Tulen ja jään laulu on vihdoin kaartumassa kohti maalisuoraa – ainakin audiovisuaalisessa muodossa.

Tämä kirjoitus sisältää törkeän paljon spoilereita sekä omia ja  muualta luettuja spekulaatioita siitä, mitä tv-sarjan viimeisellä kaudella tapahtuu.

Älä siis lue tästä eteenpäin, jos et ole katsonut 7. kautta loppuun.

Nyt on varoitettu tarpeeksi. Jos vieläkin luet ja tulet puhumaan minulle spoilaamisesta, niin voin sanoa että ihan oma syy.

Tuntuu, että se mitä aion sanoa kauden laadusta on sanottu jo monessa muussakin paikassa. Mutta sanon kuitenkin:

Huomaa, että tiimi joutuu operoimaan ilman George R. R.:n laajaa tekstipohjaa. Tarina kertoo, että Martin on toimittanut sarjan tuottajille ranskalaisilla viivoilla luonnosteltuna kirjasarjan lopputapahtumat. Näiden pohjalta tuottajat rupeavat sitten purkamaan tarinan avonaisia lankoja, joita on käsittämättömän paljon.

Toki myös edellinen kausi edettiin ilman romaania, mutta Winds of Winteristä Martinilla on huhujen mukaan käytännössä kokonainen kirja valmiina, jonka viimeistelyä hän ei ole saanut valmiiksi. Mutta 6. kausi myös erosi niiltä osin kirjojen tapahtumista kuin mitä 5. kirjan lopusta ehti selvitä.

Ah, ennen kuin eksyn tähän vanhaan kunnon kirja vs. sarja -ikiliikkujaan, totean että oli hyvä että päätin ryhtyä katsomaan sarjaa viidennen kirjan jälkeen, enkä odottaa loppuja kirjoja kuten aluksi olin suunnitellut. Itse asiassa tässä vaiheessa minusta tuntuu, että R. R. aikoo julkaista loput kaksi kirjaa vasta kun tv-sarjan viimeinen kausi on näytetty, ihan vaan selkeydenkin vuoksi.

Lupaan, en mainitse enää kirjoja. En pysty pitämään tätä lupausta.

Mutta siis, 7. kauden seitsemässä jaksossa yritettiin päästä lähemmäs loppuratkaisua, mikä se sitten ikinä tulee olemaankaan. Siitä seurasi ongelmia, jotka tekivät kaudesta huomattavan erilaisen aikaisempiin verrattuna (ja myös verrattuna *tiedättekyllämihinjoitaenenäämainitse*. Game of Thronesille tunnusomainen viipyily ja runsaus oli poissa, tilalla oli pikakelausta taisteluiden yli, teleporttailua ympäri Westerosia ja yleistä ryntäilyn makua.

Tapahtumia oli lunastettu niin pitkään, että tuskinpa fanit jäivät dramaturgian hätäistä tyyliä murehtimaan, mutta jos tunnesidettä henkilöhahmoihin ja valtavaa määrää taustatietoa Westerosista ei olisi tankattu katsojien kalloihin kuudella ensimmäisellä kaudella, ei tämän kauden ryntäilyä olisi kestänyt kukaan.

Onneksi viimeisessä jaksossa päästiin sentään katsomaan kun Arya laskee Littlefingeristä veret pois, muuten ihmisten välisiä yllätyskäänteitä olisi koko kaudella ollut kovin vähän. Suurimmaksi rakennettu yllätys, eli Lannisterien armeijan siirtäminen kohti Highgardenia Casterly Rockin puolustamisen sijaan käytiin tarinallisesti Tyrionin väärin osuneen spekulaation taustakuvituksena. Samoin Martellien ja Dornen väen laivastojen upottaminen oli aivan kuin merkintä kursiivissa, jolla ei lopulta ollut mitään todellista vaikutusta Daenerysin toimintaan, vaikka tarina kovasti uskotteli, että se tasasi Lannisterien ja Targaryenien mahdollisuudet.

Vittu, mainitsen nyt ne kirjat, mutta niihin perustuvilla kausilla en koskaan kyseenalaistanut syy-seuraussuhteita, mutta tällä kaudella useinkin. Miksei Daenerys lentänyt lohikäärmeellä katsomaan white walkereita? Sarjan logiikalla tähän olisi kulunut puolisen tuntia. Entä missä päin Dragonstonea se 10 000 ukon Dothraki-lauma paimentaa hevosineen? Tai missä Unsullied olivat ennen kuin lähtivät Casterly Rockiin? Ja mikseivät alun alkaenkin oikaisseet mantereen kautta? No joo, osaan näistä saattaisi saada loogisen vastauksen, ja toisaalta tässä oli vain osa asioista jotka kiusasivat.

Toki minä sen ymmärrän ettei tätäkin kautta venytetty 10 jakson mittaiseksi, vaikka tarinassa aineksia siihen olisi helposti ollutkin. Tunnin huitteille kestävät jaksot on kuvattu hulppeissa lokaatioissa ympäri maailmaa, ja joka jakson budjetti on varmaan enemmän kuin 10 Suomi-leffan yhteensä.

Viimeinen tynkäkausi onkin sitten enää kuuden jakson mittainen. Joku nousee Iron Thronelle ja sitten odotellaan spin offeja. Tällä tietoa lopetusta päästään ahmimaan aikaisintaan 2018 loppupuolella.

SPEKULOIDAANPA VÄHÄN. 

Nörttimannaa satoi eniten silloin, kun Daenerys näytti kannunsa lähti sotimaan lohikäärmeidensä kanssa. Ensiesiintyminen Lannisterien armeijan kimpussa oli ihana, ja jakson loppukohtaus haavoittuneen Drogonin kanssa rannalla oli kauden parhaita. TOKI loppu sisälsi myös yhden monista epäuskottavuuksista: Brom pelastaa Jaimen lieskojen tieltä veteen, miehet tippuvat parin metrin päähän rannasta ja uppoavat sitten syvälle pohjaan.

