja mitä nyt olikin, aina jonkun teeman ympäriltä. Ohjelman alussa mentiin muka hissillä Comedy Centralin kellariin. Hissinkuljettajaa esitti ensin bostonilainen standup-koomikko Frank Santorelli, ja sitten sellainen joku komea nuorimies jonka nimeä en nyt saa päähäni. Italialainen sukunimi muistaakseni. Hänellä oli myöhemmin oma ohjelma Music Televisionissa.

    Jon Stewart muuten aloitti uransa juontamalla tätä samaa Short Attention Span Theater -ohjelmaa.

  4. Jussi says:

    Tai siis mä puhuin siitä Maronin uudesta sitcomista mikä kertoo hänen elämästään löyhähkösti. Tuo Short Attention Span Theaterkin kiinnostaa tsekkaustasolla - tuskin montaa jaksoa jaksaa väijyä.

  5. Sussu says:

    Frank Santorellin standuppeja on Juutuubissa, monet aika hauskoja. Samaa bostonilaista duunarihenkistä arjenkomiikkastanduppia edustaa Louis C.K, josta pidän ihan hulluna. Santorelli on vähän perinteisempää polvea.

    Olen kyllä ajatellut myös kurkkia sitä Maronin sitcomia. Epäilen jo etukäteen ettei se ole yhtä hyvä kuin Louis C.K:n Louie Louie, joka on järkyttävän hyvä.

  6. Jussi says:

    Louis C.K.:ta aina hehkutaan ,mutta en ole yrityksistä huolimatta pystynyt hänelle syttymään.

    Uusin mille juoksulenkillä ääneen nauroin, oli Bill Burrin Emotionally Unavailable.

  7. Sussu says:

    Pitääpä perehtyä. Kiitos vinkistä!

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...