Lukuvinkki: Justin Cronin - City of Mirrors (Peilikaupunki), Passage-trilogian 3. osa

Oikeastaan luin tämän jo kuukausi sitten lomalla, mutten ole joutanut bloggaamaan tässä. Justin Croninin trilogian kahdesta ensimmäisestä osasta olen kirjoittanut täällä ja täällä.



*** Lieviä spoilereita varsinkin kahdesta ensimmäisestä osasta, yllätyksiä ei pilata ***

Koska kakkososan lopussa Amy oli posahtanut ja Kaksitoista ilmeisesti siinä mukana, oli vähän epäselvää mihin suuntaan trilogian viimeinen osa tarinaa veisi. Sivuja on sen verran muhkeasti, että mistään loppulaskettelusta ei voinut olla kyse.

Eikä tietysti ollutkaan. En osaa päättää pitäisikö minun kertoa kirjan juonesta vai ei. Taidan olla kertomatta, jos vaikka joku innostuisi aloittamaan ensimmäisestä osasta tämän kirjoituksen perusteella.

Voin helposti toistaa kahden ensimmäisen osan kohdalla kertomani; en ole mikään trillerifani, mutta Cronin scifi-trillerissä on massiivista tarinaa ja yhteiskunnallista näkemystä sen verran, ettei lukijan tarvitse tyytyä pelkkään loppuratkaisun arvailuun.

Sanottava on, että tyyliltään tämä eroaa varsinkin ensimmäisestä osasta, jossa 12 koehenkilön koko USA:n levittämää vampyyritautia vasta rakennellaan. Henkilöitä esitellään, katastrofia rakennellaan, ja sitten räjäytetään koko paska. Siirrytään sata vuotta eteenpäin ja näytetään ahtaalle ajettu ihmiskunta viimeisissä pesäkkeissään. Toisessa osassa taistellaan ja huipennetaan taistelu.

Kolmas osa keskittyy herra Zeroon, ensimmäiseen tartunnan saneeseen. Hänen elämästään kertova osuus on kuin Jonathan Franzenin pienoisromaani, josta nautin paljon. Sen loputtua siirtyminen takaisin raunioituneeseen New Yorkiin tuntui karulta.

Tämän kirjan loppu tuntuu pidemmältä kuin Taru Sormusten Herran loppu. Joka on helvetin pitkä. Frodo ja Sam heittävät Sormuksen ja Klonkkensteinin Tuomiovuoreen, Sauron ja Mordor tuhoutuvat. Loppu? Ei suinkaan, vaan sitten palkitaan, muistellaan, vaelletaan, jälleennähdään, rakastutaan, mennään naimisiin ja niin edelleen. Lopulta ymmärrämme, että loppu on itse asiassa vasta se, kun Frodo ymmärtää ettei pysty enää elämään Keski-Maassa. Tavallisten kuolevaisten ilot ja surut eivät tavoita häntä, kun Sormus on syönyt hänen sielunsa tyhjiin. Järsinyt putipuhtaaksi.

City of Mirrorsin lopussa ei nähdä samanlaista oivallusta. Oikeastaan kirja muistuttaa lopulta hämmentävän paljon Neal Stephensonin nerokasta Sevenevesiä, joka sekin meinaa kompastua mittakaavaansa.

Nautin kyllä tästäkin kirjasta, mutta tarinan olisi mielestäni voinut huipentaa taisteluun ihan Hollywood-leffojen tapaan. Tässä kirjassa henkisten tasojen rakentelu jää hieman tyhjäksi, eikä loppujakson huipennus tunnu huipennukselta.

Tällä hetkellä luvussa ovat Jack Kerouacin On the Road ja Karl-Ove Knausgårdin Taisteluni 6, joten näistä kuulette blogissa piakkoin. Palaan myös levyarvoihin jahka ehdin punnita mielipiteitäni.


This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...