Archive for elokuuta 2022

Lukuvinkki: Elena Ferrante - Uuden nimen tarina

Tämä on kirjablogien kestosuosikin, Elena Ferranten Napoli-sarjan toisen osan kevytanalyyttinen arvostelu. Ensimmäinen osa Loistava ystäväni on arvosteltu täällä




Ensimmäisestä osasta muistamme miten Lenu ja Lila kasvoivat köyhässä napolilaislähiössä ja tiukkaan ystävyyteensä suojautuneina kasvoivat kohti nuorta aikuisuutta. Tässä toisessa osassa nuorten naisten tiet eroavat, ja heistä molemmista tulee aikuisia.

Muistan, että ensimmäisen osan kohdalla tekstin rytmi häiritsi minua, mutta nyt en huomannut mitään tällaista. Luin kirjan Mallorcalla hotellin hiekkarannalla, joten +30-asteen lämpötila sopi erinomaisesti tyttöjen helteisen Napolin tunnelmiin. 

Periaatteessa ykkösosan ristiriita on myös tämän toisen osan bensaa, vaikka Lenu kasvaakin samalla sekä kirjan että oman elämänsä päähenkilöksi. Se hän lie ollut jo ensimmäisessä osassa, mutta Lilan henkilö imee hapen tilasta kuin tilasta, niin että Lenun osaksi jää tarkastella ja raportoida. 

Olin itse asiassa unohtanut, että koko kirja alkaa siitä, että naisten ollessa kuusikymppisiä Lila yllättäen katoaa, mistä syystä Lenu alkaa kertomaan heidän elämäntarinaansa. Ensimmäisessä kirjassa pojat olivat vielä omituisia ja jännittäviä olentoja jotka eivät pahemmin päässeet iskemään kiilaa ystävysten väliin, mutta toisessa osassa varsinkin Lila kipuilee roolinsa kanssa. Hän ei halua tai jaksa enää olla itsenäinen ja vahvatahtoinen nainen, vaan hyväksyy roolinsa mukavan rikkaassa avioliitossa.

Napoli-sarja ei kuitenkaan ole mikään onnellinen teos, joten Lilan avioliitosta tulee raastavan kivuliasta seurattavaa, ja samalla realistisen oloinen kuvaus 60-luvun etelä-italialaisesta sukupuolikulttuurista. Tai lyhyemmin sanottuna: Lenun mukaan kaikki miehet hakkaavat vaimojaan. 

En halua kertoa enempää, mutta sanon että ehkä Lila ei sittenkään ole valmis tyytymään kohtaloonsa. Kuten todettua, Uuden nimen tarina keskittyy enemmän Lenuun, ja hänen opiskeluiden kautta pikku hiljaa löytämäänsä itsevarmuuteen ja paikkaan maailmassa. 

Parasta tässäkin kirjassa on Lenun ja Lilan välinen monimutkainen ihmissuhde, jonka Ferrante esittää juuri niin värikkäänä ja muotoaan muuttavana kuin ihmissuhteet parhaimmillaan ovat. Ei niitä voi esittää kivitauluun hakattuina lausekkeina, koska ihmissuhde on elävä organismi. 

En jaksa heti siirtyä seuraavan osan pariin, mutta selvää on että jossain vaiheessa minun on selvitettävä mitä näille naisille tapahtuu. Uuden nimen tarina on runsas, elämänmakuinen (anteeksi, kauhea sana, mutta tämä kirja todella on sitä), lukijan ajatuksille tilaa jättävä ja kivulias tarina paitsi ajasta ja paikasta, myös ystävyydestä. 

Posted in , , , , | Leave a comment

Lukuvinkki: Cixin Liu - Death's End

 Tämä kirja on kolmas osa Rememberance of Earth's Past -trilogiasta jonka kaksi muuta osaa, Three Body Problem ja The Dark Forest olen arvostellut aiemmin.




