Tämän blogin lukijat ovat varmasti huomanneet, että minulla on sydämessä erityinen paikka varattuna naispuolisille laulajille, jotka tulkitsevat pianon, akustisen kitaran tai muun vähäeleistä taustaa luovan soittimen säestyksellä tunteisiin käyviä lauluja.

Joskus iskelmäbiisitkin onnistuvat koskettamaan, oikein riipaisevastikin - mutta yleensä vain jos esittäjä on nainen (yksi poikkeuskin mahtuu mukaan). Useimmiten suomalainen iskelmä on kornia, enkä mitenkään osaa eläytyä sen esittäjien tuntemuksiin. Nämä kuusi kappaletta ovat sen kuitenkin tehneet. Olen tässä venyttänyt "iskelmä"-käsitettä jonkin verran, mutta koittakaa kestää.

Yleensä julkaisen blogissa vain top 6 -listoja, mutta nyt en millään keksinyt kuudetta yhtä hyvää biisiä kuin nämä viisi. Samoilta artisteilta olisi toki muutama helmi löytynyt.

Vaikka arvostan vanhoja kauniita iskelmäbiisejä ajalta ennen kuin synnyin, en saa niistä samanlaisia väristyksiä kuin näistä. Ne ovat ehkä musiikillisesti hienompia, mutta eivät päässeet tälle listalle. Pitänee  joskus tehdä niistäkin lista. Haltin häät ja sen sellaista.

Nämä eivät ole paremmuusjärjestyksessä.


Anna Eriksson - Kun katsoit minuun

Tämä taitaa olla suosikkini näistä biiseistä. Uskomattoman hienosti laulettu, kuulaan kauniilla äänellä suoraan sydämeen. Ei voi olla liikuttumatta joka kerta kun tämän kuulee. Anna Eriksson on kritisoinut iskelmäuraansa jälkikäteen, mutta minusta tällaisten helmien synnyttämisessä ei ole mitään hävettävää. No, hän taitaa enemmänkin kipuilla sitä, ettei hänen uransa ollut hänen omissa käsissään. Upea biisi joka tapauksessa.

Suvi Teräsniska - Täydellinen elämä

Tässä biisissä on aivan hemmetin korni sanoitus, mutta silti se toimii. Suvi Teräsniskan ääni on samalla tavalla kuulas kuin Anna Erikssonilla. Täydellisen tahdonvastaisesti huomasin juuri tällä viikolla liikuttuvani kun tämä tuli autoa ajaessani radiosta. Lauloin lujaa mukana.

Kaija Koo - Kylmä ilman sua

Kaijalta olisi tietysti löytynyt paljonkin ihania slovareita. Kun Kaija Koo vetää slovaria, hän ei ole viihdetaiteilija, vaan hän puristaa biisiin ison palasen sielustaan. Kukaan muu ei kuulosta näin haavoittuvaiselta laulaessaan. Kaijan keikoilla parikymppiset miehet itkevät. Markku Impiö tietää, että sanoituksessa pitää olla vähän mystisiä elementtejä, mutta myös riittävän selvä pointti.

Johanna Kurkela - Rakkauslaulu

Jos kiertäisi paljon häitä ja kuulisi tämän kerran kuukaudessa jonkun random solistin esittämänä, tätä luultavasti vihaisi. Mutta kun ei ole antanut kenenkään pilata tätä, voi Johanna Kurkelan erittäin herkästä tulkinnasta yhä nauttia.

Juha Tapio - Pettävällä jäällä

Yön versiota en ole uskaltanut kuunnella loppuun asti, koska Olli Lindholm kyllä kykenee murskaamaan biisistä tunteen monotonisella jyräämisellään. Biisin säveltäjän versio on huomattavasti hienostuneempi. Juha Tapion tulkinta on tietysti herkkyydessään ylittämätön, mutta myös sävellyksenä tämä on aivan käsittämättömän hieno.

Keksin tänään musakaskumestari Rikalan FB-lankaan oivan lisän: Kuka on Suomen paras terassitrubaduuri? Juha Patio!

Iskelmä-sana on ollut melkoisessa myllerryksessä jo pitkään. Mikä on iskelmää? Mikä ei ole iskelmää? Kukaan ei ole oikein halunnut myöntää tekevänsä iskelmää, vaan tekevätkö sitä kaikki?

Minulla on jonkin sortin iskelmäallergia. En pelkää sitä sanaa, mutta muotokieli lyö vastaan. Kliseiset sanoitukset, turvalliset sovitukset, liioitellun siirappinen fraseeraus ja yleinen kornius – kyllä te tiedätte.

