Archive for joulukuuta 2017

Matkakokemuksia Kap Verdestä

Cabo Verde, Cape Verde, Cap Verde, mikä onkaan.

Pimeys kävi sietämättömäksi, tilit tyhjennettiin ja lopputuloksena oli varsin spontaani äkkilähtö Salin saarelle Kap Verden saarivaltioon.

Täytyy sanoa, etten tätä ennen edes kovin tarkasti tiennyt missä Kap Verde on, saati että se on oma valtionsa, mutta lämpötilaennuste ja kuvat saivat vakuutettua. No, karttaihmisenä oli pakko tsekata: Kap Verde on kahdeksan saaren ryhmä vajaat pari tuhatta kilometriä Kanarian Saarilta etelään, päiväntasaajan pohjoispuolella.



Salin saari on valtion turistirysä, koska sen rannat ovat laajoja ja hienon hienosta hiekasta koostuvia. Lisäksi saarella on otollisia aaltoja surffaamiseen ja tuulia "leijalautailuun" (kite boarding, mitä lie suomeksi virallisesti).

Me varasimme äkkilähdön Apollomatkojen kautta. Heidän koneensa pysähtyy Tukholmassa hakemassa matkustajia, mikä tarkoitti menomatkalla ärsyttävää koneesta nousua. Paluumatkan yölennolla ei onneksi tarvinnut nousta koneesta.

Matkatoimisto käyttää oman Novair-yhtiönsä uutta konetta. Varustus koneessa on todella karu: Ei mitään videonäyttöjä, viihdekeskuksia tai edes yleistä näyttöä josta näkisi missä kohden matka ollaan. Kapteeni mumisi välillä ruotsiksi ja joskus englanniksi jotain. Ilmeisesti iPadien ja läppärien valtakaudella omia näyttöjä ei enää pidetä niin tärkeinä, mutta melkein seitsemän tunnin lennolle olisin kyllä itse toivonut jotain muutakin virikettä kuin sinänsä varman kirjan tai kännykkäpelit. Onneksi läppärille ja mobiililaitteille oli latauspistokkeet. Palvelu oli muuten rivakkaa ja hyvää. Ruotsalaisia oli koneessa paljon enemmän kuin suomalaisia, joten ördäystäkään ei esiintynyt.

Asuimme vastavalmistuneessa Hiltonissa, joka on komealla paikalla, kaunis ja toimiva hotelli. Joka paikassa näkyy uusien hotellien rakennustöitä, ja henkilökunnasta tulikin vähän sellainen fiilis, ettei saarella ole turismin kasvaviin tarpeisiin vaadittavaa määrää ihmisiä. Henkilökunta hotellilla oli nimittäin todella ystävällistä, mutta tuntui että osalla heistä ollut juuri kokemusta hotellialan töistä, tai ainakaan väitetysti viiden tähden hotellissa työskentelystä.

Uima-allas oli jääkylmä, mikä oli erityisesti tyttärelleni iso pettymys - hänen lomansa kun koostuu lähinnä polskimisesta. Meri oli mukavan lämmin, mutta valitettavasti rannan aallot olivat joka päivä niin isot, ettei hän sinnekään päässyt uimaan kuin minusta kiinni pitäen ja aaltojen läpi sukeltaen.


Sääpalveluiden mukaan Kap Verden keskilämpötila joulukuussa on 26 astetta. Meille sattui huono tsägä, sillä melkein koko viikon oli puolipilvistä, tuulista, ja 22-25 välissä lämmintä. Tavallaan siis Suomen kesää ajatellen erittäin lämmintä, mutta ei niin lämmintä kuin rantalomalta toivoo, varsinkin kun ollaan totuttu Kaakkois-Aasian helteisiin. Ei siis missään nimessä LÄMPÖÄ etsivän matkailijan kohde joulukuussa.

Hiltonin aamiainen oli loistava. Jos olisimme asuneet all inclusive -hotellissa, olisi loma ehkä ollut vielä rentouttavampi, sillä ruoka Santa Marian turistikaupungin rafloissa oli sellaista keskinkertaista turremuonaa - pitsaa, pastaa ja pihviä. Tonnikalapihvit olivat erittäin hyviä ja kohtuuhintaisia, sillä paikalliset kalastajat myivät niitä satamalaiturilta käsin joka päivä. Muuten ruoka tuntui kalliilta melkein joka paikassa; 10 euron pitsoja muovituoleilta hiekkakentän laidalla, Pizzaonlinen kautta Hauler Pizzeria tuo minulle koska tahansa 9 eurolla loistavan pitsan. Toki matkaajilla nyt tuollaiseen on varaa, mutta hinta ja laatu eivät kohdanneet. Siksi, jos vielä Kap Verdeen lähden, suosin keskiluokkaisen turren lempiasiaa, eli all inclusivea.  

