Archive for kesäkuuta 2016

Arvio ja kommentti: Game of Thrones, kausi 6

Noniin. Olen kirjoittanut Song of Ice and Firestä ja Game of Thronesista monta kertaa aiemminkin, muun muassa täällä (6. kausi parin jakson perusteella), täällä (kirja vs. TV-sarja), täällä (kirja-arvio), täällä (kirja-arvio) ja täällä (kirja-arvio).

** JOS ET OLE KATSONUT 6. KAUTTA KOKONAAN, ÄLÄ LUE TÄTÄ, SPOILAANNUT **

** JOS LUET TÄMÄN, YMMÄRRÄT ETTÄ OLEN IHAN VITUNMOINEN NÖRTTI **

Eilen katsoin kuudennen kauden finaalin, ja kauden tapahtumat pyörivät sen verran ajatuksissa että avaan niitä hiukan teille, vapaaehtoiset ja veloituksetta sanaviihteestä nauttivat lukijani.



Tämä oli tosiaan ensimmäinen kausi jonka näin ilman kirjojen tukea ja taustatietoa. Vaikka olen jauhanut kyllästymiseen saakka siitä, että kirjan ja sarjan tapahtumat on juonellisesti johdettu eri reiteille, kirja tarjosi kuitenkin tapahtumien eroavaisuudesta huolimatta massiivisen taustatiedon ja monivivahteisemman polun kohti erilaisia tapahtumia.

Nyt kun tätä tukea ei ollut, jotkut tapahtumista tuntuivat äkkinäisiltä, ja hieman perustelemattomilta. Ehkä vain kuvittelin, mutta käsikirjoituksessa oli myös keskitytty enemmän TV:ssä hyvältä näyttäviin mutta kirjojen puolella GoT-maailmalle vieraisiin käänteisiin, kuten takaa-ajo kolmisilmäisen korpin linnakkeessa, Aryan nopeasti kehittynyt supersankarimaisuus tai Tyrion Lannisterin kännikiusoittelu Missandeille ja Grey Wormille.

Mutta nyt meinaan sortua taas vertailemaan kirjaa ja tv-sarjaa, mikä ei ole kovin hedelmällistä eikä tämän kirjoituksen tarkoitus.

Mitä kuudes kausi meille toi? Suurin yksittäinen paljastus oli varmasti se, että Bran näkee menneisyyteen, ja ennen kaikkea pystyy vaikuttamaan nykyisyydestä käsin menneisyyden tapahtumiin (Hodor kuuli "hold the door"in jo lapsena), mikä tietysti avaa mahdollisuuden melkoisille spekulaatioille: Oliko Bran kuiskimassa "Mad Kingille" totuuksia tulevaisuudesta, eikä hänen "burn them all" sittenkään viitannut King's Landingin asukkaisiin, vaan Branin neuvoon siitä, miten white walkereista pääsee eroon?

Tällä juonikikalla tuskin liiallisesti pelataan, sillä seitsemännen kauden pitäisi olla viimeinen, ja jo nyt siihen on ladattu niin tolkuton määrä avoimia tarinanpäitä, ettei moista lisätwistiä todellakaan tarvita.

Kauden hienouksiin kuului myös Braavosissa nähty teatteriesitys Westerosin tapahtumista. Se oli historiallisesti luultavasti ainakin osin tosi katsaus siihen, miten tieto myöhäisellä keskiajalla kulki: Tarinankertojat ja viihdyttäjät muuttivat valtakunnan suuret kuviot huviksi. Viesti tosin muuttuu matkalla melkoisesti, mutta kyse voi olla myös perspektiivistä: Kansa eri puolilla GoT-universumia ei välttämättä ajattele Lannistereita ilkeinä kusipäinä, vaan Targaryenien ja Robert Baratheonin jälkeen vauraana ja viisaana kuningassukuna. Kaikki joilla on "jaloja" pyrkimyksiä on joka tapauksessa tapettu jo kauan sitten, koska jalous tai kunnia ei ole paras selviytymiskeino.

Ja varsinkin, kun Jaime "Kingslayer" Lannister tappoi suojelemansa kuninkaan suojellakseen tämän alamaisia, ei petoksena. Ja sukupuolensa takia syrjitty Cersei, jolle lapset ovat tärkeintä maailmassa menetti vihdoin kaiken muun paitsi rakkaan veljensä. Synkät ajat.

