Tämä teksti saattaa olla aikamoista itsestäänselvyyttä, mutta varmuuden vuoksi kerron mitä mieltä olen.

Minua ihmetyttää, miksi mainoksia blokkaavia selainlisäosia on olemassa. Tai kyllähän minä sen ilmeisen syyn ymmärrän: Pop up -mainokset ovat rasittavia, välkkyvät ja poukkoilevat mainokset ovat tiellä.

Mutta en ymmärrä sitä mukamas älyllistä oikeutusta joilla näiden käyttöä perustellaan. Tai että tuohdutaan Twitterissä, kun joku sivusto ei näytä sisältöä jos mainosblokkeri on kytketty päälle.

Ei kai tätä tarvitsisi edes erikseen kirjoittaa, mutta: Suurin osa maailman ja Suomen suosituimmista sivustoista toimii mainosrahotteisesti. Joku tuottaa sen sisällön, maksaa serveristä ja kehittää sivustoa eteenpäin. Mainokset ovat käytännössä ainoa tapa rahoittaa tätä. Jos et pidä mainoksista, älä käy kyseisellä sivustolla. Lue Ylen uutisia ja hae tietoa Valtion ylläpitämiltä sivustoilta. Tai käytä Wikipediaa, mutta älä ärsyynny jos he pyytävät apua kulujensa kattamiseen.

Varmasti joku piraattifilosofi on tästäkin satuillut taitavasti argumentoidun Medium-blogin (ei mainoksia, palvelu toimii tällä hetkellä rahoittajien tuella, jossain vaiheessa rahoittajat haluavat myös viivan alle jotain), mutta jotenkin tässä haiskahtaa samanlainen logiikka kuin musiikin tai elokuvien laittoman lataamisen puolustamisessa: Koska se on helposti teknisesti mahdollista, se perustellaan hyväksyttäväksi.

Mutta arvoisat adblockaajat: Kaikki maksaa. Ilmaista lounasta ei ole. Somessa voi vaahdota omasta oikeutuksestaan mainoksettomaan sisältöön, mutta sille on olemassa vain lähempää tarkastelua kestämättömiä perusteita.

TÄRKEÄ HUOMIO: Keskustelu julkisesta tilasta ja sen mainoksettomuudesta on eri kuin internetin mainoksettomuus. Kaupunki omistaa puiston, ja on aiheellista keskustella siitä, tarvitseeko kenenkään altistua siellä mainoksille. Tai kadulla. Mutta kadun serveritilasta eli kunnossapidosta vastaavat veronmaksajat. Rumba.fi:n tai Buzzfeed.comin serveritilasta vastaavat sivuston omistajat, jotka maksavat lisäksi työntekijöilleen jonkinlaista palkkaakin.

Toisaalta internetissä on yleistä myös vapaaehtoispohjaisuus, johon kuuluu perinteisesti vapaaehtoinen rahankeruu. Tämäkin on hieno tapa kerätä rahaa, mutta esimerkiksi rakastamasi viihdemedia tuskin onnistuisi tällaisessa rahoituksessa.

Itse en kiinnitä nettimainoksiin käytännössä mitään huomiota, mikä on nettimainonnan tuloksellisuuden kannalta yleinen ongelma, mutta se ei kuulu tähän keskusteluun. Jos joku sivusto harrastaa silmille pomppivaa pop up -mainontaa, jätän sen sisällön yksinkertaisesti kuluttamatta. Näin laskevat kävijämäärät säätelevät sitä, millaisia mainontatyyppejä kannattaa käyttää.

Internet on aika laissez-faire-mesta, hyvässä ja pahassa. Se on täynnä kaikenlaista kuonaa, mutta vapaarahoitteisesti/vapaaehtoisvoimin tuotettuna se on tuottanut oikeastaan kaiken sen mistä me nykyään puhumme.

Jos siis puolustuksesi mainosten blokkaukselle on se, että "internetin pitää saada olla vapaa", ajattelet, että niin kauan kuin kaikki on sinulle ilmaista, asiat ovat kunnossa. Tämä on lyhyt tie, ja älyllisesti epärehellistä.

Tämä on aikuisten ihmisten opas hymiöiden (emojit ja muut) käyttämiseen. Olen nimittäin huomannut, että moni aikuinen ei osaa käyttää hymiöitä.