Kuten näköjään totean tuossa toisen osan arvostelun alussa, en tästäkään osaa oikein sanoa mitään järisyttävää uutta verrattuna siihen mitä jo ensimmäisessä osassa totesin. Sen kuitenkin ymmärsin, että kirjailija Liu aloitti tarkoituksella pienestä ja laajensi skaalaa koko ajan. Siis vaikka ensimmäisessäkin osassa päästiin jo aikamoisiin sfääreihin ja mittakaava huippasi, niin Dark Forestin kautta Death's Endiin tultaessa skaala on jo sitä luokkaa mieletön, että lukiessa paikka paikoin pääsee kokemaan miellytäviä huimauksen hetkiä. 

Kun tarina ensimmäisessä osassa alkoi Kulttuurivallankumouksen jälkeisestä Kiinasta, ollaan tässä viimeisessä osassa jo universumin tasoisissa heti alusta lähtien. Koska en halua tässä kirjoituksessa spoilata edes ensimmäistä osaa, tyydyn pohtimaan tällaista massiivisen skaalan scifiä yleisemmällä tasolla: Pitkiin aikajanoihin sijoittuvissa juonissa ihmisiä syntyy ja kuolee, joten hahmot vaihtuvat paljon. Liu itse asiassa päätyy syväjäädyttelemään ja herättelemään hahmoja aika paljon, mikä jossain kohtaa muuttuu jopa vähän huvittavaksi. Tosin se lienee myös yksi hänen monista sivupointeistaan: Jos tällainen elämänsiirto joskus mahdollistuu, ihmiset varmasti haluavat kuolemattomuudenjanossaan hyödyntää tällaista mahdollisuutta. Death's Endin maailmassa käytännölle asetetaan rajoituksia, paitsi pitkillä avaruusmatkoilla. 

Joka tapauksessa vaihtuvat ihmiset ja ohi viuhuva aika aiheuttavat sen, että näissä kirjoissa pinnalle nousevat teemat, kirjailijan tieteellisten visioiden kiehtovuus ja loppuratkaisu. Tavallaan tällaisen scifin lukeminen on siis hieman loppuratkaisun venaamista, mutta erittäin viihdytetty ja tarpeeksi usein henkeä haukkova olo tästä tulee.

Eli edelleen: Jos et juuri lue scifiä mutta haluaisit, kokeile tätä. Toisaalta jos ajattelet olevasi scifin ystävä muttet ole lukenut tätä, sinun ehdottomasti pitäisi.



Posted in , , , , , | Leave a comment

Lukuvinkki: Satu Rämö - Hildur

Olen kehittänyt kaavan, jossa luen dekkareita vain kun ne on kirjoittanut ihminen jonka tunnen. Tällä kertaa vuorossa on Satu Rämö, jonka tunnen Suomen blogimedian kautta. No, en nyt yritä väittää olevani tähtien ystävä, mutta pidin myös Sadun Islantilainen voittaa aina -kirjasta, joten oli helppo päätös lukea hänen ensimmäinen fiktionsa (Islantilainen voittaa aina lisäksi hän on julkaissut ainakin Hanne Valtarin kanssa kirjan unelmaduuneista ja toisen Islantia-koskevan teoksen), varsinkin kun sitä on suitsutettu vuolaasti ympäri nettiä. 


Hänen esikoisdekkarinsa Hildur kertoo Hildur-nimisestä naisesta, joka asuu Islannin Länsivuonoilla. Hildur on poliisi, jolla on kuitenkin taakkanaan lapsuuden traumoja. Lisäksi hänet tunnetaan konstailemattomasta ja suorasta persoonallisuudesta, eikä hän todellakaan ole mikään pullantuoksuinen kotiäiti - itse asiassa hän ei välitä perinteisistä parisuhteista. Kun Islannissa alkaa kuolla porukkaa juoppopedofiilista vittumaiseen asianajajaan, on Hildurin aika toimia. Kuulostaako pohjoismaiselta dekkarilta?

