Nyt on kovaa kyytiä kuulkaa. Mutta kerronpa ensin mistä tämä kirja päätyi luettavakseni. Minulla on ystävä, Mikael. Punkkari, kova rumpali, lääkäri ja isä. Hän suositteli minulle toisen punkkarin, Henry Rollinsin, podcastia. Siinä Henry ja tyttöystävänsä Heidi keskustelevat milloin mistäkin. Tai oikeastaan Heidi kuuntelee ja Henry blaastaa. Haastattelin kerran Henry Rollinsia puhelimessa, olin Heidi.
Tässä kyseisessä jaksossa Rollins puhui edesmenneestä ystävästään Hubert Selbystä. En viitsi tässä referoida tarinoita, mutta kyseessä on USA:n nurjaa puolta kronikoinut kirjailija, jonka kestoaiheisiin kuului muun muassa huumeriippuvuus. Unelmien sielunmessu -elokuva perustuu hänen samannimiseen kirjaansa.
Tämä kirjoitus käsittelee kuitenkin Selbyn esikoista Last Exit To Brooklyn. Hän on kasvanut Brooklynissa ilmeisesti kirjan käsittelemään aikaan, sanoisin 1950-luvulla, ja sen huomaa. Kirjan Brooklyn ei tosin ole mikään lasten Brooklyn, vaikka lapsia kirjassa onkin. Last Exit To Brooklyn haluttiin Henry Rollinsin mukaan kieltää, enkä tavallaan tätä ihmettele. Nyt kun tarkistin Wikipediasta, niin kirjan kustantaja joutui Isossa-Britanniassa oikeuteen, Italiassa kirja kiellettiin kokonaan.
En itse hae yleisesti ottaen kirjallisuudesta shokkiarvoa. Itse asiassa väkivallalla mässäilevä nordic noir on lähinnä ikävystyttävää. Mutta Last Exit To Brooklynin shokeeraavuus on synkassa ilmaisun kanssa, eikä se tunnu päälleliimatulta. Vaikka meno tosiaan on monin paikoin aivan helvetillistä, niin helvetillistä että se tuntuu lukiessa pahalta. Henkiseen rotkoon kiihdyttävä prostituoitu joukkoraiskataan, naiset saavat jatkuvasti turpaansa, transvestiitti saa puukosta, lapset jäävät heitteille. Kaikki tämä on ilmaistu paikoin tajunnanvirtaisesti, paikoin CAPS LOCKIT POHJASSA kun kuvataan alati riitelevän pariskunnan arkea.
Kirja jakautuu jaksoihin, joista osa sijoittuu selvästi samoihin tapahtumapaikkoihin, osa tunnistamattomaan brooklynilaiseen "projektiin" eli kerrostaloyhtiöön. Pisin jakso käsittelee paikallisen terästehtaan pääluottamusmiestä, joka nauttii lakkovahdin arjestaan täysin rinnoin.
Täytyy myöntää, että kun aloitin kirjan, niin pelästyin hieman tekstin hurjaa muotoa. Ensimmäinen tarina oli juuri vankilasta päässeiden veijareiden touhuja. Selby puski kolmikon tarinaa puhekielellä ja perinteisiä lauserakenteita halveksuen. Mutta kun sain rytmistä kiinni, tajusin tyylin olevan iso osa Last Exit To Brooklynin hyvyyttä. Siis laadullista hyvyyttä, mitään muuta hyvää näissä ihmiskohtaloissa ei ole. Suosittelen silti että lähdet kyytiin.