Hymiötaitojen puutteesta kielii pari perustavanlaatuista seikkaa. Ensinnäkin: Mitä varten hymiöitä on? Menemättä sen syvemmälle historiaan (käymättä Wikipediassa arvaisin, että joku MIT:n nörtti lähetti toiselle :) -merkkiyhdistelmän ja lopun tiedätte) teen tässä karkean määritelmän: Ne kertovat kirjoittajan tunnetilasta.

Ja tämä on tärkeää, KOSKA liian moni aikuinen ihminen luulee, että niillä voi MUUTTAA tunnetilaa tai PEHMENTÄÄ ikävää tunnetta.

Mutta kun NIIN SE EI OLE!

No nyt joku neropatti kertoo, että isot kirjaimet kuuluvat lauseen ja erisnimien alkuun, EI KOKO SANOIHIN, mutta ehkä olen ansainnut sen. Tunteeni pääsivät hieman kuumenemaan.

Suurin aikuisten toimesta tehty hymiöiden väärinkäytös tapahtuu, kun luullaan, että kaikki viestit ja sähköpostit on PAKKO päättää :) -hymiöön.

Mutta kun NIIN SE EI OLE!

Jos et varsinaisesti naura tai reagoi vastaamaasi viestiin nauramalla, älä laita viestin loppuun hymiötä! Varsinkaan sitä perus-hymynaamaa.

Miksikö? Koska jos vastaanottaja selvästi huomaa viestiä lukiessaan ettei sinua naurata, sinun hymiösi on tulkittava ainoastaan passiivis-aggressiivisena hyökkäyksenä.

Tämä on siis ensimmäinen sääntö aikuiselle hymiönkäyttäjälle. Jokaisen viestin loppuun ei ole pakko laittaa hymiötä, VARSINKAAN JOS SINUA EI HYMYILYTÄ.

Esimerkiksi tällainen kuvitteellinen sähköposti:

Hei, raporttiasi pitää valitettavasti vielä täydentää :)

Tai toinen hyvin yleinen esimerkki on Facebookin tai Twitterin keskustelu, jossa vastakkaisen mielipiteen esittäjä täydentää viestinsä hymiöllä, VAIKKEI HÄNTÄ SELVÄSTIKÄÄN NAURATA, jolloin lopputuloksena kuvittelen päässäni sellaisen vittumaisen hymyn sanojan kasvoille.

Esimerkiksi tällainen kuvitteellinen Facebook-kommentti:

Eipä ollut Vihreiden varjobudjetissa tuollaista väitettä :)

EI, EI ja vielä kerran EI! Kirjoittajaa ei selvästikään HYMYILYTÄ korjatessaan jonkun idiootin lainausta, joten on turha kuvitella että tuo hymiö jotenkin "pehmentäisi" viestiä. Päinvastoin, se tekee siitä vittumaisen.

Onkohan tämä oire jostain laajemmasta? Pelottaako ihmisiä tässä ajassa myöntää, että he ovat eri mieltä jostain asiasta? Olemmeko taantuneet samanmielisyyteem, jossa ainoastaan tsemppaus ja positiivinen puristus on hyväksyttävää?

Hyvät ihmiset! Asioista voi olla eri mieltä, ei se tarkoita että ihmiset riitelevät. Jokaista viestiä ei ole pakko lopettaa hymiöön. Kirjoittaja varmasti sisäistää aikeesi sanasisällöstä. Älä aliarvioi vastaanottajaa.

Milloin hymiöitä sitten voi käyttää? 

Kuten alussa totesin, ne ovat mainioita reagoinnissa. Ne ilmaisevat tunnetilasi kun luet vastaanottajan viestin, tai jos reagoit omaan ajatukseesi.

Esimerkiksi:

Suvi wrote: No nyt se Holane kompastui
You wrote: :D :D:D:D:D:D:D:D.d Eikä! 

Näin helppoa se on! Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella.

Facebook-feedissäni oli pari päivää pyörinyt testi, joka kertoi monen kaverini olevan varsin taitava englannin kieliopissa. Moni sai 14 tai 15 pistettä 15 mahdollisesta.

Pitihän minunkin koittaa! Ja täydethän sieltä rapsahti. Olin kuitenkin vähän epäileväinen, sillä mielestäni tein ainakin yhden virheen - tai en ollut sataprosenttisen varma vastauksistani.

Kokeilin uudestaan. Nyt vastasin varmasti väärin niin moneen kysymykseen kuin osasin vastata väärin. Ja niitä oli monta, olenhan sentään kirjoittanut englannista Laudaturin (*krhm*).

