Levyarvio: Kent - Tigerdrottningen

Saanko ensin päteä: Olen kertonut tämän tarinan miljoona kertaa, mutta olin kerran Kentin studiolla Tukholmassa kuuntelemassa Disco-yhtyeen levyn miksausta, koska levyn oli miksannut Sami Sirviö, joka on siis Kentin kitaristi. Sitten Sami johdatti seurueen (johon kuului minä, yksi oikea toimittaja, Discon duo sekä levy-yhtiön a&r joka tunnetaan myös erään rock-dinosauruksen kitaristina) Södermalmille baariin. OLI HIENOA KUULKAA!

/päteminen

Minun ja Kentin rakkaus ei ole ehdotonta ja kestävää. Joskus en tykkää Kentistä yhtään, mutta usein se kuulostaa maailman sydäntä rutistavimmalta musiikilta. Viimeksi olin kovassa Kent-kuumeessa Du & Jag Dödenin ja Tillbaka Till Samtidenin aikoihin. Jälkimmäisen Columbus-biisi on vieläkin takuuvarma herkistäjä. "Stockholm vaknar långsam och jag är full igen". En muuten aio tarkistaa ruotsin kirjoitusasua, kiitos kysymästä.

Pari edellistä levyä ovat tuottaneet minulle pettymyksen. Tai ehkei pettymystä - en ole vain ollut niistä alkuunkaan kiinnostunut enkä kuuntelun jälkeen niistä innostunut. Garden Party -keikka oli tosin hieno. 

Mutta nyt kolisee, pitkästä aikaa. En ollut vaivautunut kuuntelemaan esimaistiaisia, vaan kävin suoraan levyn kimppuun. Tai taisi olla niin, että kuuntelin levyltä ekana singlebiisin La Belle Epoque. Ja voi vittu se kolahti! Sitten levyn kolme ekaa raitaa, Mirage, Var är vi nu ja Skogarna. TÄYDELLINEN avaus! Siis kun ottaa huomioon että La Belle Epoque on neljäs raita. Ehkä vahvin alku ikinä!

Tuossa nelikossa on jotain Kentin alkuajoilta - ehkä melodioiden kauneutta ja konstailematonta kauneutta. Toisaalta siinä on Du & Jag Dödenin ja konelevyjen jumalattoman hienoa tuotantoa. Siinä on Jocke Bergin sydänverta, sitä ruotsalaista melankoliaa joka on tehnyt Kentistä niin ison bändin Pohjoismaissa.



La Belle Epoquen sanoitus on minusta hieno. Siinä Jocke Berg kertoo kait nykyruotsista. Nimi viittaa I Maailmansotaa edeltävään aikaan Euroopassa, kun kaikki uskoivat sokeasti kauniiseen tulevaisuuteen eikä kukaan sotinut. Tai jotenkin niin, oli pakko varmistaa Wikipediasta että muistin oikein.

No, Jockelle nimi on kait sarkasmia. "Kaunis aika".  Hän ei osoita epäkohtia, vaan luettelee mitä Ruotsi on. Sanoituksesta oli Twitterissä monenlaista mielipidettä liikkeellä, joidenkin mielestä tämä menee korniuden puolelle. Minusta ei.



Ehkä olen sen verran huono ruotsissa tai dramaattisuus toimii, mutta onhan tämä ihan KYLMIS-kamaa!

Jag är dimman i minneslunden.
Vinden på bron över sundet.
Jag är den misstänksamma grannen.
Jävla finnar, norrmän, danskar.
Jag är kniven i innerfickan.
Jag är alla vapen vi exporterat.
Jag är soldaterna vid byarna.
Jag är minorna.
Jag röstar inte längre i valet.
Jag är melodifestivalen.
Jag är dom som går in i väggen.
Jag är dom som går genom rutan.
Jag bor i den största staden.
Jag skänker pengar till Rädda Barnen.
Och min dator är full av bilder som aldrig borde tagits.

Läs mer: http://kent.nu/latar/la-belle-epoque/#ixzz30ll40CW3

Okei, neljä ekaa biisiä ovat parhaat, mutta kyllä loppulevyssäkin on runsaasti taikaa.

