Archive for joulukuuta 2020

Lukuvinkki: George Saunders - Lincoln in the Bardo (suom. Lincoln Bardossa)

George Saunders on paremmin novelleistaan tunnettu jenkkikirjailija, jonka ensimmäinen romaani Lincoln in the Bardo ilmestyi vuonna 2017. Kyseinen romaani on tämän kirjoituksen aihe. 


Koska en edelleenkään oikein osaa lukea novelleja (Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja taitaa olla ainoa lukemani novellikokoelma ehkä 20 vuoteen) en ole Saundersin töihin aiemmin tutustunut. Etsiskelin Twitterin avulla luettavaa, ja Saunders sai painavan suosituksen, joten pienen googlaamisen jälkeen päädyin tähän hänen ainokaiseen romaaniinsa. Olin nimeen törmännyt JULKAISUISSA aiemminkin, mikä helpotti päätöstä. Pahoittelut muuten etten muista häntä suositellen twiittaajan nimeä, kiitos sinulle joka tapauksessa suosituksestasi, osui kohdalleen.

Vaikka en ensisijaisesti kaipaa lukemiltani romaaneilta "kokeellisuutta" tai turhanpäiväistä kikkailua, arvostan kuitenkin sitä tunnetta jonka onnistuneesti uudenlaiset romaanit aiheuttavat. "Uudenlaiset" on vähän huono sana myös, mutta sanotaan että pidän siitä jos kirja haastaa sopivasti lukijaansa. Pidän siitä henkeäsalpaavasta tunteesta jonka taidemuodon väkevyyttä demonstroivat kirjat saavat aikaan. Lincol in the Bardo on juuri sellainen kirja. Ja kun sanon "henkeäsalpaava" niin se voi kuulostaa värikynältä, mutta kirjaimellisesti paikoin kirjaa lukiessani piti pysähtyä ihmettelemään sitä muodon hallintaa ja kekseliäisyyttä mitä Saunders osoittaa.

Olen yrittänyt tätä aiemminkin sanallistaa, mutta parhaimmillaan kirjat saavat minussa aikaan tunteen siitä, että sanat ovat vaarallisia. Että niissä on painoarvoa ja voimaa. Ne voivat liikuttaa ihmisiä ja maailmoja. Saattaa kuulostaa mahtipontiselta, mutta sellainen se tunne on. On vaikea etukäteen ennustaa millainen romaani tunteen tarkalleen aiheuttaa, mutta yhteistä näille kirjoille on ainakin se, että kieli on taitavaa, hallittua, kekseliästä ja tarpeen tullen sääntöjä rikkovaa. Kirjailija ei mieti kielioppia, vaan sitä miten sanat luetaan, miten ne valuvat aivoihin ja millaisen muodon siellä ottavat. 

On siis paikallaan sanoa, että pidin Lincoln in the Bardosta. Pidin siitä valtavan paljon. Vaikka se on "kokeellinen", se ei ole "vaikea". Ainakaan minun mielestäni, huomasin nimittäin ahmivani tätä kirjaa tavalla jota perusproosaa tankatessa välillä ikävöi. 

Jos nyt juonta yrittäisin lyhyesti avata (eikä sitä kovin paljoa olekaan), niin kirjassa eletään Amerikan sisällissodan aikaa. Presidentti Abraham Lincolnin nuori poika Willie Lincoln kuolee kuumetautiin. Poika ei kuitenkaan kuole, vaan joutuu elämän ja kuoleman välitilaan, "Bardoon" (buddhalaisuudessa on ilmeisesti tällainen käsite). Bardossa asustaa paljon muitakin sieluja, jotka eivät halua tunnustaa olevansa kuolleita. Wikipedian mukaan kirja perustuu ilmeisesti tositarinaan, jonka mukaan Lincoln kävi poikansa kuoleman jälkeen useampaan kertaan tämän hautaholvissa pitelemässä muutamia päiviä sitten kuolleen pojan ruumista. 