SILTI tuloksena 14! HOMMA SELVÄ. What character are you -sivusto (mistä näitä testejä löytyy) kertoo ihmisille mitä he haluavat kuulla (eli että olet helvetin viisas ihminen), minkä jälkeen ihminen jakaa hienon testituloksensa, minkä jälkeen ihmisen Facebook-kaverit tulevat käymään sivustolla, mikä tarkoittaa lisää mainosnäyttöjä sivuston ylläpitäjälle.

Eli toisin sanoen riippumatta siitä mitä vastaat, saat aina täydet tai melkein täydet pisteet.

I dare you, tehkääpä joku tietoon perustuva testi tuolta (valittavana on myös paljon "mikä väri olet" -tyyppistä huttua) ja näyttäkää minulle alle 13/15 tulos.

Kuvaavaa on, että PISA-testissä on kirjoitusvirheitä (PISA-testiä ei tosin voi "läpäistä" kuten sivusto väittää, se vain mittaa oppilaiden tietotasoa).



Tämä on tarina internetistä, jossa on ainakin kaksi opetusta.

Ensinnäkin lähdekritiikkiä ei voi nykypäivänä korostaa liikaa. Jos joku asia tuntuu liian hyvältä, epäile aina pahinta.

Toiseksi Facebookissa ei leviä maailman tärkeimpiä uutisia, vaan hauskojen kuvien ohessa asioita, joita ihminen haluaa itsestään kuulla.



Internetin demokraattisuuteen kuuluu ajatus, että ihmiset levittävät tärkeäksi kokemiaan linkkejä niin, että lopulta se tieto, joka ansaitsee levitä, leviää.

Mutta eihän se näin ole. Oikeasti tärkeät asiat - sellaiset jotka määräävät millaisessa maailmassa elämme - ovat niin vaikeita, etteivät ne mahdu otsikkoon ja ingressiin ymmärrettävästi. Siksi ne eivät leviä Facebookissa.

Sen sijaan "Olet oikea kaupunkituntija!" tai "Virkamies iski taas: Olutmainos piiloon" on jo otsikkotasolla ymmärrettävä ja tunteita herättävä viesti. Tällaisten viestien avulla kerätään miljoonia mainosnäyttöjä, jotka lopulta ohjaavat sitä, millaista sisältöä kannattaa tehdä.

Hieman lievemmässä mielessä esimerkiksi voi ottaa Jani Kaaron kolumnit, jotka otsikko- ja ingressitasolla tuntuvat puhuvan paljon järkeä, mutta jotka lopulta ovatkin lähinnä valikoituihin tiedonmurusiin puettuja mielipidekirjoituksia, joiden paikka olisi ehkä ennemmin Voima-lehdessä kuin Helsingin Sanomien tiedesivuilla.

Isot asiat ovat edelleen isoja. Niihin pitää hieman jaksaa perehtyä että ne ymmärtää. Voi tehdä valinnan ettei halua perehtyä, ja keskittyä vouhottamaan maahanmuuttajien lastenvaunuista tai oluen maahantuonnista, mutta sitten ei kannata esittää yllättynyttä jos maailma vetää jalat alta.

KYLLÄPÄ eksyin aiheesta. Tavallaan samaa suonta kuitenkin nämä asiat.

Älkää antako kenenkään pitää itseänne tyhmänä.

Jos sattuu olemaan listoihin ja karttoihin friikahtanut ihminen, tuli tänään joulu! Okei, en ole töissä Karttakeskuksella tai ole Timo Pennanen, mutta molemmat mainitut asiat ovat silti erittäin sydäntä lähellä.

Ensinnäkin Spotify Charts. Spotikka päätti vihdoin päästää lukunsa julki. Siis ainakin artistin suosituimpien biisien osalta, sekä vielä listata biisit maakohtaisesti streamien ja some-jakojen mukaan.

Ja koska ovat niin ihania, niin tuon tiedon pystyy upottamaan minne tahansa nettiin, kuten nyt vaikka tähän alle:



Tuon lisäksi jokaisen artistin omalla sivulla (eli kun klikkaat artisin nimeä) näkyy artistin kymmenen suosituimman biisin kuuntelumäärät - yhteensä. Esimerkiksi Rihannan Diamondsia on kuunneltu 90 miljoonaa kertaa. Aika kaukana vielä YouTuben miljardiluvuista yhdelle videolle - mutta Spotify ei olekaan Jenkeissä vielä kovin suuri.