Lohikäärmeisiin liittyy paljon spekulaatioita. Jon Snow eli Aegon Targaryen olisi looginen toinen ratsastaja, varsinkin nyt kun seitsemän jakson molemmipuolinen vonkaaminen päätettiin onnistuneesti hyttiseksiin. Mutta Daenerysin veljenpojalla on sukuvelvoitettakin, jonka lohikäärmeet tietysti tunnistavatkin.

Kolmas lohikäärme menetettiin Night Kingille, mutta sitä ennen mietin, voisiko Tyrion olla kolmas ratsastaja? Hänen sukutaustansa on nimittäin kiistanalainen. Toki Tyrionin isä vihasi poikaansa siksi, että hänen vaimonsa kuoli synnyttäessään lyhytkasvuista lastaan, mutta liittyykö tähän muutakin? Eikö Tyrionin isä sanonut tälle ennen kuolemaansa, ettei Tyrion ole hänen poikansa? Tarkoittiko Tywin, että Tyrion ei ole hänen poikansa, koska hän ei todella ole Tyrionin isä? Raiskattiinko Joanna Lannister Targaryenien toimesta?

Entä sitten sarjan tympein hahmo Bran Stark. Suosittu faniteoria Redditissä väittää, että Bran olisi Night King, ja että tämän pystyisi päättelemään nimenomaan Night Kingin kasvonpiirteistä. Loogista syytä tälle on vaikea keksiä, ellei sitten ajattele, että Three Eyed Raven on nähnyt viisaudessaan ihmisen suurimpana vihollisena koko valtakunnalle, ja että nämä täytyy putsata pöydältä. Tuskin näin, koska eihän Lannisterien valtakunta mikään uhka ekologiselle systeemilleole, eikä Westerosissa ole orjuuttakaan.

Tarinallisena kulkuneuvona kaiken nähnyt hahmo on tietysti hyödyllinen, hänen suullaan voi kertoa vaikka mitä, ei tarvitse näyttää. Night Kingin lisäksi Brania on ehdotettu myös Brandon the Builderiksi, joka rakensi Wallin alun perin. Molempia hän tuskin on. Tai jos on, niin miksei hän samalla olisi kaikki muutkin, todellinen kaikkivaltias.

Mitä viimeisellä kaudella sitten tapahtuu?

Kuulemma R. R.:n alkuperäisessä tarinaluonnoksessa ainakin Jon Snow ja Tyrion olisivat viimeisiä pystyssä. Tietysti altavastaajat, äpärä ja isänsä ja siskonsa hyljeksimä lyhytkasvuinen humoristi, ovat draamanjanoiselle herkullisimpia voittajia.

Tarinallisesti se, että Cersei jättää armeijansa King's Landingiin ja odottelee Golden Companya Braavosista ei ollut mitenkään yllättävää. En sitten tiedä mitä se hänen kannaltaan muuttaa, mutten hetkeäkään uskonut, että hän lähtisi oikeasti kuolleita vastaan taistelemaan.

Jos Jaime nyt pääsee Pohjoiseen, tietävät Daenerys ja liittolaisensakin kohta mikä on homman nimi. Itse luulen, että Jaime tapetaan heti seuraavan kauden alussa. Siinä olisi riittävän iso veriuhri yllätyksistä bensaa saavalle juonelle.

Cersein tiedemies-maagi-avustaja oli kiinnostunut white walkerin kädestä. Mahtaako miehellä olla mielessään jotain, mikä auttaa Lannistereja voittamaan epäkuolleiden armeijan, mistä syystä Cersei antaa itsevarmasti Daenerysin porukan kuolla ensin epäkuolleiden käsissä?

Se olisi kyllä antiklimaattisin kaikista mahdollisista lopuista: Lannisterit vastaan white walkerit. Cersei perustaa onnellisen kuningaskunnan, Pohjoinen on täynnä ruumiita jotka talvi säilöö syväjäässä kevään tuloon asti.

Melisandre tulee takaisin. Hän on mm. ennustanut, että Gendry tulee "nostamaan ja kaatamaan kuninkaita". Davos Seaworthilla oli myös rooli ennustuksissa.

Onko Cersei oikeasti raskaana? Muuttaako se mitään? Entä onko Jon Snow'n Targaryen-siemen riittävän vahvaa pistääkseen Danylle vielä "PULLAN UUNIIN", vaikka noita olisikin hänet kironnut.

Night Kingin lohikäärme. Pystyykö Daenerys sittenkin saamaan lapseensa yhteyden ja kääntämään tämän Night Kingiä vastaan? Onko sininen tuli kuumaa vai kylmää?

Ja vielä lopuksi: Kirjasarjan (noniin) nimi on "A Song of Ice and Fire". Ovatko Jon ja Daenerys jää ja tuli? Vai ovatko molemmat elementit läsnä Jonissa itsessään - Targaryenissä joka on Pohjoisen kuningas?

Vai kuvaako nimi lämminveristen ja kuolleiden viimeistä taistelua? Ja miksi se olisi viimeinen taistelu, kun ihmisetkään eivät pääse yhteisymmärrykseen keskenään?

Noniin. Olen kirjoittanut Song of Ice and Firestä ja Game of Thronesista monta kertaa aiemminkin, muun muassa täällä (6. kausi parin jakson perusteella), täällä (kirja vs. TV-sarja), täällä (kirja-arvio), täällä (kirja-arvio) ja täällä (kirja-arvio).

** JOS ET OLE KATSONUT 6. KAUTTA KOKONAAN, ÄLÄ LUE TÄTÄ, SPOILAANNUT **

** JOS LUET TÄMÄN, YMMÄRRÄT ETTÄ OLEN IHAN VITUNMOINEN NÖRTTI **

Eilen katsoin kuudennen kauden finaalin, ja kauden tapahtumat pyörivät sen verran ajatuksissa että avaan niitä hiukan teille, vapaaehtoiset ja veloituksetta sanaviihteestä nauttivat lukijani.

