Levyarvio: Juha Tapio - Lapislatsulia

Keksin tänään musakaskumestari Rikalan FB-lankaan oivan lisän: Kuka on Suomen paras terassitrubaduuri? Juha Patio!

Iskelmä-sana on ollut melkoisessa myllerryksessä jo pitkään. Mikä on iskelmää? Mikä ei ole iskelmää? Kukaan ei ole oikein halunnut myöntää tekevänsä iskelmää, vaan tekevätkö sitä kaikki?

Minulla on jonkin sortin iskelmäallergia. En pelkää sitä sanaa, mutta muotokieli lyö vastaan. Kliseiset sanoitukset, turvalliset sovitukset, liioitellun siirappinen fraseeraus ja yleinen kornius – kyllä te tiedätte.

Juha Tapion monista biiseistä olen pitänyt, en kumminkaan pysty vastustamaan tunteisiin vetoavia lauluja (vilpittömiä sellaisia), tulivat ne sitten tanssilavalta tai ruotsalaisen teinin läppäriltä. Kuitenkin hänen tuotantonsa yleisesti olen leimannut melko iskelmälliseksi. Enkä ole siis kovin tarkkaan kuunnellut hänen kokonaisia levyjään, vaan diggaillut singlejä.

Lapislatsulia on siis ensimmäinen TAPSU-levy, jonka kuuntelin kokonaan. Ja onneksi kuuntelin!


Juha Tapio vaikuttaa mielenkiintoiselta ihmiseltä. Tänään näin, kun hän soitti neljä biisiä kitaralla säestäen työpaikkani aulassa. Yleisönä oli kauneusmessuille matkalla olevia mediatoimistojen naistyöntekijöitä. En voinut mitään, Juhan esitys kosketti – vaikka olin työpaikalla ventovieraiden mediatoimistotyöntekijöiden kanssa. Toistan itseäni miljoonatta kertaa kun sanon, että Juha Tapion laulaessa tunne välittyy.

Nyt spekuloin. Minulle tulee Juha Tapiota katsellessa ja hänen laulujaan kuunnellessa sellainen olo, että hän kokee sisällään jonkinlaista maailmantuskaa. Toisaalta hän on valtavan tyyni (johtuu ilmeisesti tunnustuksellisesta kristinuskosta), mutta toisaalta minusta tuntuu, että hän taltuttaa sisäisiä demonejaan kauniisiin lauluihin. Puristaa vahvan tunteen ulos.

En tiedä mistä tällainen mielikuva on tullut. Ehkä hänen karuista kasvoistaan. Ehkä siitä, että hän haluaa auttaa hädänalaisia. No, en näköjään osaa perustella tätä, mutta tunne luo joka tapauksessa mielenkiintoisen jännitteen siihen arkipäiväiseen herkkyyteen ja tarkkanäköisyyteen, jota Juha Tapion säveltaide edustaa.

Lapislatsulia on sellaista musiikkia, josta iskelmä-genre pitäisi tuntea. Näin koko genrellä ei olisi mitään uskottavuusongelmia. Tapiolla on taustallaan hieno bändi, joka ei briljeeraa tai soita näytöstyyliin, vaan palvelee artistin kappaleita.

Nimibiisillä yhtye kuulostaa jopa upealta ruotsalaisyhtye Fatboylta, kun taas Meillä on aikaa alkaa aivan kuin Yö-yhtyeen biisi joskus 90-luvun alussa kun tykkäsin heistä hetken. Mutta siinä missä Yön biisi muuttuu hyvin pian sellaiseksi rekkamiehen lihapiirakkamössöripuliksi, Meillä on aikaa onnistuu siinä missä Lapislatsulia-levy muutenkin: Banaalista arkielämästä voi laulaa kauniisti ja vilpittömästi, ilman että se tuntuu kurjuuden maksimoinnilta.

Vaikka kaikissa muissa tapauksessa inhoan Arttu Wiskarin ja Jonne Aaronin tutuksi tekemää vetistelevää Citymarket-iskelmää, Lapislatsulialla melko samankaltaiset aiheet: Kahden suomalaisen aikuisen ihmisen liitto VOI olla muutakin kuin "TAPPAVAN HILJAINEN RIVARINPÄTKÄ" tai "TAIVAS ITKEE HUUTOITKUA" (copyright: Anna Perho). Se voi olla Toistemme pelastajaksi, Meidän talomme tai Kanssasi sun. Se voi olla ska:htava Aito rakkaus.