Yllä näkyvä Suomen kuunnelluimmat on viime viikon tilanne, mutta tuo luku on streamit yhteensä. Vähemmän kuin ajattelin, itse asiassa. Tuosta voi viikkoja taaksepäin klikkailemalla todeta, että Suomessa muutama 10 000 streamia viikossa riittää kärkeen.

EDIT!
Tuo yllä kirjoittamani on palturipuhetta ja väärinkäsitys. Mösjöö Juho Koikkalainen korjasi, että kyllä tuo on yhden viikon luku joka kerta. Artistisivuilla on vissiin ne yhteensä-kuuntelumäärät.

PALVON tätä avoimuutta joka tapauksessa.

Sitten GeoGuessriin, joka on idealtaan niin nerokas että hihityttää. Pelaaja nälkee Google Street View -kuvan ja yrittää sitten pistää pinnin siihen kohtaan maailman karttaa, josta näkymä on peräisin. Mitä lähemmäs osuu, sitä enemmän pojoja!

Tällä hetkellä enkkani on 16500, jossa oli pari onnenkantamoista mukana. Googlata EI saa, se on epäurheilijamaista.

Tässä se aika sitten meneekin. Nuolilla olen liikkunut vähän ympäriinsä, sen verran sallin itselleni apuja. Yllättävän paljon sitä pystyy päättelemään pienistä asioista, kuten liikenteen puolisuudesta.

Aika lähelle osasin tuon alla olevan esimerkin sijoittaa, random-metsämaisema se oli vain.

Koukuttava, paras.


EDIT! Pakko lisätä kun tuli Raja-Joosepin rajanylityspaikka Lapissa ja osuin TODELLA lähelle! Siinä pystyi siis lukemaan kyltistä mikä paikka kyseessä ja maisemasta päättelin missä oli ja löysin samannimisen tien...

Bloggaaminen on nykymaailman henkilöbrändikeskeisessä ilmastossa lähes elinehto. Joka iikan pitää sitoa sopivassa suhteessa työminänsä henkilökohtaiseen minäänsä, herättää keskustelua ja kerätä vaikuttava määrä lukijoita - kenties jopa saada mainostuloja Googlen Ad Wordseista.

Tämä blogi ei ole kuitenkaan syntynyt siksi, että haluaisin rakentaa henkilöbrändiäni LinkedIn-hitit silmissä vilkkuen, vaan siksi, että oli tarve kirjoittaa.

Tein kuitenkin pientä kartoitusta siitä, mitkä postaukset saavat tässä blogissa eniten lukijoita. Tulos oli varsin itsestäänselvä: Koska blogini vakiolukijat lukevat melkein joka postauksen blogilistaa tai muuta rss-syötettä seuraamalla (tai Twitteriin tai Facebookiin laittamieni linkkien kautta), eniten lukijoita saavat ne postaukset, jotka keräävät linkkauksia muualla kuin em. lähteissä.

Pitäisi siis kirjoittaa isojen suomalaisbändien/artistien levyarvosteluja, arvioida laitteita tai nettipalveluita.

Blogiini löydetään myös monien muiden blogien kautta, kiitos siitä kaikille linkkaajille. Erityisen paljon (verrattuna muihin blogeihin) Also Sprach Jussiin löydetään issues.fi-blogin kautta, eli jotain hienoa on Inken, Janin ja Kaapon mahtavan sivuston lukijakunnassa.

Kun aloitin tämän blogin, päätin etten anna huonolle musiikille blogitilaa, mutta ajoittain kun kirjoitan jostain musiikista negatiivisesti, kerää se aina paljon enemmän lukijoita kuin positiiviset kirjoitukset. Niinpä. Aion kyllä jatkossakin kritisoida musiikkia, jos se ylittää tietyn ärsytyskynnyksen.

Itse asiassa negatiivisuudesta on joskus myös hyötyä. Ilmaisin hetken mielijohteesta kesällä Twitterissä mielipiteeni Ukkosmaine-yhtyeestä. Se ei ole yhtyettä mairitteleva. NOH, kevyt sananvaihto on nyt johtanut siihen, että bändin jäsen Wilhelm on esittänyt minulle MARATONHAASTEEN! En ole vielä siihen vastannut, koska hänen esittämänsä ajankohta (toukokuu) on harjoittelun osalta hiukan ongelmallinen, mutta joka tapauksessa hienoa huomata että joskus negatiivisuus voi kääntyä positiivisuudeksi (muutenkin kuin kävijäkäyrän jäykähkönä stondaamisena).

