Loppuvuoden kovin biisi!

Kyllä meitä suomalaisia nyt hellitään. Jo hehkutettujen Magenta Skycoden, Ultramariinin ja Bubble Scumin lisäksi kovaa tavaraa tipahtelee muualtakin. Hyviä levyjä ovat jo julkaisseet Minä ja Ville Ahonen, Delay Trees (joka jää jotenkin Magentan varjoon, mutta onko mikään ihme ottaen huomioon Reliefin absoluuttisen kovuuden) ja Scarlet Youth. French Filmsin ja Shine 2009:n biisit sosiaalisessa mediassa ovat nautittavia.

Mutta...

...kovin kaikista loppuvuoden yksittäisistä biiseistä on kuitenkin Uuden Fantasian ja Freemanin Liian myöhään.

Flow'ssa helvetin kovan keikan vetänyt Uusi Fantasia tulee ryminällä takaisin, ja aika paljon kansan menevämmällä otteella kuin viimeksi. Vaikka olihan Top Tenilläkin Suad Khalifan laulama Faija, johon törmää monessa yhteydessä. En siis tosiaan tiedä Heimo-levystä kokonaisuutena kun en ole vielä kuullut, mutta Top Tenin loistavuus perustuu mielestäni siihen, että loistavaa biittiä ja Tixan huuruilua on sopivassa suhteessa sekaisin.

Muistan Flow'ssa kuulleeni Liian myöhään -biisissä jopa interpoliaanisia sävyjä. Kukaan muu paikalla ollut ei tosin tunnu allekirjoittavan tätä, mutta jotenkin se liveveto oli hienosti postpunkkaava. Ja tietenkin itse Freeman oli laulamassa liveversiollakin. Muutenkin Heimo-matsku tuntui liveorkesterin vetämänä mahtavalta. Myöhemmin Punajuuri Block Partyssä Freemanin osuudet tuli nauhalta (vai lauloiko ne joku, en muista, olin humalassa), ja meno oli muutenkin elektronisempaa. Mahtava keikka sekin.

Toinen Myspacessa oleva biisi Barefoot Not Naked on sekin mahtava, mutta ei niin bissenjuontiin houkuttavalla tavalla kuin Liian Myöhään. Kuuntelumateriaalia.

Onko siis niin, että Uusi Fantasia tulee takavasemmalta ja lataa vuoden top kolmoseen yltävän levyn? Ainakin biisi on vuoden parhaita, heittämällä. Tässä on jopa sellaista crossover-potentiaalia, että toivon kaupallisten hittiradioidenkin ottavan tämän soittoon. Video on ironinen, mikä saattaa vieraannuttaa kansan syviä rivejä, mutta jos kuulevat vain biisin, niin ovat luultavasti mielissään.

Minun mielestäni video on tietenkin mahtava. Pablo Filmsin tekoset toivottavasti huomioidaan alan gaaloissakin, SMC Hoodratsit ja tämä ansaitsevat glooriaa!

Siispä, palvokaa Uutta Fantasiaa. Heimon arvostelu blogissa jahka saan levyn käsiini.

This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

5 Responses to Loppuvuoden kovin biisi!

  1. Wau. Tää oli ihan törkeen kova tää UUSI FANTASIA FT. FREEMAN, video ois voinu vetää enemmänki överiksi mut hyvä näinki.

  2. Tää on kova, tää on kova, repeatilla on pöristelty menemään.

  3. Anna says:

    Vaikkei YleX kaupallinen olekaan niin on mainittava, että biisi löytyy kanavan A-soittolistalta. Enkä usko, että se on sinne ihan suoraan noussut.

  4. Okei, mahtavata, potentiaalia löytyy!

  5. Käsitykseni bändistä oli "jotain vituttavaa indiekonejumputusta"... Mutta olen kuunnellut biisin tänään arviolta ainakin 20 kertaa. Ihavitukova.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...