Kirja on kuvattu ikään kuin repliikein, tai reaalimaailman ollessa kyseessä lainauksin joko keksityistä tai oikeista kirjoista tai suullisina kertomuksina paikalla olleilta henkilöiltä. Bardossa välitilassa oleilevat sielut kommunikoivat repliikein. Saunders kuitenkin venyttää tämän kerrontamuodon rajoja hienosti niin, että välillä sielu saattaa tarinoida muiden repliikkejä ja tapahtumia ikään kuin perinteisen romaanimuodon kolmannen persoonan kertojana.

Jos tämä kuulostaa monimutkaiselta, se ei ole sitä. Kerrontatapaan tottui ehkä viiden sivun jälkeen, jolloin siitä tuli vain kiinnostava elementti kiinnostavaan romaaniin. Toki se on myös tehokeino, joka luo dokumentaarisuuden tuntua realistisen fantasian keskelle.


His mind was freshly inclined toward sorrow; toward the fact that the world was full of sorrow; that everyone labored under some burden of sorrow; that all were suffering; that whatever way one took in this world, one must try to remember that all were suffering (none content; all wronged, neglected, overlooked, misunderstood), and therefore one must do what one could to lighten the load of those with whom one came into contact; that his current state of sorrow was not uniquely his, not at all, but, rather, its like had been felt, would yet be felt, by scores of others, in all times, in every time, and must not be prolonged or exaggerated, because, in this state, he could be of no help to anyone and, given that his position in the world situated him to be either of great help or great harm, it would not do to stay low, if he could help it.

 

Mites se substanssi, kyselee takarivi. Vakavin tulkinta olisi sanoa kirjan käsittelevän vääjäämättömän hyväksymistä ja luopumista. Mutta on kirjassa myös ironisempi taso. Kuolleet sielut, kummitukset, ovat esimerkiksi loputtoman pettyneitä siihen, etteivät he pysty vaikuttamaan eläviin, lukuisista yrityksistä huolimatta. He päätyvät toistamaan pettymyksen tai käsittelemättömän trauman aiheuttaman kuolemansa vaiheita loputtomasti, ja ylpeilevät toisilleen sillä, mitä pidempään ovat pystyneet välitilaansa ylläpitämään. 

Lisäselvennykset menisivät spoilauksen puolelle. Samalla huomaan, etten kaipaa tältäkään romaanilta mitään yhden lauseen "merkitystä", vaan nautin enemmän siitä nautinnollisesta mylleryksen tilasta, johon romaani mieleni jätti. Tällaisia kirjoja pitäisi olla enemmän.  

Vinkki: Kirjassa on pitkälti yli sata hahmoa, eikä Saunders ole siksi halunnut lukea äänikirjaa yksin kuten yleensä. En ole itse äänikirjaa kuunnellut, mutta englanninkielisessä versiossa lukijoina ovat muun muassa Julianne Moore, Don Cheadle, Susan Sarandon, Lena Dunham, Ben Stiller ja tukku muita tunnettuja nimiä. 

Posted in , , , , | Leave a comment

Vuoden levyt 2020

Pitkästä aikaa musabloggausta! Jee! Vuoden levyjä nimittäin. Päällimmäinen fiilis on, että olisin voinut kuunnella kokonaisia albumeja enemmänkin, mutta kun työn puolesta tulee kuunneltua lähinnä biisejä ja kotona kuuntelen vinyylejä niin valikoima rajautuu sellaisiin albumeihin jotka minulla on vinyylinä. 



Onneksi kokonaisia levyjä tulee tankattua jonkun verran Spotifystakin, mutta nämä listat ja varsinkin ulkomainen on vaillinainen ihan siitä syystä etten ole ehtinyt tutustua kokonaisuuksiin. Kotimaasta en toisaalta löytänyt kovin montaa kokonaista levyä jotka nimenomaan albumeina voisi lukea onnistumisiksi, hyviä biisejä oli paljon runsaammin.

Mutta näin minä sen koin. Pidätän oikeuden muutoksiin jos olen unohtanut jonkin levyn. 