Sää ei siis suosinut, ja allas oli kylmä, ja ruoka vähän tympeää. Hyvää Kap Verdessä oli ranta ja maisemat. Aavikkoinen pieni saari, jolla on kirjaimellisesti silmänkantamattomiin jatkuvat hiekkarannat. Perheen naiset kävivät ratsastamassa suolajärvellä (tätä edelsi maaninen googlaus hevosten oloista eri talleissa, valittiin ainoa "sertifioitu"), ja näkivät lisää rantahiekkaa. Minä kävin hölkkäämässä saaren keskellä, oikaisinpa muutamassa kohdin aavikon läpi (hieno kokemus, vaikka kuvittelinkin näkeväni matelijoita kaikkialla). Viileämmän kelin hyvä puoli oli se, että pystyi käymään juoksemassa sen pahemmin läkähtymättä, varsinkin myöhemmin iltapäivällä.



Hyvää oli myös se, että ihmiset eivät ainakaan näyttäneet suorastaan vihaavan kulkukoiria. Niille annettiin ruokaa, eikä vammautuneita koiria juuri näkynyt. Toki tuntui myös, että monet rantakadun helppoheikit (heistä myöhemmin lisää) olivat "ottaneet" koiran vain saadakseen turistien huomion, mutta osa heistä oli myös ansainnut koiriensa kiintymyksen - osan koirat selvästi pelkäsivät "isäntiään". Toki myös ihan aidosti kotona pidettyjä omia koiria oli, muun muassa kaikki söpöysennätykset rikkonut kuuden mäyräkoiran porukka isäntineen.



Rantakadun rihkamamiehet olivatkin sitten loman paskinta antia. Kyllästyin noin kahdessa sekunnissa "nice family, take a free necklace" -juoneen, jossa yritetään tarjota ilmaista lahjaa josta sitten pyydetään rahaa jos ei osta mitään muuta. Kauppiailla ei lisäksi ole oikein mitään järkevää myytävää, samoja muovi- ja puukoruja kuin kaikkialla maailman rantakohteissa. Joku on keksinyt, että Kap Verden slogan on "No Stress", mikä on tietysti portugalinkieliselle maalle tosi luontainen slogan. Tällä lauseella varustettua kaikkea ilmeisesti Senegalista tulleet myyntimiehet sitten tyrkyttävät.

Ikävimmän vihvahteen lomaan toi se, kun puolisoni ainoan kerran käveli rantakatua puolen kilometrin matkan satamalaiturille yksin. Rantavahdit ja kaikki myyjät vislasivat ja huutelivat mauttomia, ja pari sankaria jopa yritti lääppiä. Tämä viimeistään sinetöi sen, ettemme ole perheen kanssa ihan lähivuosina tai -kymmeninä palaamassa. Naisten ahdistelijoille suoraan sentteriä, äänestämme euroillamme.

No, tästä huolimatta loma täytti tarkoituksensa. Lepäsin, olin valossa, tunsin rentoutuneeni, ja ihmisten (muiden paitsi rannan helppoheikkien) ystävällisyys piristi. Infrastruktuuri maassa on myös hyvässä kunnossa, netti ehkä jopa hiukan liian nopea (minun piti tehdä töitä, joten hyvä, mutta muuten lomalla on helpompi olla ilman nettiä jos sitä ei ole), kadut siistejä ja hyväkuntoisia (jos ei oteta lukuun outoa halua käyttää mukulakiviä) ja katuvaloja riittävästi.

Hyväksi todettuja ravintoloita löytyi muutama, kaikki Santa Marian keskustassa: Palm Beach oli palvelultaan ripeä (yleisesti ottaen palvelu kaikkialla hidasta) ja ruoaltaan maukas italialaistyylinen rantarafla, nimensä mukaisesta hiekalla ja palmujen katveessa. Crazy Food oli nimeltään hullu, ulkonäöltään viehättävän ränsistynyt, mutta palvelu oli hyvää ja ruoka lähinnä fine diningiä (loistava tonnikalapihviannos!). Pirata-yökerhon viereisessä rakennuksessa oli italialaisperheen pitämä italialainen rafla, josta sai todella hyvää pastaa.



Posted in , , | 2 Comments

Lukuvinkki: Joseph Conrad - The Secret Agent (A Simple Tale)

Olen lukenut tätä ennen Joseph Conradilta kaksi kirjaa: The Heart of Darknessin ja Nostromon. Molemmista pidän, ensin mainitusta erittäin paljon. Jopa niin, että se kuuluu viiden lempikirjani joukkoon useimpina päivinä.



The Secret Agent ei nouse viiden lempikirjani joukkoon varmasti minään päivänä, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö kirja olisi hyvä. Se on, mutta sen aihe (päällisin puolin terrorismi) ei ole niin mielenkiintoinen kuin Heart of Darknessin (pahuus).