Vaan mitä tapahtuu seitsemännellä kaudella? (EDIT: Minua ovat monet tämän blogauksen jälkeen valistaneet, että HBO tekee vielä kaksi kautta, joilla yhteensä 15 jaksoa. Hyvä näin. Kiitos korjauksesta kaikille.)

Etelästä lähestyy Iron Islandin laivasto täynnä khaleeseja, mukanaan kolme lohikäärmettä. Apuna kostonhimoinen Tyrellin mummo (lempihahmojani) ja Martellin voimanaiset. Sanoma on hyvin girl powerinen, tietysti. Daenerys, Iron Islandsin vahva siskojohtaja, Tyrelli mummo ja Martellin käärmeet - SHHHHIIIEIEEEEEEEEEET!

Mietitäänpä sitten Pohjoista. Sansalle olisi ollut tarjolla Queen in the Northin virka, mutta hän halusi velipuolensa (olkoonkin että Rhaegarys Targaryenin poika, minulle muistutettiin Twitterissä että hän oli Mad Kingin POIKA, ei Mad King, häpeän) ottavan pestin vastaan. Jos miettii, että Cersei on Seitsemän Valtakunnan johdossa ja Jon Snow meinasi munia koko pelin typerän kunniakäsityksensä ja ajattelemattomuutensa takia, voi olla että viimeisellä kaudella miehet ovat vain tiellä.

Battle of Bastards oli mahtava näyte siitä, miten Sansan olisi pitänyt ottaa valta itselleen. Jon meni kaikkiin psykopaatti-Ramsayn kikkoihin, teki tyhmästi vaikka varmasti ymmärsi että se oli juuri se mitä Ramsay halusi. Lopulta hän on hyvin symbolisesti mudan ja veren ja ruumiiden peittämänä oman ylpeytensä ja kunniansa suossa. Kunnes sisko kylmän viileästi ratkaisee strategikkona taistelun. Myös Ramsay tyytyi johtamaan taistelua, ei huutoraivoamaan keskellä taistelua.

Paitsi tietysti jääkuningas, jonka nitistämiseen tarvitaan dragon glassia, ja vitusti.

Entä Littlefinger? Mies haluaisi sekä Sansalta pesää, että valtaistuimelle. Sansa ei lähtenyt siihen peliin (todella paha ilme Littlefingeriltä jakson lopussa), ja jätti ukon haaveilemaan yksin. Sitten käyttäjä @esapekkar muistutti minua Twitterissä tästä viime kauden kohtauksesta, jossa Littlefinger käy kertomassa Cerseille, että Sansa on elossa, ja Boltonin vaimona Winterfellissä. Vanha liittolaisuus jatkunee, jos Starkit eivät ole tarkkana.

Mitäs vielä? Lord of the Lightin joukot varmaan yhdistyvät. Clegane liittyy kiertävään kapinallisjoukkoon, ja luultavasti Winterfellistä häädetty Melisandre myös.

Antakaa nörtille edes se, että kuudes kirja tulisi ennen TV-sarjan viimeistä kautta.

Posted in , , , , , | 4 Comments

Oletettavasti hauska juttu, muttei koskaan enää, tai: Elämää all inclusive -hotellissa

Otsikko valehtelee, myönnetään se heti. Voisin hyvinkin matkustaa uudestaan all inclusive -resorttiin, mutten voinut vastustaa viittausta.

Tämä on kertomus minun ja perheeni 15 yön mittaisesta matkasta turkkilaisessa viiden tähden all inclusive -resortissa. Kertomuksen lähtökohtana on se, että oletan monen tämän blogin lukijan vierastavan ajatusta moisesta ajanvietosta, tai ehkä olevan kokonaan tietämätön siitä, mitä all inclusive -lomailu on.



Tajusin Miracle Hotelissa aurinkoa ottaessani, että Suomessa all inclusive on markkinoitu väärin. Siitä on tehty jonkinlainen rahansäästövaihtoehto, joka korostaa lomailun helppoutta ja kätevyyttä.

Nämä ovat varmaankin arvoja, joita suomalaiset markkinatutkimusten mukaan pitävät arvossa lomaa valitessaan, mutta palatakseni sinne Miraclen allasalueelle: Tajusin, että all inclusive -lomailussa on kyse hemmottelussa ja arkikokemuksesta irroittautumisessa.