Tämä oli tosiaan ensimmäinen kausi jonka näin ilman kirjojen tukea ja taustatietoa. Vaikka olen jauhanut kyllästymiseen saakka siitä, että kirjan ja sarjan tapahtumat on juonellisesti johdettu eri reiteille, kirja tarjosi kuitenkin tapahtumien eroavaisuudesta huolimatta massiivisen taustatiedon ja monivivahteisemman polun kohti erilaisia tapahtumia.

Nyt kun tätä tukea ei ollut, jotkut tapahtumista tuntuivat äkkinäisiltä, ja hieman perustelemattomilta. Ehkä vain kuvittelin, mutta käsikirjoituksessa oli myös keskitytty enemmän TV:ssä hyvältä näyttäviin mutta kirjojen puolella GoT-maailmalle vieraisiin käänteisiin, kuten takaa-ajo kolmisilmäisen korpin linnakkeessa, Aryan nopeasti kehittynyt supersankarimaisuus tai Tyrion Lannisterin kännikiusoittelu Missandeille ja Grey Wormille.

Mutta nyt meinaan sortua taas vertailemaan kirjaa ja tv-sarjaa, mikä ei ole kovin hedelmällistä eikä tämän kirjoituksen tarkoitus.

Mitä kuudes kausi meille toi? Suurin yksittäinen paljastus oli varmasti se, että Bran näkee menneisyyteen, ja ennen kaikkea pystyy vaikuttamaan nykyisyydestä käsin menneisyyden tapahtumiin (Hodor kuuli "hold the door"in jo lapsena), mikä tietysti avaa mahdollisuuden melkoisille spekulaatioille: Oliko Bran kuiskimassa "Mad Kingille" totuuksia tulevaisuudesta, eikä hänen "burn them all" sittenkään viitannut King's Landingin asukkaisiin, vaan Branin neuvoon siitä, miten white walkereista pääsee eroon?

Tällä juonikikalla tuskin liiallisesti pelataan, sillä seitsemännen kauden pitäisi olla viimeinen, ja jo nyt siihen on ladattu niin tolkuton määrä avoimia tarinanpäitä, ettei moista lisätwistiä todellakaan tarvita.

Kauden hienouksiin kuului myös Braavosissa nähty teatteriesitys Westerosin tapahtumista. Se oli historiallisesti luultavasti ainakin osin tosi katsaus siihen, miten tieto myöhäisellä keskiajalla kulki: Tarinankertojat ja viihdyttäjät muuttivat valtakunnan suuret kuviot huviksi. Viesti tosin muuttuu matkalla melkoisesti, mutta kyse voi olla myös perspektiivistä: Kansa eri puolilla GoT-universumia ei välttämättä ajattele Lannistereita ilkeinä kusipäinä, vaan Targaryenien ja Robert Baratheonin jälkeen vauraana ja viisaana kuningassukuna. Kaikki joilla on "jaloja" pyrkimyksiä on joka tapauksessa tapettu jo kauan sitten, koska jalous tai kunnia ei ole paras selviytymiskeino.

Ja varsinkin, kun Jaime "Kingslayer" Lannister tappoi suojelemansa kuninkaan suojellakseen tämän alamaisia, ei petoksena. Ja sukupuolensa takia syrjitty Cersei, jolle lapset ovat tärkeintä maailmassa menetti vihdoin kaiken muun paitsi rakkaan veljensä. Synkät ajat.

Vaan mitä tapahtuu seitsemännellä kaudella? (EDIT: Minua ovat monet tämän blogauksen jälkeen valistaneet, että HBO tekee vielä kaksi kautta, joilla yhteensä 15 jaksoa. Hyvä näin. Kiitos korjauksesta kaikille.)

Etelästä lähestyy Iron Islandin laivasto täynnä khaleeseja, mukanaan kolme lohikäärmettä. Apuna kostonhimoinen Tyrellin mummo (lempihahmojani) ja Martellin voimanaiset. Sanoma on hyvin girl powerinen, tietysti. Daenerys, Iron Islandsin vahva siskojohtaja, Tyrelli mummo ja Martellin käärmeet - SHHHHIIIEIEEEEEEEEEET!

Mietitäänpä sitten Pohjoista. Sansalle olisi ollut tarjolla Queen in the Northin virka, mutta hän halusi velipuolensa (olkoonkin että Rhaegarys Targaryenin poika, minulle muistutettiin Twitterissä että hän oli Mad Kingin POIKA, ei Mad King, häpeän) ottavan pestin vastaan. Jos miettii, että Cersei on Seitsemän Valtakunnan johdossa ja Jon Snow meinasi munia koko pelin typerän kunniakäsityksensä ja ajattelemattomuutensa takia, voi olla että viimeisellä kaudella miehet ovat vain tiellä.

Battle of Bastards oli mahtava näyte siitä, miten Sansan olisi pitänyt ottaa valta itselleen. Jon meni kaikkiin psykopaatti-Ramsayn kikkoihin, teki tyhmästi vaikka varmasti ymmärsi että se oli juuri se mitä Ramsay halusi. Lopulta hän on hyvin symbolisesti mudan ja veren ja ruumiiden peittämänä oman ylpeytensä ja kunniansa suossa. Kunnes sisko kylmän viileästi ratkaisee strategikkona taistelun. Myös Ramsay tyytyi johtamaan taistelua, ei huutoraivoamaan keskellä taistelua.

Paitsi tietysti jääkuningas, jonka nitistämiseen tarvitaan dragon glassia, ja vitusti.

Entä Littlefinger? Mies haluaisi sekä Sansalta pesää, että valtaistuimelle. Sansa ei lähtenyt siihen peliin (todella paha ilme Littlefingeriltä jakson lopussa), ja jätti ukon haaveilemaan yksin. Sitten käyttäjä @esapekkar muistutti minua Twitterissä tästä viime kauden kohtauksesta, jossa Littlefinger käy kertomassa Cerseille, että Sansa on elossa, ja Boltonin vaimona Winterfellissä. Vanha liittolaisuus jatkunee, jos Starkit eivät ole tarkkana.