ULKOMAISET LEVYT TOP 5

5. Phoebe Bridgers - Punisher

Taisin sitä edellislevyäkin jonkin verran kuunnella, mutta vuoden ihanin biisi Garden Song kolautti tämän levyn tosissaan. Unenomaista herkkää naisääntä ja kipeän koskettavia biisejä, en ole koskaan osannut vastustaa sellaista. 

4. Fiona Apple - Fetch the Bolt Cutters

Onkohan tämä liian alhaalla? Ei kai, mutta onhan upea levy. Kotonaan paljolti itse levyn tehnyt Fiona Apple on suosikkini jo 1990-luvulta, ja tällä levyllä hän ottaa taas askeleen eteenpäin eteenkin tuotantojen saralla. Etenkin Extraordinary Machinella hän teki tuotantokokeiluja, mutta tämän levyn konstailematon kotikutoisuus ja toisaalta pop-biisin rakenteita haastava itsevarmuus kolahtavat isosti. Rakastan Fiona Applea ja hänen nimibiisin lopussa kuultavia rescue-koiriaan.

3. Bring Me The Horizon - Post Human: Survival Horror

Okei levyn nimi on kammottavan teennäinen, mutta muuten tämän minialbumin kovuus tuli ihan puskista. Edellislevy Amo tuntui väkisinyrittämiseltä kahden hienon ja bändin supersuosituksi tehneen albumin jälkeen, mutta tällä levyllä BMTH keskittyy taas siihen minkä se parhaiten osaa, eli itsetuhoisen kauniisiin emohevibiiseihin. Aloitusbiisi Dear Diary, puhaltaa karstat piipusta vakuuttavasti, minkä jälkeen kuullaan monipuolisia vieraita bändin pitäessä kuitenkin ruoria. Ehkä päätösbiisin Evanescence-muikin olisi voinut jättää pois, muuten upean energistä täydellisyyttä.

2. Halsey - Manic

Sanoinko jotain näistä naisäänistä? Halseyn Hopeless Fountain Kingdom oli jo upea levy, mutta tämä Manic on täydellinen. Levy on hauskasti ja onnistuneesti päiväkirjamainen, ja sisältää tämän vuoden pop-kirjoittamista, törkyisen kovia melodioita heitellään jopa tuhlailevasti välibiiseissä. Onneksi ehdin nähdä ennen koronapaskaa Halseyn keikan Jäähallissa, se avasi levyn maailmaa vielä lisää. Kestosuosikiksi tämän levyn tiedän siitä, että suosikkibiisi vaihtelee. Juuri tänään se on päätösbiisi 929. 

1. 070 Shake - Modus Vivendi

Aika monella vuosilistalla olen tämän jo nähnyt, mutta hype on totta! Muutaman kuuman tuotantotyön jälkeen 070 Shake PUCCASI pihalle tämän debyyttinsä, joka on vangitseva kokonaisuus 2020:n kiteyttävää soundia ja erittäin persoonallisen räppärin autotune-lauluja. Aluksi tämä tuntui "vain" erittäin ajankohtaiselta ja hienolta tuotantonäytteeltä, mutta joku noissa biiseissä ajaa aina vain toistuviin kuunteluihin. Vaikka esimerkiksi The Pinesillä lainataan jo Nirvanankin coveroimaa trad-biisiä Where Did You Sleep Last Night niin luulen Modus Vivendin jäävän juuri tämän vuoden majakaksi joka kyllä kestää kuuntelua jatkossakin, mutta joka on erityisesti dokumentti tästä ajasta pop-musiikissa. Upea levy.

Bubbling under: Taylor Swift, Dua Lipa, The Weeknd, Christine & the Queens, Deftones


SUOMI

5.  Sam Shingler - Strange Security

Tämä pääsi yllättämään. Tiedän toki Sam Shinglerin, mutta ajattelin levyn nähdessäni, että tämä on varmaankin sellaista muotopuhdasta mutta vähän yhdentekevää indietä jonka kuuntelee kerran ja jonka nimi kannattaa muistaa musavisojen takia. MUTTA tästä paljastuikin monipuolisuudestaan huolimatta kasassa pysyvä ja sydämeen käyvä kokoelma hienosti sävellettyä musiikkia. 

