Off the Record on hieno sivusto ja idea. En ole ehtinyt antaa "blogirakkautta" heille aiemmin, mutta nyt sen teen. Tänään palvelussa julkaistiin Uusi Fantasia -yhtyeen ja Freemanin sessio Helsingin Kisahallissa(?!). Mahtava meininki.

Off The Record: Uusi Fantasia Feat. Freeman - Liian myöhään from Off The Record on Vimeo.

Ideana on siis kuvata muutama livebiisi artistilta baarissa tms. ympäristössä. Pienimuotoinen ja toimiva toteutus tuottaa hyvän lopputuloksen, kuten Uusi Fantasian tai Magenta Skycoden esimerkit osoittavat.

Off The Record: Magenta Skycode - Simple Pleasures from Off The Record on Vimeo.

Musablogeja alkaa olla aika paljon (köh köh), ja Off the Record osoittaa mainiosti, että tuoreilla ideoilla ja konstailemattomalla toteutuksella homma viedään niinsanotusti "nextille levelille". Käsittääkseni tässä ei (ainakaan vielä) ole mitään ansaintalogiikkaa tai halua tehdä bisnestä, vaan hommaa tehdään tekemisen ilosta. Niin ovat monet hienot (parhaat?) palvelut saaneet alkunsa.

Netti ja tuotantovälineiden pienuus ja halpuus mahdollistaa vaikkapa näppärien livetallenteiden tekemisen ilman valtavaa kalustoa. Tämä on nettiajan idea. Kaikella kunnioituksella Moon TV:n uutta tulemista kohtaan, ehkä heidänkin olisi kannattanut miettiä asioita välineen kautta. Nykyiset Moon TV:n nettiohjelmat ovat vain halpoja televisio-ohjelma, jotka streamataan netissä. Välineellä on valtavasti mahdollisuuksia, kuten Off the Recordin esimerkki osoittaa. Sisällöllä on väliä, Think outside the television set ja muita lennokkaita 2.0-lauseita.

Se siitä saarnasta, juhlitaan Off the Recordia. Kiitos sisällöistä.

Ja tähän se tänään huipentuu, käsittämättömän jännittävä ja huikeita juonenkäänteitä sisältänyt vuoden levyt -blogisarja, joka julkaistaan ensi kesänä WSOY:n toimesta kirjana. Läppä, toki.

Vaikka kirjoitankin Spotikasta puuttuvien levyjen perään, että ostakaa se, niin mielellään voitte kyllä ostaa nekin jotka Spotifyssä ovat. 

Heimo huima. Liian myöhään on tietysti ehdottomasti vuoden parhaita biisejä, mutta kyllä tästä levystäkin on riittänyt helvetisti iloa.  Aika moninaista materiaalia, mutta joku määrittelemätön uusifantasiamaisuus pitää kaiken riittävän tiukasti koossa.

Kuten Rumban levyarviossani kirjoitin, levy on melko kaksijakoinen. Freemanin, Paula Vesalan ja Eirik Boen biisit ovat pop-kaavaan sävellettyjä hittejä, muu materiaali vaihtelee Jimi Tenorin avaruushäröilystä mahtavaan ja tanakkaan tamppaukseen.

Enpä viitsi enempää kirjailla, kun olen Rumban arviossa sanonut levystä jo kaiken tarpeellisen. Täytyy sanoa että joillain kuuntelukerroilla tämä tuntuu hiukan heikommalta, mutta PARTY BILE MUSANA tämä on aivan ehdoton. Flow'n keikka oli lisäksi absoluuttista ihanuutta.


Palvon Olavi Uusivirtaa. Onneksi aika terveellä tavalla. Paitsi kerran huomasin humalassa keskustelevani Tavastialla Olavi Uusivirran ystävän kanssa Olavi Uusivirran neroudesta. Mut jotenkin tuollaista 70-lukuintellektuellin tyylistä rehevää kulttuuripersoonaa tarvitaan todella kipeästi suomalaiseen musiikkiin.

Preeria ei ole aivan yhtä hyvä levy kuin Minä olen hullu, mutta edelleen Olavi Uusivirta on PMMP:n ja parin muun ohella ainuita suomalaisartisteja jotka oikeassa mielentilassa saavat tipan linssiin. Niin hienoja sanoituksia, ehkä Preerialla jopa parempia kuin Minä olen hullulla. Johtotähtenä tietenkin Sinä olet yksin -biisin kliimaksi "otsani kolisee maailmanpyörän korin kaiteisiin".

Huh huh, mahtavaa. Ja tietty Nukketalo palaa, joka on meikäläisen sukupolvelle samaistuttavaa nostalgiaa, varsinkin kun on kasvanut pikkukaupungissa. Muutenkin Olavi onnistuu konseptin tasolla hienosti kuvaamaan sitä mitä yrittääkin.

Oma lukunsa ovat tietenkin ne Aalto-yliopiston kuvaopiskelijoiden musavideot, joista osasta pidän. Nukketalo palaa -video on ainakin todella GURGO.