Mitäs vielä? Lord of the Lightin joukot varmaan yhdistyvät. Clegane liittyy kiertävään kapinallisjoukkoon, ja luultavasti Winterfellistä häädetty Melisandre myös.

Antakaa nörtille edes se, että kuudes kirja tulisi ennen TV-sarjan viimeistä kautta.

Kahden jakson perusteella. En lisännyt sitä otsikkoon, mutta kahden jakson perusteella! Tätä kirjoitettaessa kolmas jakso on 10 tunnin päässä. Se katsellaan sitten huomenillalla.

** Kirjoitus sisältää spoilereita kahdesta ensimmäisestä jaksosta **

Mutta on minulla silti aiheesta asiaa. Kuten uskollisimmat, pitkämuistisimmat, tarkkaavaisimmat ja yleisesti enkelimäisimmät lukijani muistavat, katsoin Game of Thrones -TV-sarjan vasta tämän vuoden alkupuolella (täällä vertailua kirjat vs. tv-sarja), kun hituri-kirjoittaja George R. R. Martin ei saanutkaan kuudetta kirjaa lupauksista huolimatta pihalle.

Nyt olen siis kahden jakson verran kulkenut vierailla vesillä. Tapahtumia, joita en ole kirjasta lukenut. No, oikeastaan TV-sarjan neljännellä ja viidennellä kaudella tapahtumat eroavat toisistaan paljonkin, mutta kuudennen kauden tapahtumista minulla ei ole mitään viitettä.

TV-sarja on jatkunut mielestäni yhtä laadukkaana kuin ennenkin, mutta nämä kaksi ensimmäistä jaksoa saivat minut tajuamaan jotakin: Televisiosarja on dramaturgisesti koukuttava ja laadukas, mutta se hukkaa paljon kirjan potentiaalista.

Siinä missä kirjassa harvinaisen monipuolisesti taustoitetaan koko yhteiskunnan luisumista uuteen sotaan vain parikymmentävuotta edellisen suursodan jälkeen, televisiossa nämä ovat sivulauseissa kuultuja taustoituksia.

Vielä ankeampaa on oikeastaan se, että yksilötason väkivallanteoista tulee mässäilyä vailla taustoja, vaikka kirjoissa kaikelle annetaan - jos ei heti niin jälkeenpäin - jonkinlainen syy, ja mielestäni onnistuneesti tutkitaan väkivaltaa ja seksiä vallankäytön välineinä.

Televisiossa suuremman ja tehokkaamman jännitteen etsiminen ohjaa tapahtumia kärjistyksiin, joilla ei ole perusteita. Ihmisiä puukotetaan ja päähenkilöitä kuolee, kuten tyyliin kuuluu. Kritisoin jo aiemmassa kirjoituksessani  sitä, että Sansan vieminen Winterfelliin kiduttaja-Boltonin armoille tuo jännitystä, mutta sen looginen tausta on hämärä. Aina niin ovela Littlefinger jättää rakastamansa teinitytön sadistisiksi tietämälleen perheelle? Tuskin. Kuten todettua, kirjassa Sansa ei edes tapaa Ramsay Boltonia.

Entä sitten Daenerysin joutuminen khaleesin vangiksi? Käänne oli kuin jonkun halvan toimintaelokuvan ojasta allikkoon -väline ennen käännöstä parempaan. Kirja käsitteli pitkään Daenerysin sisäistä piinaa siitä, että orjien vapauttaminen ei johtanutkaan toivottuun lopputulokseen, eikä hänen hyvillä aikeillaan ollut mitään merkitystä lopputuloksen kannalta. Sarjassa koko tematiikka kipristyy eunukin ja hovineidon rakkaussuhteeseen sekä lepraiseen ritariin joka ei usko ettei nuori kuningatar halua häntä.

Tai nyt uusimmassa jaksossa nähty Balon Greyjoyn kuolema, jota ei kai taustoitettu juuri ollenkaan. Kirjassa koko Iron Islandsien kuninkuus avautuu Greyjoyn veljesten suhteiden kautta, kun hukkunutta jumalaa palvova veli, vallassa oleva Balon ja sotaisa Euron ajattelevat kaikki saarten hallitsemisesta eri tavalla. No, ilmeisesti telkkarissa pääsemme seuraavaksi katsomaan mitä Iron Mootissa tapahtuu, mutta taustat jäivät kyllä hämäriksi.

Tämä lienee sikäli turhahkoa valitusta, että TV-sarja on viihdyttävä ja sellaisenaan onnistunut. Mutta nyt kun minulla ei ole kirjan taustatietoja päässäni, tuntuu väkivalta vain väkivallalta. Kirjat tuntuvat sanomaltaan väkivallan vastaisina jopa (kun oikein silmiin katsotaan), mutta sarja keskittyy teräksen jutteluun.

Nörtti on puhunut. Also sprach Nörä.

(TÄMÄ KIRJOITUS SISÄLTÄÄ SPOILEREITA SEKÄ KIRJOISTA ETTÄ SARJASTA.)

Eilen SE saatettiin päätökseen. Nimittäin minun ja puolisoni viiden kauden Game of Thrones -maraton, joka alkoi tammikuun puolivälissä.

Olin pitkään urheasti toitottanut, että luen ensin kaikki kirjat, mutta George R. R. Martinin vuodenvaihteen ilmoitus siitä, ettei kuudetta kirjaa ole edelleenkään luvassa katkaisi kamelin, eli satakuntalaisen white walkerin selän.

Ajattelin avata hieman kelojani näiden kahden hienon kulttuurituotteen eroista. Kovana kirjanörttinä olen lukenut kirjasarjan jo joitain vuosia sitten, ja näitä arviota voi lukea täältä, täältä ja täältä.