Ajatellaan tässä välissä tuota nimeä: Tiikerikuningatar. En minä tiedä mitä se tarkoittaa, mutta miten HIENOA on, että nelikymppisten melankolikkojen uuden komean levyn nimi on TIIKERIKUNINGATAR! Se on jotenkin niin rehvakas.

Muutenkin tässä levyssä viehättää sellainen itsevarmuus. Minusta tuntuu, että puhun usein hyvien levyjen kohdalla itsevarmuudesta. En ole oikein itsekään varma mitä sillä tarkoitan, mutta voi olla että se on tietoisuutta siitä mitä tekee, huonojen motiivien poissaoloa, sydäntä.

Kent ei ole varmaankaan ajatellut liikaa ennen tätä levyä. He ovat vain duunanneet sitä minkä osaavat parhaiten. Mistä sellainen mahtaa tulla? Kaikki on saavutettu, kaljamahaakin on kertynyt, ja yhtäkkiä jostain räjähtää taas. TUSKAA ja alkuvoimaa! Kyyneleitä. Auringonlaskuja kesällä. Lageria. Kent ja alkoholi sopivat minusta hyvin yhteen.

Mutta fiilistelystä palaan vielä siihen, että mainitun alkukvartetin lisäksi mm. Din enda vän, Svart snö, Den andra sidan ja Allt har sin tid kuulostavat kerrassaan upeilta. Eli siis melkein kaikki biisit. Loppupuoli ei vain kolahda niin totaalisesti kuin alku. Ovat hiipivämpiä. No vittu. Nyt kun kuuntelin nuo biisit joita en maininnut eli Godhet ja Innan himlen faller ner niin NEKIN ovat hyviä! Godhet varsinkin on ihan sinkkuveto. Ei tässä ole HUONOJA biisejä, vain loistavia ja hyviä.

Tässä on kyllä kyseessä enemmän sävellyksellinen osaaminen, mutta levyn kikkoja korostamaton tuotanto toimii myös. Ei leimallisesti synteettinen, vaan sopivasti bändisoittimia ja synaa. Tumma ja pehmeä.

Miten minä tätä vielä kehuisin? Sanokaa joku kunnon kentisti että olenko kuullut jotain väärin? Eikö tämä olekin jopa vahvempi kuin Tillbaka till samtiden? HUIPPUhieno levy Kentiltä, vaikkei bändi enää teekään hittisinglejä. Tuntuu, että tätä tulee kuunneltua vuoden mittaan paljon. Pitänee hankkia "vinska".



This entry was posted in ,,. Bookmark the permalink.

4 Responses to Levyarvio: Kent - Tigerdrottningen

  1. Ehkä tämän vuosituhannen kovin levy!

  2. Anonyymi says:

    Mihin olet unohtanut Den andra sidanin? Kun Sami aloittaa kohdasta 2:18 revittämään, niin huh huh. Minusta DAS on parasta Kentiä aikoihin.


  3. .
    .
    .
    ..
    .
    .
    .
    .Apua, arvasin että joku biisi jää välistä tuosta luettelosta, ja Den andra sidan on - aivan oikein - todella hyvä biisi!

    Nalle: Mikä sun suosikkilevy oli ennen tätä.


    Ja wittu tätä blogipohjaa kun noi google+ -kuvat näkyy noin helkkarin suurina.

  4. Janne Sundelin says:

    Niin, tuo aiempi Den Andra Sidan kommentti tuli vahingossa nimettömänä. Mutta sitä biisiä on tullut luukutettua repeatilla nyt kymmeniä kertoja ja on se komea! Toimii varmasti varsinaisen setin päätösbiisinä pirun hyvin. Var är vi nu kuulostaa kuin Om du var här olisi päivitetty 2010-luvulle, ainakin alun rumpukompin puolesta. Minusta Inget kunde röra oss-sinkku olisi ehdottomasti pitänyt olla levyllä, jossa La belle epoque on se heikoin lenkki.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...