Lakon neljäs levy, uusi bohemia. Jos Olavi onnistuu konseptin tasolla, niin samoin tekee Lapko, jo toista kertaa putkeen. Young Desiren jälkeen esitellään vähän aikuisemman ihmisen elämää, tai oikeastaan juuri melko suositun suomalaisbändin jäsenen arkea. Uusi bohemia ei ole vanhaa bohemiaa, että 70-luvulla asutaan kimppakämpässä ja poltellaan pilveä, uuden boheemin muusikolla on toki aamut aikaa nukkua, mutta myös osakeyhtiö (bändi) hoidettavana ja jatkuva yritys saada levy lisensoitua maailmalle.

Olen ehkä hiukan puolueellinen arvioimaan tätä levyä, koska olen nähnyt sen syntymisen laulaja Villen näkökulmasta aika lailla alusta lähtien, sain nimittäin Young Desiren tapaan kunnian oikolukea hänen sanoituksiaan ja tarjota niistä ajatuksia, ja samalla siis kuulla akustisella kitaralla soitetut versiot biisien raakileista.

Jenkkituottaja James teki tälle levylle hyvää. Siellä uskalletaan laittaa ääniä enemmän läjään, kun Lapkon levyillä aiemmin on yritetty liikaakin erotella ja aksentoida kaikkea, eli että kaikki soittimet kuuluisivat mahdollisimman selkeinä erikseen.

Paras biisi on Horse and Crow, mutta yhtään edes "ihan ok" -biisiä tässä ei ole, kaikki määräävät. Vuonna 2012 ilmeisesti jatkoa.


Voi helvetti sentään että leuka loksahti kuin kuulin tämän levyn. Luulin, että Raja-levyn kohdalla Stampuista oli tullut jo liian taitavia, että heidän kuluttajatasolle yltävä onnistumisensa jäisi puuttumaan kun hiotaan tarkkoja ja monimutkaisia biisejä. Mutta ei, sitten tuli Viimeinen Atlantis, joka on itse asiassa Stam1nan paras levy, vaikka kaks ekaa levyä - ja varsinkin Uudet kymmenen käskyä - nostivat riman niin korkealle ettei monella bändillä sellaisen satsin jälkeen olisi enää mitään asiaa studioon.

Stam1nallapa oli. Eloonjäänyt-biisi on tässä kovuuksien joukossa niin kova biisi, että toivottavasti vuosien jälkeen se muistetaan Stam1nan Bohemian Rhapsodynä.

Kyllä meitä suomalaisia nyt hellitään. Jo hehkutettujen Magenta Skycoden, Ultramariinin ja Bubble Scumin lisäksi kovaa tavaraa tipahtelee muualtakin. Hyviä levyjä ovat jo julkaisseet Minä ja Ville Ahonen, Delay Trees (joka jää jotenkin Magentan varjoon, mutta onko mikään ihme ottaen huomioon Reliefin absoluuttisen kovuuden) ja Scarlet Youth. French Filmsin ja Shine 2009:n biisit sosiaalisessa mediassa ovat nautittavia.

Mutta...

...kovin kaikista loppuvuoden yksittäisistä biiseistä on kuitenkin Uuden Fantasian ja Freemanin Liian myöhään.

Flow'ssa helvetin kovan keikan vetänyt Uusi Fantasia tulee ryminällä takaisin, ja aika paljon kansan menevämmällä otteella kuin viimeksi. Vaikka olihan Top Tenilläkin Suad Khalifan laulama Faija, johon törmää monessa yhteydessä. En siis tosiaan tiedä Heimo-levystä kokonaisuutena kun en ole vielä kuullut, mutta Top Tenin loistavuus perustuu mielestäni siihen, että loistavaa biittiä ja Tixan huuruilua on sopivassa suhteessa sekaisin.

Muistan Flow'ssa kuulleeni Liian myöhään -biisissä jopa interpoliaanisia sävyjä. Kukaan muu paikalla ollut ei tosin tunnu allekirjoittavan tätä, mutta jotenkin se liveveto oli hienosti postpunkkaava. Ja tietenkin itse Freeman oli laulamassa liveversiollakin. Muutenkin Heimo-matsku tuntui liveorkesterin vetämänä mahtavalta. Myöhemmin Punajuuri Block Partyssä Freemanin osuudet tuli nauhalta (vai lauloiko ne joku, en muista, olin humalassa), ja meno oli muutenkin elektronisempaa. Mahtava keikka sekin.

Toinen Myspacessa oleva biisi Barefoot Not Naked on sekin mahtava, mutta ei niin bissenjuontiin houkuttavalla tavalla kuin Liian Myöhään. Kuuntelumateriaalia.

Onko siis niin, että Uusi Fantasia tulee takavasemmalta ja lataa vuoden top kolmoseen yltävän levyn? Ainakin biisi on vuoden parhaita, heittämällä. Tässä on jopa sellaista crossover-potentiaalia, että toivon kaupallisten hittiradioidenkin ottavan tämän soittoon. Video on ironinen, mikä saattaa vieraannuttaa kansan syviä rivejä, mutta jos kuulevat vain biisin, niin ovat luultavasti mielissään.

Minun mielestäni video on tietenkin mahtava. Pablo Filmsin tekoset toivottavasti huomioidaan alan gaaloissakin, SMC Hoodratsit ja tämä ansaitsevat glooriaa!

Siispä, palvokaa Uutta Fantasiaa. Heimon arvostelu blogissa jahka saan levyn käsiini.