Archive for helmikuuta 2022

Lukuvinkki: Tove Jansson - Haru, eräs saari

Minulla on ollut jo pidempään pienimuotoinen pakkomielle Klovharu-saareen, joka on siis tämä Porvoon Pellingissä sijaitseva kallioinen luoto, jolla Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä viettivät yli 30 kesää 1960-luvulta vuoteen 1992. Pakkomielle ei liity saarelle pääsyyn, jonka tiedän olevan kesäisin mahdollista. Pakkomielle se on enemmänkin siksi, että kuvaukset Janssonin ja Pietilän kesistä etäisellä ja karulla luodolla luovat mieleeni kaiken syliinsä sulkevan turvallisuuden tunteen. 



Kyse ei siis ole pelkästään merestä, pelkästään saaresta, pelkästään Tove Janssonista tai pelkästään Tuulikki Pietilästä. Kyse on – luultavasti – siitä, millaisen fiiliksen Janssonin kirjoitukset pariskunnan kesistä välittävät. 

Kun koko tämän kirjoituksen ensimmäinen kappale toistelee pakkomielteisyyttäni asian suhteen, on kieltämättä vähän outoa että luen saarta koskevan, vuonna 1996 ilmestyneen kirjan vasta nyt. Mutta kuten todettua, pakkomielle ei niinkään koske sitä, että tarvitsisin loputtomasti tietoa saaresta tai saarelaisten elämästä, vaan se rajoittuu siihen tunteeseen jonka ajatus taiteilijapariskunnasta luodolla saa minussa aikaan. Jotta pääsisin tämän tunteen juurisyihin minun pitäisi varmaan mennä psykoterapiaan, joten saatte nyt tyytyä tähän pintapuoliseen arviooni siitä, että Haru ruokkii jotain psykologista turvallisuudentunnetta, tai kenties kiehtoo pakopaikkana oravanpyörän ulkopuolella.

Yritän nyt vielä hetken tavoittaa Haru-pakkomielteen lähdettä. Lapsena kuvittelin aina välillä että tarkastelen vaikkapa yöllistä metsää sellaisesta maanalaisesta pienestä pehmustetusta sopesta jossa olisi pieni kurkistusaukko maan pinnalle metsään, mutta jota kukaan ei huomaisi. Näin pääsin tarkastelemaan jännittävää pimeää metsää mahdollisimman turvallisesta paikasta. Mielikuvituksessa oli halu kokea jännittäviä asioita, mutta ei liian jännittävästi. Eikö tämä sama pohjavire tunnu myös Muumi-kirjoista?

Tämä Toven, Tuulikin ja mökin rakentamisessa avustaneen merimiehen kirjoittama kirja on viehättävä ja pienimuotoinen. Mainitsemani Muumi-kirjoista tuttu seikkailulle altis mutta silti turvallinen ilmapiiri leimaa koko teosta. Muumipeikon ja Pikku Myyn retki rantaan näkinkenkiä keräämään on tavallaan arkinen, mutta sanavalinnat ja hahmojen asenne maailmaan sisältävät ikkunan seikkailuun. Muumien ajattelutapa on tapa nähdä maailma valtavina mahdollisuuksina sortumatta pateettisuuteen. Niinpä Klovharullakin taiteilijapariskunnan kamppailu leviävää kasvillisuutta tai luonnonvoimia vastaan näyttäytyy Vestaa lainatakseni "turvallisena sotana".

Toisaalta "Tooti" ja Tove ovat ehdottomia siinä, että kaipaavat yksinäisyyttä ja tiettyä karuutta. Janssonien suvulla on nimittäin kesäpaikka myös lähempänä mannerta, mutta kesämökkien lisääntyessä 1950-luvulla Tove ja Tooti päättivät paeta Harun rauhaan.

Erityismaininnan kirjassa saavat Tootin Haru-aiheiset vesivärityöt jotka tavoittavat hienosti meren ja kiven tunteen. Googlailin niitä tietysti taidehuutokaupoista mutten löytänyt. Ei aavistustakaan hinnoista mutta tekisi hyvää tuollainen seinällä.

Uskon että tästä kirjasta pystyy nauttimaan vaikkei olisikaan Haru-kuumeinen kuten minä. Jos ei muuta niin se on kirja haaveiden toteuttamisesta, oman paikan ottamisesta maailmassa. Tosin Tovelle ja Tootille tyypillisesti he eivät pidä Harua "omanaan", kunhan asuttavat sitä kesäisin. Kirjaimellisesti luoto ei myöskään ollut heidän omansa, sillä maan omisti Pellingin kunta. Kirjan loppu on valtavan liikuttava. Saaren rutiineihin tottuneet, jo erittäin kypsään ikään ehtineet Tove ja Tooti pakkaavat saarta seuraavia käyttäjiä varten (mökki lahjoitettiin saariston hoitokunnalle, nykyään sinne järjestetään kaikille avoin retki kerran pari kesässä) kun kesänvietto saarella ei vanhuuden rajoitteista johtuen enää onnistu. Tässäkään kohtaa Tove ei sorru mahtipontisiin kyyneleihin, vaan hyväksyy kauniilla tavalla ajan kulun eritahtisuuden kun verrataan meren ja kallioluodon pysyvyyttä ihmisen nopeasti kuluvaan rankaan. 

Klovharu on mielentila jonka haluan vielä tavoittaa myös omassa elämässäni.

Posted in , , , , , | Leave a comment
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...