Tai sitten biisi, jolla Juha Tapio teki itsestään hetkeksi pop-artistin. Suomessa ei ole kovinkaan montaa onnistunutta miehen tekemää pop-biisiä (joka siis on VAIN poppia, ei rockkia, poprockia, räppiä tms), mutta TSNEH on yksi niistä. Juha Tapio ei aluksi kehdannut ottaa biisiä mukaan, mutta ilmeisesti a&r Pekka Ruuska sai hänet suostumaan. Ja hyvä niin. PERUSainekset: Tyttö ja poika puistonpenkillä, ei uskalla puhua, ja sitten tykkään susta. Toimii. Suomeksi laulettuna sitä ei vain ole tottunut kuulemaan.

Olenpas kirjoittanut pitkään. Lapislatsulia on siis loistava levy. Välillä se tuntuu liian iskelmältä, iskelmäallergia iskee päälle. Mutta kokonaisuutena nautin siitä. Herkistyn. Kuuntelen kun sisältä piinattu herkkä mies laulaa huolella tehtyjä laulujaan. Rakkaudella tehtyjä. Kuinka paljon sellaista musiikkia loppujen lopuksi julkaistaan? VITUT siitä jos siellä on joku Jeesus-pohjavire tai iskelmän tehokeinoja: Se on hienoa musiikkia, ja pidän siitä paljon.

This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

2 Responses to Levyarvio: Juha Tapio - Lapislatsulia

  1. Noomi says:

    Terve, löysin vahingossa tämän tekstin, kun yritin etsiä J.Tapion tekemän kappaleen sanoja netistä. Hyvä kirjoitus. Pahoittelen, että en kommentoi oikealla nimelläni, siihen on syynsä, mutta säästän sinut nyt selityksiltä.

    Tartun nyt tähän kohtaan kirjoituksessasi, koska olen siitä samaa mieltä:

    "Nyt spekuloin. Minulle tulee Juha Tapiota katsellessa ja hänen laulujaan kuunnellessa sellainen olo, että hän kokee sisällään jonkinlaista maailmantuskaa. Toisaalta hän on valtavan tyyni (johtuu ilmeisesti tunnustuksellisesta kristinuskosta), mutta toisaalta minusta tuntuu, että hän taltuttaa sisäisiä demonejaan kauniisiin lauluihin. Puristaa vahvan tunteen ulos".

    Jokainen asioita vähänkään pidemmälle ajatteleva tunnustava kristitty joutuu tuntemaan nimenomaan noita kahta asiaa sisällään: valtavaa maailmantuskaa ja omia sisäisiä demonejaan.

    Paavali muotoili asian aikoinaan näin kirjeessään roomalaisille, luku 7 ja jae 19:

    "En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo".


    Rauha ja tyyneys taas tulee kristityn elämään osittain tämän seikan tiedostamisen kautta, sillä Paavali jatkaa jakeessa 20:

    "Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti".

    Kristityillä taas on itsensä ulkopuolelta tuleva pelastus (Kristus) oman syntisyyteensä ongelmaan. Siitä se tyyneys ja rauha tulee. Pystyy tiedostamaan oman pahuutensa, vaikkakin kamppailemaan sen kanssa, mutta tietää, että pelastus ei ole itsestä ja omista kamppailuista kiinni. Siitä seuraa mielenrauhaa, kun tietää, että kaikki on jo tehty. On turvassa.

    Mutta kuitenkin perisynti asuu ihmisissä (myös kristityissä) viimeiseen hengenvetoon saakka, joten kukaan ei pääse pakoon niin omaa, kuin maailmankaan pahuutta. Liha on heikko:) Siksi kristityt turvautuvat johonkin, joka on itsensä ulkopuolella.





  2. Jussi says:

    Kiitos kommentistasi Noomi. Pahoittelut että huomasin tämän vasta nyt, tuo uusista kommenteista ilmoittava härpäke on ollut rikki pari kuukautta.

    Näin ateistille maailmantuska on vain maailmantuskaa, demoni taas käytännöllinen sana haluille ja himoille jotka eivät edesauta onnellista elämää pitkällä tähtäimellä.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...