Kaikki tätä odottavat, joten sanon nyt heti tähän kärkeen, että kirja oli parempi. Nahea ja ennalta-arvattava mielipide, joka usein johtuu varmasti siitä tavasta, millä kirja pääsee lähemmäs ihmistä, koska se esitetään ikään kuin leffana aivojen sisällä (tosin poikkeuksiakin on, Kellopeli Appelsiinin muistan aina mainita).

Ollakseni kuitenkin täysin rehellinen, ei sarja pääse lähellekään kirjan maailman valtavuutta, syvyyttä ja yksityiskohdista muodostuvaa todentuntuisuutta. Tähän vaikuttaa jo varmaan sarjan vs. kirjan parissa vietetty aika: Luin neljää viittä kirjaa aktiivisesti noin kaksi vuotta - TOSIN pidin taukoja kirjojen välissä ja luin samaan aikaan muutakin - mutta TV-sarja binge-katsottiin parissa kuukaudessa, vaikka keskimäärin meillä on aikaa katsoa sarjaa ehkä kolmena iltana viikossa.

Ei siis ihme, että kirjojen parissa viihtyneenä TV-sarja tuntui välillä kiihdyttävän tapahtumien ohi turhan nopeasti - taustat ja motiivit jäivät epäselviksi, ja henkilögallerian runsaudesta johtuen piti arvailla, että kuka tuo nutipää nyt taas olikaan.

Parilla ekalla kaudella valtavan pettymyksen aiheuttivat myös ilmeisesti budjettisyistä väliin jätetyt isot taistelut. Robb Stark syöksyy varoittamatta Lannisterien joukkoon hurjassa taisteluvireessä olevien Pohjan jätkien kanssa - suora leikkaus verta miekasta pyyhkivään sotapäällikköön joka julistaa taistelun päättyneeksi. DUDE, YOU YADA YADA'D THE BEST PART!

Toki syynä voi olla myös se, ettei taistelusta saa kovin hyvää telkkaria, mutta veikkaan budjettia todennäköisemmäksi syyksi. Koska kyllähän miekkatappelu on aina miekkatappelu.

TV-sarjaa on siis - syystä - kehuttu todentuntuisen maailman esittelystä katsojille, mutta kun tietäisitte miten monimuotoisena se esittäytyy kirjoissa! Tätäkin pitkää kirjasarjaa on esitetty parannettavaksi lyhentämällä, mutta paskat, näin laajaan kokonaisuuteen tarvitaan sivuja.

Viihdyttävä se televisioversiokin tietysti on. Ja fantasiakirjallisuuden ystävän tulee olla iloinen siitä, että lohikäärmeitä, juonittelua, miekkailua ja tissejä vilisevä kokonaisuus on maailman katsotuinta televisiota. Vai oliko se maailman laajimmalle levinnyt? Piratisoiduin? Joku enkka tällä sarjalla kumminkin oli.

Oma lukunsa on tietysti kirjan ja TV-sarjan eroavaisuuksien bongaaminen. Onneksi nörteillä on loputtomalta tuntuva määrä aikaa käytettävissään, ja jokaisen jakson eroista verrattuna kirjaan onkin kirjoitettu kattava analyysi.

Varoitan nyt uudestaan, että tämä sisältää paljon spoilereita, mutta itse en pitänyt Sansan tuomisesta Ramsay Boltonin leikkikaluksi - kirjoissa he eivät muistaakseni edes tapaa. Koko sarjan hienous on hahmojen mustavalkoisuudessa, mutta Ramsayn kohdalla Theon Greyjoyn kiduttaminen ja pakenevan naisen tappaminen alleviivasi tätä luonteenpiirrettä jo tarpeeksi. Sansan ahdinko Winterfellissä tuntuu jotenkin liian HELPOLTA jännitteeltä.

Tai, että Grey Wormille ja Missandeille tulee romanssi. Vittu, ei tämä mikään Harlekiini-kirja ole! Tässä seksi on vallankäyttöä puolin ja toisin, ei mitään muuta! Ja eikö Mother of Dragonsilla ollut joku orastava lesbosuhde sen vanhemman palvelijansa kanssa - Missandei kun taitaa olla aika nuori kirjoissa.

TAI, kun Arya tappaa listallaan olleen King's Guardin jäsenen. TV-sarjassa hänen äärimmäistä pahuttaan alleviivataan yllättävällä pedofiliakohtauksella, kun kirjassa hän saattaa Maester Aemonia, Samia ja Gillyä kohti etelää, ja he pysähtyvät kaupungissa jolloin Arya näkee hänet ja hapettaa vanhan mulkun. Joka tapauksessa kirjassa hän on kaartista häädetty surku ritari, jonka elämä on kääntynyt kohti lohdullisempaa loppua, ja Aryan lapsellinen tappolista tuntuu huonosti perustellulta, kun taas TV-sarjassa sadistinen pedofiili on "oikeutettu" kohde treenatulle lapsitappajalle.

Neljännen kirjan esittelemä spoileri, joka EHKÄ nähdään TV:ssä vasta myöhemmin:
Kirjassa hämmentävän nopeasti väläytetty Catelyn Starkin palaaminen samanlaisena zombiena kuin se kuusi kertaa Lord of Lightin herättämä entinen ritari ei kiinnostanut TV-sarjan käsikirjoittajia. Voi tosin olla, että hän palaa kuudennella tai seitsemännellä kaudella, jolloin tämä on ikävä spoileri. Anteeksi.

Näitä riittää. Pointtini on se, että TV-sarjan käsikirjoittajat tuntuvat kärjistävän tilanteita ja ihmisten välisiä suhteita, jotta sarjan tapahtumat olisivat perustellumpia. Tämä aiheuttaa kirjoista poikkeavaa hienovaraisuuden vähenemistä, mikä on sääli. Toisaalta, välineet ovat erilaiset.