No, Rämö selkeästi tietää mitä pohjoismaiset dekkarit ovat syöneet,  mutta hän käyttää genren peruselementtejä hyväntuulisen itsevarmasti hyödykseen, parodinen pilke silmäkulmassa. Hildurissa on silti paljolti kyse muusta kuin synkimmän scandi noirin kuolleista lapsista (vaikka niitäkin on...) tai umpimielisistä rikollisista. Hildurissa rikosten selvittelyn kanssa vähintään yhtä suurta roolia näyttelee Islanti, ja erityisesti Länsivuonot (jossa kirjailija itsekin asuu). Islanti kiehtoo, joten Rämö ottaa taitavasti kaiken irti eksoottisesta asuinpaikastaan ja islantilaisen kulttuurin erikoisuuksista. Niitä esitellään jopa niin seikkaperäisesti, että mietin miltä kirjan lukeminen tuntuisi islantilaisesta lukijasta – olisiko efekti sama kuin jos kertoisi suomalaisessa dekkarissa, että astiapyyhkeitä ei löytynyt keittiön naulakosta koska Suomessa on astioiden kuivauskaapit? Luultavasti kirjaa ei ole siis islantilaisille suunnattu, muista Pohjoismaista ja Keski-Euroopasta sen sijaan löytyy varmasti paljon yleisöä jolle maan eksotiikka uppoaa.

Mikään matkaopas Hildur ei kuitenkaan ole, vaikka sillä varmasti on Islantia matkakohteena myyvä efekti. Hildur on ihka oikea dekkari, joka leppoisasta rytmistään huolimatta kasvaa ainakin minut yllättäneeksi tarinaksi vaivattoman viihdyttävästi. Tai ehkä voisi sanoa, että kirja kiihdyttää tahtiaan sopivasti loppua kohti kun homma käy jännittävämmäksi. Koska luen kirjoja pitkälti iltaisin ja öisin, niin voin kertoa että vessareissu läpi pimeän kämpän Hildurin synkimpiä kohtia lukiessa tuntui aika jännältä, tehoa on.

Jännittävää muttei tyhjäpäistä lukemista etsiessä Satu Rämön Hildur on erinomainen valinta. Sivuoireena saattaa ilmetä Islanti-matkakuumetta.



Posted in , , , | Leave a comment

Lukuvinkki: Marko Annala - Paasto

Minulla kesti rikollisen kauan päästä Marko Annalan kirjallisen tuotannon pariin, vaikka tavallaanHAN olen siitä nauttinut jo Moksun sanoitusmuodossa reilun 15 vuoden ajan. Joka tapauksessa tämä oli ensimmäinen lukemani Annala-romaani.


En oikein tiedä mitä odotin, mutta odotukseni joka tapauksessa ylitettiin. Vaikka Paasto ei ole (eikä tunnu) paatuneen, pitkän kirjailijanuran tehneen kirjailijan romaani, siinä on paljon erittäin toimivia aineksia. Se ei piilottele teemojaan, mutta ne eivät silti tunnu liian päälleliimatuilta. Päinvastoin, romaanin tyyli on rakennettu viehättävän vanhahtavaksi ja juhlalliseksi. Mieleen tulee kevytversio venäläisestä klassikosta, johtuen ehkä ortodoksisuuden mukanaan tuomasta juhlallisesta vakavuudesta, joka sopii romaanin tyyliin ja teemoihin.

Paasto kertoo (ortodoksisen kristin)uskonsa menettävästä Matiaksesta, joka rehellisyydessään yrittää tulla sinuiksi sen kanssa, että hänen avioliittonsa ja työnsä on rakennettu osin uskon varaan. Matkalle mahtuu enkeleitä ja ilmestyksiä, itsensä löytämistä ja luopumista. Kaiken lisäksi koko uskonkriisi on asetettu ortodoksien paaston ajan kehykseen, joka tuntui aluksi ehkä hieman suunnitelma.excelissä tehdyltä ratkaisulta, mutta joka teemoitti lopulta kirjan tarinaa hienosti. 

Anglosaksisen kirjallisuuden ystävänä kaipasin tähän romaaniin hieman sitä – joskus kuivakkaakin – huumoria, millä yhdysvaltalaiset ja brittiläiset kirjailijat isoja teemojaan käsittelevät. Tai toisaalta ehkä Annalan kirjoittamisessa huumoria pitäisi hakea nimenomaan sieltä kuivakkuudesta, Matiaksen jähmeästä kömpelyydestä elämisensä kanssa. 

Oli miten oli, Annalan Paasto on romaani, joka koskettaa ja herättää ajatuksia. Se on jo aika paljon, mistä syystä tätä on helppo suositella muillekin. 

Posted in , , , | Leave a comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...