Olen siis huomioinut nämä tekijät. Minun EI kannattaisi kirjoittaa omituisten kirjojen arvosteluja tai esitellä obskuuria ei-blogiseksikästä metallimusiikkia. MUTTA kun en edelleenkään ole pyrkimässä siihen, että Sanoma-konserni ostaa minut bloggaamaan "isolla rahalla", saatte jatkossakin lukea muun muassa J. M. G. Le Clezion The Giants -kirjan aiheuttamasta mahtavasta pienuuden tunteesta, ja siitä, miten sanoissa on sittenkin voimaa.

Tämä on siis sinun, lukijan, kannalta huono uutinen. Mutta tämä on minun blogini.

Loppukevennyksenä vielä EHKÄ hienoin Google-haku, jolla tähän blogiin on löydetty:

homoliinan väri (3 osumaa)

Jos minulla olisi minkäänlaista globaalia sosiaalista omaatuntoa, en edes kehtaisi kirjoittaa näin perinpohjaisesti "ensimmäisen maailman ongelmasta".

Mutta piru vie, nyt laitoitte markkinavoimat pahan. Loitte tarpeen, ja vieläpä kilpailuasetelman. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, taloudessani on nykyään Soneran Koti-TV, joten potentiaalista katsottavaa on enemmän kuin koskaan. Keskimäärin katson televisiota 1-2 tuntia päivässä (en yritä nyt jeesustella, joskus puoli tuntia, joskus en yhtään, viikonloppuisin jopa neljä tuntia), joten paljon jää katsomatta.

Nyt pitäisi kuitenkin ostaa lisää katsottavaa.

Hitto, nyt kun kirjoitan sen noin tajuan miten turhaakin tämä toisaalta on. Mutta TOISAALTA taas alle 10 euron kuukausittainen haava Visa-laskussa ei oikeastaan tunnu missään. Spotikka maksaa saman verran, ja sen pystyy kiltisti hoitamaan - ja olemaan tyytyväinen asiakas.

Hieno pohjustus, täytyy sanoa.

Tämä oli sarkasmia.

Mutta kumman kelkkaan nyt sitten lähtisin!!! Etukäteen olin hekumoinut Netflixin mahdollisella Suomeen rantautumisella, koska Jenkeissä systeemi kuuluu toimivan niin hyvin, ja valikoima on runsas. HBO:lla ei Jenkeissä edes OLE moista nettisysteemiä jonka nyt aikovat Pohjoismaihin pykätä, joten en osannut etukäteen moisesta edes haaveilla.

Ehkä siitä on sittenkin hyötyä että me täällä Pohjolassa panostamme laajakaistayhteyksiimme. Nyt uljas HBO pilotoi meille netti-subscription-malliaan.

Kelatkaa: KAIKKI HBO-sarjat (en tiedä mitä "kaikki" tässä yhteydessä tarkoittaa, mutta kun luen kaikki, niin uskallan toivoa että se tosiaan tarkoittaa kaikkia koskaan tehtyjä sarjoja) arkistossa katsottavana, sen lisäksi uudet jaksot 24 tuntia sen jälkeen kun ne esitettiin Jenkeissä.  PLUS leffoja.

Tämä leffapuoli on tällä hetkellä vielä hämärän peitossa. Onko esimerkiksi Netflixin leffavalikoima Voddlerin tasoinen, eli kohtuullisen köykäinen? Jos on, ei Netflixistä ole minulle mitään hyötyä, Suomen televisiosta tallennetut ikivanhat leffat Koti-TV:hen "tallennettuna" riittävät. Tästä voisi päätellä, että HBO Nordicin leffavalikoima on VIELÄ kapeampi.

Parin kuukauden Viasat-ilmaisjakson jälkeen pitää todeta ainakin se, että leffakanavat joita ei voi tallentaa ovat hyödyttömiä. Kun Koti TV:n tallennuskapasiteetti on 3000 tuntia kertyy sinne parissa viikossa iso määrä ihan hyviä leffoja, eikä sen jälkeen enää JAKSA keskittyä odottamaan johonkin tiettyyn aikaan alkavaa elokuvaa.

Eli on-demand määrää.

Ehkä minulla jossain vaiheessa oli tarkoituksena vertailla näitä palveluita objektiivisemmin, mutta nyt olen kyllä erittäin vahvasti kallistunut HBO Nordicin puoleen - varsinkin kun Sonera on yhteistyökumppani, mikä tarkoittaa potentiaalisesti sitä, että voin hallinnoida HBO:tani kaukosäätimen kautta, eikä läppärin kytkeminen telkkariin ole välttämätöntä.