Vaikka voinkin nyt tyytyväisenä mumista kirja-möhömahani takaa, aion silti luonnollisesti katsoa kuudennen kauden heti kun HBO sen ulostaa. Ja lukea kirjan, jahka uhkaavasti vanheneva Martin saa sen valmiiksi. Kirjan ja sarjan tarinat ovat tässä kohtaa joka tapauksessa niin kaukana toisistaan - paitsi muutamien päälinjojen osalta - ettei toisen näkeminen ennen toista juuri häiritse, paitsi siinä mielessä että niitä tulee jatkuvasti vertailtua toisiinsa.

Jälkikäteis-edit:
TOP 5 GoT-hahmot (sekoitus mielikuvia kirjasta ja sarjasta)
1. Tyrion Lannister
2. Brienne of Tarth
3. Daario Naharis
4. Arya Stark
5. Bronn

Game of Thrones -sarjan viidennestä kirjasta on tässä siis kysymys. Tai oikeastaan sen sarjan nimi on A Song of Ice and Fire, ja sarjan ensimmäisen kirjan nimi taas Game of Thrones MUTTA koska varmaankin huomattavasti useampi on katsonut sitä tv-sarjaa kuin lukenut näitä kirjoja, haluan nyt tällaisen selvennyksen tähän alkuun laittaa.

Selvennetty on. Selvennyksen vuoksi.

PAKOLLINEN snobbailu: En ole katsonut tv-sarjaa, mutta Twitteristä ymmärsin tuossa keväällä, että se on kolmannen kirjan (eli tuotantokauden) lopussa tällä hetkellä. Twitterissä reagoitiin vahvasti ns. "red weddingiin", josta en spoilausvaaran takia tässä kirjoita enempää. Sen silti sanon, että on mahtavaa miten Martin uskaltaa pistää paskaksi lukijalle (ja varmaankin myös itselleen) rakkaita hahmoja ja juonirakennelmia. Yllättävät käänteet eivät nimittäin lopu kolmanteen kirjaan.

Säästelin tätä viidettä kirjaa vajaan vuoden, koska kuudes ja seitsemäs osa eivät ole vielä ilmestyneet. Kesälomalla tuo oli kuitenkin pakko aloittaa, Kyproksen-lomalla hotellin parvekkeella öisin paikallista olutta särpiessä ja heinäsirkkoja kuunnellessa tällainen megalomaaninen fantasiaherkku on parasta mahdollista seuraa.

Tässä vaiheessa saagaa ei enää oikeastaan ole kyse siitä, onko Song of Ice and Fire hyvä kirjasarja. Täällä ja täällä olen arvostellut aiempia osia, ja todennut, että YLEENSÄ fantasiakirjallisuus on kliseistä ja tylsää paskaa (pardon my turunmurre), mutta Lord of the Ringsin perään voi oikeastaan mainita vain nämä kirjat.

Martin vanhenee - itse asiassa yhtä nopeasti kuin sinä ja minäkin - mikä on istuttanut pelon fanien perslihaksiin. Mitä jos ukko ei saa sarjaa valmiiksi? Olisi kieltämättä suuri pettymys jättää näin VALTAVA juonihimmeli ilmaan roikkumaan, ilman ilmeisen katarttista loppua (himmeli-analogiassa se loppu olisi kai sitten tuleen syttyminen).

En halua sen kummemmin eritellä juonta, koska se pilaa jännityksen. Martin puksuttaa sarjaa eteenpäin vankalla rutiinilla. Väittäisin, että tämän viidennen osan vähän yli 1000 sivua olivat aivan yhtä hyvin kirjoitetut kuin ensimmäisenkin osan, vaikka se ilmestyi joskus 90-luvun puolivälissä.

Suosittelen tätä pituudestaan huolimatta aivan kaikille. Varsinkin jos rakastat paksuja kirjoja. Tämä ei ole mikään lapsellinen seikkailu VAIKKA tässä on prinsessoja, lohikäärmeitä (kolme), miekkailua, salaliittoja ja urheita miehiä ja kauniita naisia. MUTTA kun tässä on myös politiikkaa, moraalia, uskontoa, uskomattoman aidon ja monimuotoisen tuntuiseksi kehitetty mielikuvitusmaailma, upea juoni ja mitä vielä.

Aloita nyt, saat ensi kesäksi kaikki viisi kirjaa luettua, sitten ilmestyykin kuudes osa. Kai? Ehkä se tulee jo aiemmin.

Seuraavaksi lukuun tulee JOKO Max Barryn Lexicon, jota hehkutettiin houkuttelevasti eräässä kirjapodcastissa (Bookrageous) TAI sitten Ralph Ellisonin Invisible Man TAI sitten Orson Scott Cardin Ender's Game.

Seuraavaksi luettavan kirjan pohtiminen on melkeinpä parhaita tunteita mitä tiedän.

Mitä te luette tällä hetkellä, arvoisat alsosprachjussi.blogspot.fi:hin tarkoituksella tai vahingossa eksyneet?


LISÄYS-EDIT:

Pakko mainita, että näissä kirjoissa Kindlen X-Ray toiminto on ELINTÄRKEÄ. Song of Ice and Firessä on satoja hahmoja, ja heidän nimensä menevät välillä sekaisin. X-Ray:llä saa jokaisen sivulla esiintyvän hahmon kuvauksen pähkinänkuoressa. Tuli käytettyä usein. En oikein tiedä miten käyttökelpoinen heppoisemmissa kirjoissa. Iijoki-sarjassa oli Kalle Päätalo, tukkijätkiä, isä ja äiti, ei siihen selvennystä tarvita.

Jos minulla olisi minkäänlaista globaalia sosiaalista omaatuntoa, en edes kehtaisi kirjoittaa näin perinpohjaisesti "ensimmäisen maailman ongelmasta".

Mutta piru vie, nyt laitoitte markkinavoimat pahan. Loitte tarpeen, ja vieläpä kilpailuasetelman. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, taloudessani on nykyään Soneran Koti-TV, joten potentiaalista katsottavaa on enemmän kuin koskaan. Keskimäärin katson televisiota 1-2 tuntia päivässä (en yritä nyt jeesustella, joskus puoli tuntia, joskus en yhtään, viikonloppuisin jopa neljä tuntia), joten paljon jää katsomatta.