Juha Tapion monista biiseistä olen pitänyt, en kumminkaan pysty vastustamaan tunteisiin vetoavia lauluja (vilpittömiä sellaisia), tulivat ne sitten tanssilavalta tai ruotsalaisen teinin läppäriltä. Kuitenkin hänen tuotantonsa yleisesti olen leimannut melko iskelmälliseksi. Enkä ole siis kovin tarkkaan kuunnellut hänen kokonaisia levyjään, vaan diggaillut singlejä.

Lapislatsulia on siis ensimmäinen TAPSU-levy, jonka kuuntelin kokonaan. Ja onneksi kuuntelin!

Juha Tapio vaikuttaa mielenkiintoiselta ihmiseltä. Tänään näin, kun hän soitti neljä biisiä kitaralla säestäen työpaikkani aulassa. Yleisönä oli kauneusmessuille matkalla olevia mediatoimistojen naistyöntekijöitä. En voinut mitään, Juhan esitys kosketti – vaikka olin työpaikalla ventovieraiden mediatoimistotyöntekijöiden kanssa. Toistan itseäni miljoonatta kertaa kun sanon, että Juha Tapion laulaessa tunne välittyy.

Nyt spekuloin. Minulle tulee Juha Tapiota katsellessa ja hänen laulujaan kuunnellessa sellainen olo, että hän kokee sisällään jonkinlaista maailmantuskaa. Toisaalta hän on valtavan tyyni (johtuu ilmeisesti tunnustuksellisesta kristinuskosta), mutta toisaalta minusta tuntuu, että hän taltuttaa sisäisiä demonejaan kauniisiin lauluihin. Puristaa vahvan tunteen ulos.

En tiedä mistä tällainen mielikuva on tullut. Ehkä hänen karuista kasvoistaan. Ehkä siitä, että hän haluaa auttaa hädänalaisia. No, en näköjään osaa perustella tätä, mutta tunne luo joka tapauksessa mielenkiintoisen jännitteen siihen arkipäiväiseen herkkyyteen ja tarkkanäköisyyteen, jota Juha Tapion säveltaide edustaa.

Lapislatsulia on sellaista musiikkia, josta iskelmä-genre pitäisi tuntea. Näin koko genrellä ei olisi mitään uskottavuusongelmia. Tapiolla on taustallaan hieno bändi, joka ei briljeeraa tai soita näytöstyyliin, vaan palvelee artistin kappaleita.

Nimibiisillä yhtye kuulostaa jopa upealta ruotsalaisyhtye Fatboylta, kun taas Meillä on aikaa alkaa aivan kuin Yö-yhtyeen biisi joskus 90-luvun alussa kun tykkäsin heistä hetken. Mutta siinä missä Yön biisi muuttuu hyvin pian sellaiseksi rekkamiehen lihapiirakkamössöripuliksi, Meillä on aikaa onnistuu siinä missä Lapislatsulia-levy muutenkin: Banaalista arkielämästä voi laulaa kauniisti ja vilpittömästi, ilman että se tuntuu kurjuuden maksimoinnilta.

Vaikka kaikissa muissa tapauksessa inhoan Arttu Wiskarin ja Jonne Aaronin tutuksi tekemää vetistelevää Citymarket-iskelmää, Lapislatsulialla melko samankaltaiset aiheet: Kahden suomalaisen aikuisen ihmisen liitto VOI olla muutakin kuin "TAPPAVAN HILJAINEN RIVARINPÄTKÄ" tai "TAIVAS ITKEE HUUTOITKUA" (copyright: Anna Perho). Se voi olla Toistemme pelastajaksi, Meidän talomme tai Kanssasi sun. Se voi olla ska:htava Aito rakkaus.

Tai sitten biisi, jolla Juha Tapio teki itsestään hetkeksi pop-artistin. Suomessa ei ole kovinkaan montaa onnistunutta miehen tekemää pop-biisiä (joka siis on VAIN poppia, ei rockkia, poprockia, räppiä tms), mutta TSNEH on yksi niistä. Juha Tapio ei aluksi kehdannut ottaa biisiä mukaan, mutta ilmeisesti a&r Pekka Ruuska sai hänet suostumaan. Ja hyvä niin. PERUSainekset: Tyttö ja poika puistonpenkillä, ei uskalla puhua, ja sitten tykkään susta. Toimii. Suomeksi laulettuna sitä ei vain ole tottunut kuulemaan.

Olenpas kirjoittanut pitkään. Lapislatsulia on siis loistava levy. Välillä se tuntuu liian iskelmältä, iskelmäallergia iskee päälle. Mutta kokonaisuutena nautin siitä. Herkistyn. Kuuntelen kun sisältä piinattu herkkä mies laulaa huolella tehtyjä laulujaan. Rakkaudella tehtyjä. Kuinka paljon sellaista musiikkia loppujen lopuksi julkaistaan? VITUT siitä jos siellä on joku Jeesus-pohjavire tai iskelmän tehokeinoja: Se on hienoa musiikkia, ja pidän siitä paljon.