Levyarvio: Tom Petty & The Heartbreakers - Hypnotic Eye

Voi vanha kettu minkä teit!

Minulla ei ole mitenkään valtavan intiimiä suhdetta Tom Pettyyn - mitä nyt arvostan miehen pehmoista otetta, ja Mosa herää -tapahtumasta ostamaani Into the Great Wide Open -vinyyliä tulee kuunneltua usein. Muuten tuntemukseni on lähinnä best of -tasoa.

Tämä miehen uusi albumi pääsi siksi yllättämään aivan "puskista".  Yllättävä kolahtaminen on tietysti valtavan kaunis asia, jonka tapahtumista kaltaiseni möhis odottaa kiihkeästi. Ja nyt se tuli, taas kerran.

Olin itse asiassa tässä kesä-heinä-elokuun tiimellyksessä jo hieman siinä pelossa, että uudet levyt eivät enää kolahtaisikaan. Tiesinhän minä, että niin vielä joskus kävisi, mutta voisin KUVITELLA, että tunne olisi hieman sama jos "heppi" ei enää suostuisikaan seisomaan.

Ajattelisit: Kyllä se siitä kun oikea hetki tulee. Mutta epävarmuus hiipisi varmasti jossain vaiheessa kuvaan. Mitä jos...

NOH, ongelma on ohitettu kun vanhan miehen hieno levy aiheutti musiikillisen stondiksen. Musiikillinen "mieskunto" palasi.

NO NIIN, nyt lopetan tämän vertauksen käyttämisen tähän. Justiinsa tähän.

Itse asiassa ensikuuntelu Pettyn levyä oli epävarmuuden leimaama. Olin nimittäin juuri sitä ennen kuunnellut Jim Pembroken uutta soololevyä, joka on ihan kivaa setien touhuilua, mutta jossa ei sävellyksiin ole juuri saatu puhtia.

Siksi tartuin toiseen pappalevyyn - eli tähän Hypnotic Eyeen - hieman epäillen.

Mutta se vei minut nopeasti.



Hienoa ajatella, että tämä 63-vuotias mies, jonka debyyttilevy Heartbreakersien kanssa ilmestyi 1976 pystyy vielä luomaan näin uskomattoman hienon ja ehjän levyn. Se antaa uskoa siihen, ettei rock kuole. Ei Petty tässä yritä projisoida mitään vanhuuden raskautta tai elämän ehtoopuolen auringonlaskua, hän vain rokkaa.

Sävyjä levyltä löytyy perinteisen rockin alalajeista, ja ajoittain meno tuntuu jopa power popilta. Tai ehkä Pettyn kevyessä ja supermelodisessa musiikissa on aina ollut ripaus power poppia - en ole varma. Tällä levyllä minä sitä joka tapauksessa kuulen. Toisaalta roots-otettakin löytyy.

Tuotanto on konstailematon, mutta yllättävänkin freesi. Tuotannosta vastaavat Petty ja bändin kitaristi Mike Campbell. Soundi pörisee mukavasti, ja on varmaankin saatu aikaan jotenkin korostetun orgaanisesti ja vähillä otoilla.

Parasta tällä levyllä ovat kuitenkin biisit. Petty on säveltänyt ne kaikki, paitsi loistavalla sinkkubiisi Fault Linesillä myös Campbell on merkitty säveltäjäksi. Nyt, kun olen kuunnellut levyn ehkä kymmenisen kertaa, huomaan lauleskelevani kaikkien biisien mukana. Uusien kellojen tekeminen (musapäällikköhommia) sujuu kuin vettä vain, kun pistää tämän pörisemään työhuoneeseen taustamusiikiksi.

Fault Lines on tarttuvuuden puolelta huippukohta, mutta myös Red River, kaunis All You Can Carry, Sins of My Youth ja Power Drunk ovat sävellyksellisiä täysosumia.

En halua analysoida enempää. Haluan nauttia tästä täysosuman tunteesta. Tätä levyä tulen kuuntelemaan vielä pitkään, luulen.

Ei tarvinnut pettyä! (Kestin melkein loppuun, mutta nyt se oli pakko käyttää). SUOSITTELEN!



This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

2 Responses to Levyarvio: Tom Petty & The Heartbreakers - Hypnotic Eye

  1. Suvi says:

    Ai jumalauta. 11 Tom Pettyä levyhyllyssä, Heartbreakerseilla ja ilman, ja tämmönen levyuutuus pääsi täysin yllättämään. Kiitos Jussi arvostelusta, on itsellä näemmä päässyt ote hieman herpaantumaan. :)

  2. Jussi says:

    Eipä mitään Suvi! Luulenpa ette tule pettymään!

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...