Nyt pitäisi kuitenkin ostaa lisää katsottavaa.

Hitto, nyt kun kirjoitan sen noin tajuan miten turhaakin tämä toisaalta on. Mutta TOISAALTA taas alle 10 euron kuukausittainen haava Visa-laskussa ei oikeastaan tunnu missään. Spotikka maksaa saman verran, ja sen pystyy kiltisti hoitamaan - ja olemaan tyytyväinen asiakas.

Hieno pohjustus, täytyy sanoa.

Tämä oli sarkasmia.

Mutta kumman kelkkaan nyt sitten lähtisin!!! Etukäteen olin hekumoinut Netflixin mahdollisella Suomeen rantautumisella, koska Jenkeissä systeemi kuuluu toimivan niin hyvin, ja valikoima on runsas. HBO:lla ei Jenkeissä edes OLE moista nettisysteemiä jonka nyt aikovat Pohjoismaihin pykätä, joten en osannut etukäteen moisesta edes haaveilla.

Ehkä siitä on sittenkin hyötyä että me täällä Pohjolassa panostamme laajakaistayhteyksiimme. Nyt uljas HBO pilotoi meille netti-subscription-malliaan.

Kelatkaa: KAIKKI HBO-sarjat (en tiedä mitä "kaikki" tässä yhteydessä tarkoittaa, mutta kun luen kaikki, niin uskallan toivoa että se tosiaan tarkoittaa kaikkia koskaan tehtyjä sarjoja) arkistossa katsottavana, sen lisäksi uudet jaksot 24 tuntia sen jälkeen kun ne esitettiin Jenkeissä.  PLUS leffoja.

Tämä leffapuoli on tällä hetkellä vielä hämärän peitossa. Onko esimerkiksi Netflixin leffavalikoima Voddlerin tasoinen, eli kohtuullisen köykäinen? Jos on, ei Netflixistä ole minulle mitään hyötyä, Suomen televisiosta tallennetut ikivanhat leffat Koti-TV:hen "tallennettuna" riittävät. Tästä voisi päätellä, että HBO Nordicin leffavalikoima on VIELÄ kapeampi.

Parin kuukauden Viasat-ilmaisjakson jälkeen pitää todeta ainakin se, että leffakanavat joita ei voi tallentaa ovat hyödyttömiä. Kun Koti TV:n tallennuskapasiteetti on 3000 tuntia kertyy sinne parissa viikossa iso määrä ihan hyviä leffoja, eikä sen jälkeen enää JAKSA keskittyä odottamaan johonkin tiettyyn aikaan alkavaa elokuvaa.

Eli on-demand määrää.

Ehkä minulla jossain vaiheessa oli tarkoituksena vertailla näitä palveluita objektiivisemmin, mutta nyt olen kyllä erittäin vahvasti kallistunut HBO Nordicin puoleen - varsinkin kun Sonera on yhteistyökumppani, mikä tarkoittaa potentiaalisesti sitä, että voin hallinnoida HBO:tani kaukosäätimen kautta, eikä läppärin kytkeminen telkkariin ole välttämätöntä.

Ja miettikää näitä sarjoja, joista ison osan olen kyllä nähnyt, mutta joista en omista dvd:itä: The Wire, Curb Your Enthusiasm, Boardwalk Empire, Sopranos, Game of Thrones...

Kumman kelkkaan aiotte hypätä, vai hyppäättekö kumpaankaan?

Tuli mieleen, että kenties ensimmäistä kertaa joku maksaa Suomi-proxystä, että voisi käyttää HBO Nordicia... Tähän mennessä on osteltu jenkki-proxyjä jotta on päästy Netflixin käyttäjiksi. "Pöydät ovat kääntyneet" niin kuin ämörikkalainen sanoisi.

Myönnän että syyllistyin otsikossa tahalliseen asiavirheeseen, mutta se johtuu siitä, että toivon suuremman ihmismäärän lukevan postin, jonka otsikossa on Game of Thrones, kuin jos siinä lukisi A Song of Ice and Fire, joka on kyseisen kirjasarjan nimi. TV-sarjan ja kirjasarjan ensimmäisen osan nimi on Game of Thrones.

Olen aiemmin arvostellut tuon mainitun ensimmäisen osan, jonka nimi on Game of Thrones (no niin, tämä menee jo Google-osumien kalasteluksi, mutta kirjoitetaan nyt vielä kerran Game of Thrones). Ja ohos, nyt huomaan, että ensimmäisen osan arvostelusta on kulunut VUOSI. Tuolloin arvelin optimistisesti, että neljän ensimmäisen osan lukemiseen "menee koko kesä". No, nyt olen neljännessä osassa, mutta vuosi on 2012, ei 2011. Olen lukenut aika lailla muuta A Song of Ice and Fire -osien välissä, kun on vain ollut kaikkea jonossa, mutta taannoisella aurinkolomalla luin kolmannen osan loppuun, ja päätin siitä syystä jälleen tarttua hehkutuskynään - näiden kirjojen hehkutus on aiheellista vähintäänkin vuoden välein.

George R. R. Martinin luoma maailma on vain niin käsittämättömän laaja, yksityiskohtainen ja uskottava, että pitää ällistellä miehen kärsivällisyyttä näiden kirjojen kirjoittamisessa. Haluaisin nähdä hänen taustamateriaalinsa, joka pitää kaikki suvut ja ritarit järjestyksessä. Kolmannen osan loppupuoliskoa tankatessani koin valtavia suuruuden ja pienuuden tunteita. Saattoi ehkä johtua siitä, että olin Kroatiassa hotellin parvekkeella aavistuksen punaviineissä pukeutuneena boksereihin keskellä yötä. Tähtitaivas ja George R. R. Martinin valtava urakka.

