Levyarvio: Tuomo - New Mystique

Aika kauan kuuntelin tätä ennen kuin uskaltauduin arvioimaan. Kuukauden ainakin. Ehkä 12 kertaa. Tämä taustatietona.

Olen ollut kova Tuomo Prättälä -fani My Thing -levystä lähtien. Minusta se on edelleen yksinkertaisesti paras suomalainen soul-levy koskaan. Sitä voisi arvioida musiikillisten ansioidensa puolesta merkkikaupalla, mutta ensisijaisesti se on upean henkilökohtainen sydänsurulevy. Hyviä sydänsurulevyjä ei ole koskaan liikaa - sellaisia jotka pääsevät koskettamaan vaikkei kuulijalla olisikaan sydänsuruja.

Myös Reaches Out for You on mahtava. My Own Private Sunday oli hyvä , mutta en saanut siitä kahteen ekaan levyyn verrattavia kiksejä.

New Mystiquella kujertaa erilainen Tuomo. Poissa ovat billwitherisimit ja kauniin autenttinen soul. Tai SOULIA Tuomon tekemisissä tulee olemaan varmasti aina, mutta hän on tällä levyllä päättänyt olla Princen, Andre3000:n ja Justin Timberlaken sekoitus.

Kenelle tahansa muulle suomalaiselle muusikolle moinen yritys olisi naurettavan ylimitoitettu, ja tuomittu epäonnistumaan. Tuomo onnistuu, tietysti.

Minua ÄRSYTTÄÄ itsessäni se, että vertaan kaikkea Tuomon tekemää My Thingiin ja sen aiheuttamaan takuulämpimään fiilikseen. Niin, New Mystique ei ole My Thingin veroinen.



New Mystique on muotokieleen keskittyvä levy. Tuomolla ei ole ollut niin painavaa sanomisen pakkoa kuin debyytillä. Turhauttavaa varmasti tulla verratuksi aina johonkin levyyn, joka tarkoittaa jollekin kuulijalle jotain superhenkilökohtaista. Mutta en voi itselleni mitään. Ei sillä etteikö Tuomo hallitsisi elektronista ilmaisua helvetin hienosta, ehkä se olen minä joka väkisin asetan hänelle luontaisimmaksi ilmaisumuodoksi pianon ja perinteisemmän soul-bändin.

New Mystique ei ole missään nimessä huono levy. Se on hyvä levy. Se ei ole pelkkää elektronisen tuotantotavan esittelyä tai kikkailua - se on kuin Andre3000:n Love Below -puolikas Outkastin mestariteoksesta mutta elektropopimpi. Se on hienon laulajan hienoja biisejä odottamattomassa ja alusta loppuun hallitussa paketissa.

Tokophobia on hitikkäin biisi, mutta esimerkiksi upeaksi kasvava I Don't Dig You tai herkkä Empty Words toimivat parempina näytteinä levyltä.

Ihan pikkuisen silti pelkään, ettei tämä jää niin pitkälliseen kuunteluun kuin pari nimeltämainitsematonta Tuomo-levyä. Onnistuminen, mutta minun kohdallani ei hullaantuminen. Pitäisikin muuten hankkia My Thing ja Reaches Out for You vinyylinä...




This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...