Ehkä Suomesta on tehty liikaa matkoja kehnoihin all inclusive -hotelleihin, joissa ilmaisia juomia lasketaan Iso-Roban MacDonald'sin öistä sottaisuutta muistuttavassa ympäristössä, ja ruuaksi on ilmaisia mutta kuivahtaneita kananugetteja. Tällöin nimittäin kätevyys ja rahansäästö toteutuvat, mutta kaikki muu jää.

Miracle Resortissa on varmaankin satoja työntekijöitä, jotka väsymättä siivoavat, tarjoilevat ja viihdyttävät paikalle saapuneita turisteja. En ole koskaan nähnyt niin puhdasta hotellia tai runsaita noutopöytiä. Loman tarkoituksena oli tehdä ei-mitään, tai korkeintaan lukea, uida ja snorklata.

Taannuin nopeasti tasolle, jossa en enää huolehtinut aktiivisesti perustarpeista, koska hotelli huolehti niistä. Loman tarkoitus toteutui.

Kun kaikki tarpeet on pyytämättä toteutettu, ihminen ryhtyy etsimään muuta puuhaa. Yksi tehokas tapa käyttää energiaa on tuohtua muista asukkaista. Saksalaismummot varaavat pyyhkeillään aurinkotuolit! Tämä on eurooppalaisten rantahotellien suuri vitsaus. Aamulla altaalle, pyyhepojalta pyyhe minkä jälkeen tuoli varaukseen.

Miraclessa on valtava määrä rantatuoleja sekä allasalueella että omalla yksityisellä hiekkarannalla,  joten tämä ei ole varsinaisesti ongelma, mutta kun ei ole muita virikkeitä, voi energiaa käyttää vaikka tuhisemalla mielessään tuoleja hamstraaville eläkeläisille.

Mielenkiintoinen on myös se vaikutus, jonka kaiken ilmaisuus tekee ihmisiin. Valtavasti haaskattua ruokaa, keskeneräisiä juomia ja kohtuuttomia vaatimuksia henkilökunnalle. Mielikuvituksessani taklasin erään naisen rasvakeittimeen sen jälkeen kun hän oli osoittelemalla saanut kokin tuomaan hänelle keittimestä uusia ranskalaisia, vaikka tarjoiluastia oli täynnä tuoreen näköisiä perunoita.

Raha on toimiva insentiivi paitsi asiakkaalle, myös henkilökunnalle. Siksi onkin uskomatonta miten tunnolliseksi ja korrektiksi henkilökunta oli saanut suitsittua, vaikka samanlaista mahdollisuutta juomarahoihin ei ole verrattuna paikkoihin jossa laskun maksamisen yhteydessä voi livauttaa henkilökunnalle muutaman liiran.

Resortin ideana on myös se, ettei sieltä tarvitse lähteä pois. Lomailija voi muhia koko turkissaoloaikansa vartioidulla alueella, tarvitsematta kohdata ympäröivää yhteiskuntaa, luontoa ja kaupunkeja. No, emme sentään aivan toteuttaneet tätä, ja Antalya on kaunis kaupunki ja luontonsa hienoa, mutta viihtymisen edistämiseksi resortin viihdejaosto järjestää joka päivä suuren määrän ohjelmaa.

On urheilua: Vesipalloa, dartsia, rantalentopalloa (pelasin melkein joka päivä, rakastan lentopalloa), bingoa (no, "urheilua"), joogaa, jalkapalloa, minigolfia, vesiliukumäkiä, biljardia, parasailingia, lautapelejä, sukellusta, jumppaa ja kuntosali. On vaihtuvia esityksiä ja Ibizan yökerhoista kopioituja bileitä. Akrobaatteja, klovneja, tanssijoita. "White Party", "Flower Power", "Neon Party". Ibizasta homma erosi mm. siinä, että vaikka koristeluun oltiin nähty vaivaa, tanssilattialla nähtiin lähinnä alle 5-vuotiaita "bilettäjiä", ja DJ ei ollut varsinaisesti mikään Steve Aoki. (Pachan ei tarvitse pelätä asemansa menetystä. Ibiza memories. )


Koska minä olen 36-vuotias espoolainen, joka ainakin kuvittelee olevansa "maailmassa kiinni", eikä "osa niitä", minulle resortin viihde näyttäytyi monesti ironisella tasolla. Parasta ironista viihdettä olikin resortin viihdeporukka.