4. Ruusut - Kevätuhri

Tavallaan tätä levyä olisi myös helppo inhota, kun se on niin TÄTÄ, mutta jo toisen kerran Ruusut onnistuvat tekemisissään – samaan aikaan täysin tietoisina hipsteriydestään, sitä syleillen ja siitä ammentaen. Tulee olo, että kuuntelee jotain oikeasti uudeksi mietittyä, mutta Kevätuhri ei kuitenkaan jää pelkäksi pinnaksi, sillä soundien ja tuotantokikkojen takana on loistavia biisejä ja hyviä sanoituksia. Lisäksi en koskaan kyllästy Ringa Mannerin ääneen. 

3. Lähiöbotox - Rikkinäinen Suomi

Aluksi ajattelin että tämä on liian "asialevy". Kaipaan metalliltani enemmän epätöivoa ja tunnetta kuin politiikaa. Mutta sitten kun nyrkki kuitenkin puristui yhteen ja nousi ylös, tajusin että Seksikäs-Suklaa ja Dosdela laulavat totuuttaan, tämä ei ole teatteria tai moraaliposeerausta, tämä on sydänverta! Onnistuneiden vokaalien lisäksi Botoxin rytmiryhmä on armottoman tiukka ja Luomasen veljesten kitarismi ei jätä kyseltävää. Ja kuten minun vuoden levyissäni aina: Biisejäkin on tehty. 

2. Behm - Draaman kaari viehättää

Kävin pitkää sisäistä painia ykköstilasta, ja valitsin lopulta Haavin Behmin edelle. Behmin huippukohdat käyvät korkeammalla, mutta lopulta tässä on mielestäni muutama vähäpätöisempi raita, ja yleisesti fiilis on vähän enemmän varman päälle kuin ykkösellä. MUTTA tämä on näistä moitteista huolimatta uskomattoman hienoja melodioita sisältävä taidolla tuotettu kokonaisuus artistilta, joka on noussut todella nopeasti suuriakin ikäluokkia kiinnostavaksi artistiksi, vieläpä lähinnä biisiensä avulla. Hyvä biisi koskettaa ja löytää kuulijansa, sitä ei voi estää. Levyjulkkarikeikalla Tavastialla vähäinen keikkakokemus näkyi, mutta vain väläyksinä. Lupaus-biisin liveveto pysäytti ajan. Meillä kotona tätä on kuunneltu niin paljon, että lapsi on erikseen kieltänyt Behmin levyn lisäkuuntelut.

1. Lauri Haav - Silmät kii

Oikeastaan toivoin Laurilta jotain räpimpää, koska Onneton-biisi on niin törkeänvaltavankova BÄNGERI. Oikeastaan vähän pelästyin kun levy-yhtiöstä kerrottiin, ettei Silmät kii -levyllä olisi räppiä juuri yhtään. Varovasti siemaillen tyyppailin sinkkuja, ja huomasin koukuttuvani. Viimeistään vinyyli ja sen kautta koko levyn luukuttaminen järjestyksessä varmisti asian: Lauri Haav loi itselleen täysin oman tyylin, muttei tehnyt siitä sen suurempaa numeroa.  Sen sijaan hän keskittyi laulamaan sydämensä tuskasta tyhjäksi, ihan muina landeweekndeinä. Tämän vuoden upein levyn aloitus on Meitä tulee sattuu:n särökitaranäppäily ja sen päälle hentoisesti vuodatettu nuoren miehen epäonnistunut rakkaus. Toki aiheita on vakavampiakin isäsuhteesta lähtien, mutta lopulta mikään ei ole niin kivuliasta kuin nuori lempi. Myönnettäköön että A-puoli on paljon B:tä vahvempi, mutta uniikkiudessaan ja KYLMIKSIÄ aiheuttavassa tunnelmassaan tämä kokonaisuus on minulle vuoden kotimainen levy 2020. 


Bubbling under: The Holy, Vesala, Antti Tuisku


Mitä mietteitä?


Posted in , , , | 1 Comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...