Silti nämä on helppo erottaa saman kirjailijan tekeleiksi, sillä Conradilla on erittäin tarkkanäköinen tapa tutkia ihmisyyttä. Hänellä on tapana tökkiä ihmisiä niin kauan, että heidän alhaisimmat piirteensä tulevat esiin. Secret Agentin tapauksessa tosin suurin osa ihmisistä on kusipäitä jo lähtökohtaisesti.

Itse nautin tällaisesta esillepanosta.

Lyhyesti tarinasta: Adolf Verloc on salainen agentti 1880-luvun Lontoossa. Hän saa käskynsä "vieraan vallan" (mitä ilmeisimmin Venäjä) lähetystöstä, joka myös maksaa hänen palveluksistaan. Peitetoimena hän pyörittää epämääräistä tavaraa myyvää kauppaa vaimonsa ja tämän autistisen veljen kanssa (en ole tosin varma tunnettiinko autismia diagnoosina 1990-luvun alussa jolloin tämä on kirjoitettu, enkä jaksa googlata, mutta autistilta hän vaikuttaa).

Mr. Verloc on todella halpamainen ja teennäinen henkilö. Hän toimii myös vasemmistoanarkistisessa ryhmittymässä, jonka toiminta koostuu lähinnä poliittisista väittelyistä ja anarkististen pamflettien julkaisusta nimellä Future of the Proletariat.

Lopulta hän on kuitenkin itsekäs opportunisti, joka kauhistuu kun lähetystön uusi attašea pyytää häneltä tositoimia, eikä vain tietoja englantilaisista viranomaisista tai anarkistisen propagandan levitystä.

Conradilla on selvästi antipatioita anarkistiseen aatteeseen, sen verran kireästi hän kommentoi Verlocin ja tämän ystävien toimintaa. Kuvailusta tulee mieleen ravintola Rytmin pöydässä ohikuullut keskustelut.

Paljastamatta liikaa juonesta Conrad lie halunnut kertoa terrorismista pelkuruutena, tai sen motiiveista paljon inhimillisempinä kuin aatteiden agitaattorit haluaisivat ne maalata. Ei Verloc tunnu välittävän anarkismista aatteena niin kauan kuin hän saa elellä suht helppoa elämää kauppansa tiskin takana lähetystön rahoilla.

And there would be also some scandalised concern for his art too, since a man must identify himself with something more tangible than his own personality, and establish his pride somewhere, either in his social position, or in the quality of the work he is obliged to do, or simply in the superiority of the idleness he may be fortunate enough to enjoy.

Toisaalta heidän tuttunsa, The Professor, on ostanut turvaa lähinnä itselleen vartalonsa ympärille kiedoituilla pommeilla, jonka laukaisinta hän pitää koko ajan kättensä ulottuvilla. Kukaan ei voi koskea häneen, koska poliisit eivät halua uhrata miehiä, mutta tämä vapaus ulottuu vain häneen, eikä hän muusta ole kiinnostunutkaan.

Lopulta vapain ja ehkä tietyssä mielessä anarkistisin kaikista on Verlocin vaimo Winnie, joka pyyteettömästi pitää huolta autistisesta veljestään Steviestä sekä poliittisia pamflettejaan rustaavasta miehestään.

Teos oli melko hidaslukuinen johtuen Conradin vuosisadan alun konstikkaasta kielestä, mutta parhaimmillaan hänen ilmaisunsa on hengästyttävän rikasta. Jälleen kerran asioita joista nautin kirjallisuudessa: Lauseet ja kappaleet jotka mielellään lukee muutamaan kertaan ymmärtääkseen ne, kun tietää, ettei monimutkaisuus ole itse tarkoitus, vaan välttämättömyys ilmaistaessa isoja ajatuksia.

For obviously one does not revolt against the advantages and opportunities of that state, but against the price which must be paid for the same in the coin of accepted morality, self-restraint, and toil.

Hienoa Conradin työssä on myös huumori. Hän rakentaa tilanteet kuivan asiallisesti, mutta ihmiset turhamaisuudessaan tai tyhmyydessään toimivat niin idioottimaisesti, ettei lukija voi kuin huvittua. Tällaisen tilanteen rakentaminen ei ole kirjallisuudessa helppoa, koska hauskaa tilannetta kuivan asiallisesti rakentaessa sortuu helposti osoitteluun, mutta Conrad onnistuu toistuvasti luomaan hetkiä, joiden hauskuus liittyy nimenomaan siihen, mitä kirjailija haluaa hahmoistaan kertoa – ei siis mukana vain huumorin itsensä takia.

Under the mistaken impression that the value of individuals consists in what they are in themselves, he could not possibly comprehend the value of Stevie in the eyes of Mrs Verloc.


En suosittelisi ensimmäiseksi Conradiksi, ellei nimenomaan terrorismi kiinnosta aiheena. Muuten kehottaisin aloittamaan Heart of Darknessista. E-kirjajengille tämä on ilmainen, sillä tekijänoikeus on jo rauennut, ja ainakin Kindleen joku oli toimittanut siistin version tästä kirjasta.


Posted in , , , | Leave a comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...