On alaikäiseltä näyttävä ehkä venäläinen tyttö-nainen, jolla on hyvin positiivinen elämänasenne muttei ollenkaan rytmitajua, mutta joka siitä huolimatta vetää joka päivä rytmistä vesijumppaa (tietenkin) Pitbullin musiikin tahtiin. Hän kiertää aamiaisella tervehtimässä asiakkaita iloisesti.

On turkkilainen nuorimies, jolla on muuten tavallinen siisti miesten kampaus, mutta takaraivossa sellainen minikokoinen ponihäntä joka minulla oli ensimmäisellä luokalla (ja jota äitini kutsui nimellä "niippa"). Hän osaa viheltää kuin trooppinen lintu, ja voi pojat hän käyttää tätä vihellystä hyväkseen. Hän puhuu päivän aikana varmaankin noin 90% hotellivieraista (joita on 2000), usein huutaen. Minulle hän sanoo joka kerta kohdatessamme "MAHTAVAA", ja jatkaa sitten matkaansa. Hän oppi tuntemaan minut beach volley -kentällä - peli, jota hän juontaa mestarillisesti viereisen resortin asiakkaita pilkaten ja ihmisten ulkonäköä kommentoiden. Aluksi vihasin häntä, mutta parin päivän jälkeen tajusin että hän on oikeasti hyvä työssään, ja vieläpä sydämellinen ihminen.

Ainakin jos häntä vertaa viimeiseen esimerkkiini, joka on Tempo-mies. Tempo-mies on jostain syystä päässyt asemaan, jossa hän on ainoa viihdetiimistä joka saa käyttää mikrofonia. Hän rakastaa Pitbullin musiikkia, ja soittaa sitä aivan liikaa allasalueella. Hänellä ei ole juontajana minkäänlaista rytmitajua, mikä aiheuttaa sen, että hänen jatkuvat vaatimuksensa aplodeille kaikuvat kuuroille korville.

Varsinaisesti hän on kuitenkin kuuluisa siitä, että hän käyttää "tempo"-sanaa brutaalisti väärin. Hänelle se tarkoittaa ilmeisesti toivetta huutaa ja taputtaa kovempaa, eikä suinkaan tempon kiihtymistä. Hän käyttää "tempoa" välimerkkinä. "LADIES AND GENTLEMEN THE WATERBALL IS BEGINNING COME ON TEMPO TEMPO TEMPO TEMPO".

Hänellä on mestarillinen kyky tehdä tyhjiksi taitavien sirkustaiteilijoiden ansaitut aplodit. Juuri kun mongolialainen sirkusryhmä on kumartamassa syvään, imien kovalla työllä ansaittuja suosionosoituksia sisäänsä Tempo-mies juoksee lavalle mikrofoni kädessään, ryntää taiteilijoiden eteen ja huutaa "THIS WAS IT THANK YOU TEMPO TEMPO TEMPO TEMPO".  Hölmistyneet akrobaatit peruuttavat lavan taa.


Parasta Miracle-resortissa oli ehkä se, ettei siellä ollut suomalaisia. Tai kai siellä oli, 2 ihmistä, mutta emme voi olla tästä varmoja, sillä perheeni kesken luulimme monesti kuulleemme suomea, jota se ei sitten ollutkaan. Suomalaiset kummittelivat meille.

En väitä, että suomalaiset olisivat tyhmempiä tai ärsyttävämpiä kuin muunmaalaiset turistit, mutta suomalaisten puhetta ymmärrän. Nyt minun ei tarvinnut kuunnella kenenkään idioottimaisia puheita, koska en ymmärrä hollantia, saksaa, arabiaa, turkkia tai venäjää, joita hotellissa lähinnä puhuttiin.

Laran alueella ei muutenkaan matkusta juuri suomalaisia, mikä oli mahtavaa siksikin, ettei kovin monella henkilökunnan jäsenellä ollut mitään suomenkielistä fraasia varastossa. Taktiikkahan on se, että matkailijalta kysytään mistä hän on, ja täräytetään sitten joku hauska fraasi matkailijan omalla kielellä. "Finland"-vastaus aiheutti usein hölmistyneen ilmeen, paitsi tietysti linnun äänellä viheltävä pikkuponihäntämiehen kohdalla, joka osasi sanoa "MAHTAVAA", tosin painottaen sanaa "MAHHH-TAVAA".

