Lukuvinkki: Elena Ferrante - Uuden nimen tarina

Tämä on kirjablogien kestosuosikin, Elena Ferranten Napoli-sarjan toisen osan kevytanalyyttinen arvostelu. Ensimmäinen osa Loistava ystäväni on arvosteltu täällä




Ensimmäisestä osasta muistamme miten Lenu ja Lila kasvoivat köyhässä napolilaislähiössä ja tiukkaan ystävyyteensä suojautuneina kasvoivat kohti nuorta aikuisuutta. Tässä toisessa osassa nuorten naisten tiet eroavat, ja heistä molemmista tulee aikuisia.

Muistan, että ensimmäisen osan kohdalla tekstin rytmi häiritsi minua, mutta nyt en huomannut mitään tällaista. Luin kirjan Mallorcalla hotellin hiekkarannalla, joten +30-asteen lämpötila sopi erinomaisesti tyttöjen helteisen Napolin tunnelmiin. 

Periaatteessa ykkösosan ristiriita on myös tämän toisen osan bensaa, vaikka Lenu kasvaakin samalla sekä kirjan että oman elämänsä päähenkilöksi. Se hän lie ollut jo ensimmäisessä osassa, mutta Lilan henkilö imee hapen tilasta kuin tilasta, niin että Lenun osaksi jää tarkastella ja raportoida. 

Olin itse asiassa unohtanut, että koko kirja alkaa siitä, että naisten ollessa kuusikymppisiä Lila yllättäen katoaa, mistä syystä Lenu alkaa kertomaan heidän elämäntarinaansa. Ensimmäisessä kirjassa pojat olivat vielä omituisia ja jännittäviä olentoja jotka eivät pahemmin päässeet iskemään kiilaa ystävysten väliin, mutta toisessa osassa varsinkin Lila kipuilee roolinsa kanssa. Hän ei halua tai jaksa enää olla itsenäinen ja vahvatahtoinen nainen, vaan hyväksyy roolinsa mukavan rikkaassa avioliitossa.

Napoli-sarja ei kuitenkaan ole mikään onnellinen teos, joten Lilan avioliitosta tulee raastavan kivuliasta seurattavaa, ja samalla realistisen oloinen kuvaus 60-luvun etelä-italialaisesta sukupuolikulttuurista. Tai lyhyemmin sanottuna: Lenun mukaan kaikki miehet hakkaavat vaimojaan. 

En halua kertoa enempää, mutta sanon että ehkä Lila ei sittenkään ole valmis tyytymään kohtaloonsa. Kuten todettua, Uuden nimen tarina keskittyy enemmän Lenuun, ja hänen opiskeluiden kautta pikku hiljaa löytämäänsä itsevarmuuteen ja paikkaan maailmassa. 

Parasta tässäkin kirjassa on Lenun ja Lilan välinen monimutkainen ihmissuhde, jonka Ferrante esittää juuri niin värikkäänä ja muotoaan muuttavana kuin ihmissuhteet parhaimmillaan ovat. Ei niitä voi esittää kivitauluun hakattuina lausekkeina, koska ihmissuhde on elävä organismi. 

En jaksa heti siirtyä seuraavan osan pariin, mutta selvää on että jossain vaiheessa minun on selvitettävä mitä näille naisille tapahtuu. Uuden nimen tarina on runsas, elämänmakuinen (anteeksi, kauhea sana, mutta tämä kirja todella on sitä), lukijan ajatuksille tilaa jättävä ja kivulias tarina paitsi ajasta ja paikasta, myös ystävyydestä. 

This entry was posted in ,,,,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...