Martin osaa myös pistää tarinaan vauhtia. Kolmannessa kirjassa (A Storm of Swords) porukkaa kuolee, uusia sivujuonia kehittyy, mutta isot tarinalinjat tiivistyvät myös. Westerosin mantereella on helvetisti ihmisiä, jotka haluavat istua Iron Thronella tai hengata sen läheisyydessä. Paha ei olekaan aina paha, hyvä tekee virheitä. Ikuiset draaman ainekset ovat kasassa. Jäisen muurin takaa puskee jäätyneitä kuolleita, halvaantunut poika etsii kolmisilmäistä korppia, maanpaossa elävä kuningatar synnyttää kolme lohikäärmettä ja niin edelleen.



En oikein osaa päättää miten haluan tämän ilmaista: Voisin luetella lukemattomia henkilöitä joista PITKIEN kirjojen mittaan on tullut niin aidon tuntuisia kuin fantasia-genressä ja mielikuvitusmaailmassa voi kuvitella. Kirjojen massiivinen pituus mahdollistaa myös uppoutumisen niiden maailmaan mahtavalla tavalla. SILTIKÄÄN näitä ei voi verrata mihinkään moniosaiseen roskafantasiaan jota olen elämäni varrella tankannut aivan liikaa.

Näin Kroatiassa kun keski-ikäinen nainen luki uima-altaalla neljättä osaa A Feast for Crows. Tämä on kirjasarja kaikille. Ainoastaan Tolkienin työ järjettömyydessään pääsee näiden yli.



Telkkusarjaa en ole vieläkään katsonut, mutta se lienee turhaa - VAIKKA se varmasti on helvetin laadukas sarja. Ei tällaisen maailman kuvittaminen liikkuiksi kuviksi ole tarpeellista - jos ei sexikohtausten vuoksi. VIIITSIVITSI.

Miksi fantasiakirjoissa muuten on niin paljon seksikohtauksia? En kykene keksimään mitään muuta syytä kuin sen, että ilmeisin kohderyhmä, teinipojat, innostuvat lukemaan eteenpäin. Tosin näiden kirjojen kohdalla kohderyhmä ei todellakaan rajoitu teinipoikiin kuten mainitsin.

Pitkä kirjoitus, mutta se pointti: LUKEKAA NYT IHMEESSÄ NÄMÄ KIRJAT. Minulla vielä puolitoista jäljellä. Luen urakan välillä jotain muuta, ihan vain pitkittääkseni tätä nautintoa.

Itsepäisesti en uskonut, että tämä voisi olla hyvää fantasiakirjallisuutta, kun en ole sellaista juuri Tolkienin tai Gaimanin lisäksi lukenut (huonoa tai keskinkertaista sitäkin enemmän).

Vaadittiin siis tv-sarja ja Image-lehden mainio hehkutusjuttu tästä kirjasarjasta ennen kuin tartuin toimeen. Tilasin tosiaan Kindlestä kerralla neljän kirjan kimpan (viides osa ilmestyy heinäkuussa), mitä lukiessa meneekin varmaan koko kesä, sen verran paksuja niteitä nuo ovat.

Aion tosin lukea jokaisen kirjan välissä jotain muuta, eihän sitä pelkällä fantasialla elä. Tämän ensimmäisen osan jälkeen Brett Easton Ellisin Less than Zeron, jonka luin pätkittäisesti kauan sitten, on aika uusinnalle.

Mutta Game of Thrones: Tv-sarjaa en ole katsellut, enkä varmaan katsokaan ennen kuin kaikki kirjat on luettu. Kirjasarjan nimi on A Song of Ice and Fire, ja tv-sarja perustuu siis tähän ensimmäiseen osaan. Kirja on tosiaan huomattavasti enemmän aikuisille suunnattu kuin jotkut davideddingsit ja margaretweissit, joissa sankarillinen pellavapää ja vähän hassu ja mystinen taikuri vaeltavat ympäri mantuja etsimässä jotain taikaesinettä ja pelastavat siinä samassa kuningaskunnan ilkeältä rodulta/suvulta ja tappavat pari lohikäärmettä.

Toki tässäkin on jonkin verran niitä piirteitä jotka fantasiassa niin ärsyttävät: "Hyvät" miehet ovat niin kunniallisia, että heidän hahmoistaan poistuu kaikki inhimillisyys. Onneksi kirja sentään etenee vuorotellen eri ihmisten näkökulmasta, jotka ovat eri puolilla tätä "valtaistuinpeliä". Fantasiakirjoista on väsynyttä etsiä jotain analogioita nykymaailmaan, mutta silti tässä on ehkä jotain enemmän kuin vain viihdettä, joka ei viimeisen sivun jälkeen jätä muuta kuin tyhmän olon.

Pituutta sopii jälleen ihmetellä. Tai no, myyntinäkökulmastahan se on tietenkin ilmiselvää, mutta eikö muka KUKAAN fantasiakirjailija osaa kirjoittaa tarinaa, joka mahtuisi yhteen 1000 sivun kirjaan? Minä kyllästyn helposti, enkä haluaisi joutua kahlaamaan viimeisiä osia - varsinkin kun se viides kin osa on tulossa.

Koukuttava Game of Thrones tietysti on, eikä juoni onneksi ole ennalta-arvattava tai cliffhangereihin perustuva. Martin käyttää sitä paitsi kieltä kekseliäästi, sopivasti wanhalta calscahtavia ilmaisuja viljellen.

Jos siis etsit OIKEASTI hyvää fantasiakirjallisuutta, älä etsi enää. Jos taas et ole koskaan lukenut fantasiakirjoja, mutta pidät Lord of the Rings -elokuvista mutta Tolkienin kirja tuntuu liian hankalalta, lue Game of Thrones.


Ps. Kun googlasin kuvahausta kirjan kantta, tyrkytti google Daenerys-nimisen maanpaossa olevan prinsessan kuvaa. Tästä naisesta tv-sarjan parissa viihtyvät nörtit siis tykkäävät, tai ainakin häntä on paljon haettu.