Mutta siis: Antalyan Lara-rannan resortti ei ole se stereotypioiden Turkki, jossa naisia häiritään ja kauppiaat ja ravintoloitsijat huijaavat. Se on eurooppalaisen keskiluokan luksuslomakohde, jossa on mahtavaa olla tekemättä mitään, upota uljaaseen joutilaisuuteen, lukea kirjoja ja tuijottaa horisonttiin.

EDIT: Matka maksoi kahdelta aikuiselta ja yhdeltä 8-vuotiaalta yhteensä n. 2800€. Metsästimme halpoja lentoja jonkin aikaa ja hotellien hintoja vertailtiin moneltakin hotellisivustolta, tämä tarjous lopulta hoteling.comista. Kohteessa käytimme muutaman satasen takseihin, tuliaisiin, sukeltamiseen ja parasailingiin, mutta pari viikkoa olisi pärjännyt mainiosti myös ilman rahaa.

Posted in , , | Leave a comment

Testissä: Pocket Operator PO-12

Ei tämä ole mikään virallinen tai hirveän tekinen testi, mutta koska olen ihastunut tähän laitteeseen niin ajattelin levittää sanaa.

Meillä oli duunipaikan 10v-juhlissa puhumassa Teenage Engineering -nimisen firman perustaja. Hassun logon ja sympaattisen mutta käytännönläheisen ulkokuoren taa kätkeytyy ilmeisen arvostettuja ja toimivia tuotteita. Lippulaiva on syntetisaattori OP-1, jota muun muassa Jean-Michel Jarre ja Trent Reznor ovat hehkuttaneet.



No, vaikka hän pitikin meille hienon puheen ja työpaikkani on antelias, ei kaikille jaettu OP-1:stä luennon päätteeksi. Mutta yllätyin silti iloisesti, kun lopuksi sai valita itselleen mieluisan Pocket Operator -laitteen.

Pocket Operatorit on suunniteltu samalla sympaattisella otteella kuin firman muutkin tuotteet. Ne ovat kirjaimellisesti taskukokoisia syntetisaattoreita, joihin voi ohjelmoida 16 eri soundilla 16 erilaista 16 tahdin "patternia", joita voi ohjelmoida soimaan halutussa järjestyksessä. Jokaiseen "patterniin" voi myös ohjelmoida 16 erilaista efektiä. Ne voi myös liittää stereopiuhalla äänentoistolaitteisiin.

IHANA LELU! Minun Pocket Operatorini on mallia "rhythm", joten siinä on rumpusampleja. Valikoimasta löytyvät myös basso- ja leadsoundeja sisältävät PO:t sekä "arcade, "office" ja "factory", joiden soundimaailmoja voi arvailla nimistä.



PO:t voi myös kytkeä yhteen, jolloin esimerkiksi "rhythm" on master ja muut synat sen orjia, ja ne soivat samassa tahdissa. Kaunis idea. Yksi laite maksaa 69€, joten mistään jättihankinnoista ei ole kyse.

Olen saanut myös lapseni leikkimään tällä, ja innostumaan rumpubiittien teosta. Aiemmin olemme tehneet vastaavia iPadilla, mutta fyysisten nappien painaminen tuntuu olevan hänelle mieluisampaa. Tässä alla on oma tyylinäytteeni Instagram-videona.



Ominaisuudet ovat kuitenkin sen verran hyvin suunniteltuja, että tällä varmasti voisi tehdä myös "oikeaa" musiikkia. Ohessa tyylinäytteeni. Mahtava laite, mahtava firma ja mahtava pyrkimys vapauttaa musiikki kaikkien näppeihin.


Posted in , , | 1 Comment

Toukokuun 2016 musavisa!

Hyvät naiset, herrat ja muut sukupuolet! Ahkera blogistinne oli Tukholmassa, joten toukokuun musavisa livahti viisi päivää kesäkuun puolelle. IHAN SAMA! Tehkää se silti. Se on hieno. Raportoikaa kympit myös.




Posted in | Leave a comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...