Ja miettikää näitä sarjoja, joista ison osan olen kyllä nähnyt, mutta joista en omista dvd:itä: The Wire, Curb Your Enthusiasm, Boardwalk Empire, Sopranos, Game of Thrones...

Kumman kelkkaan aiotte hypätä, vai hyppäättekö kumpaankaan?

Tuli mieleen, että kenties ensimmäistä kertaa joku maksaa Suomi-proxystä, että voisi käyttää HBO Nordicia... Tähän mennessä on osteltu jenkki-proxyjä jotta on päästy Netflixin käyttäjiksi. "Pöydät ovat kääntyneet" niin kuin ämörikkalainen sanoisi.

Havahduin yhtäkkisesti siihen, että jo pidemmän aikaa YouTuben musiikkivideotarjonnassa ovat korostuneet niinsanotut "lyric video" -pläjäykset. Hommahan on tietenkin ollut alun perin fanilähtöistä, rassukat ovat jollain Windows Movie Makerilla kirjanneet Bieberin tekstiä Comic Sansilla videon päälle, ja hitti on syntynyt.

Mutta nyttemmin - voisi ehkä sanoa kuluneen vuoden aikana - myös levy-yhtiöt ovat ryhtyneet yhä ahkerammin työstämään "virallisia" lyric videoita, jotka usein ilmestyvät ennen "virallista" musiikkivideota. Tähän videogenreen kuuluvat näyttävästi animoidut ja tarkasti "taimatut" tekstit, joita katsellessa sanoitus istahtaa nopeasti tajuntaan.



No, teksti-ihmisen kannaltahan tämä kehitys on äärimmäisen positiivista. Sanoituksilla on taas merkitystä! Siis muussakin musiikissa kuin aiemmin kehumieni mestarisanoittajien bändeissä. Lyric video -trendillä on toki sekin ilmeinen seuraus, että hittibiisien tyhjänpäiväisyys sanoituspuolella lyödään päin naamaa. Esimerkiksi David Guetta on lukumäärällisesti ansioitunut lyric videoiden parissa, vaikka hänen sanoituksensa eivät mitään varsinaista runoutta olekaan. (Paitsi tietenkin Sexy Bitch).




Koulukuntaero on myös se, kuuluuko biisin sanoitusta kuunnella tekstin avustuksella. Esimerkiksi Pulpin levynkansissa muistetaan aina kertoa, että sanoituksia ei tulisi lukea samalla kun kuuntelee levyä, vaikka minusta se on paras tapa tutustua uuteen levyyn. Siksi pidän lyric videoita positiivisena kehityksenä.



Tekstin seassa esimerkkejä, YouTubesta noita löytyy helvetisti lisää.

Mitä mieltä sinä olet, onko lyric videoilla vaikutusta siihen, miten ihmiset kuuntelevat biisien sanoja? Tarvitseeko sanoitusmaailma pelastusta?

Lopuksi tämän viikon suosikkiuutuusbiisini lyric video -muodossa.

Oho, tulipa taukoa kirjoittamiseen. Tässä on ollut vähän kaikenlaista.

Mutta asiaan.

Kun Voddler launtsattiin, olin maltillisen kiinnostunut. "Elokuvien Spotify" oli seksikäs termi, mutta valikoiman pienuus epäilytti. En itse asiassa suuremmin käyttänyt palvelua ennen kuin sain kotiin päivitettyä "viihdekeskuksen" (eli sen Audio Pro Radio Onen siis ostin) niin, että kuva näkyy töllöstä ja ääni tulee laadukkaasti muualta. Sen jälkeen Voddleria on katsottu runsaasti.

Uusimmat leffat ovat oikeastaan aina Voddlerissa maksullisia. Maksaminen on kuitenkin todella helppoa, joten en edes oikeastaan leffaa valitessa katso onko se maksullinen vai ei. Yksi klikkaus hoitaa maksun luottokortilta. Kuten web-ammattilaiset tietävät, maksun helppous on TÄRKEIN asia palvelun menestymisen kannalta - tämä on Voddlerissa hyvin hallinnassa.

Helppokäyttöisyys ja toimivuus ovat siis Voddlerin valtteja. Tosin (käyttäjämäärän kasvaessa?) palvelu on viimeisen kuukauden aikana pari kertaa tökkinyt, mutta tämä on korjaantunut streamin laadun muuttamisella "high"stä "normal"iksi.

Mutta sitten
toissapäivänä
huomasin
että
Voddler
on siirtämässä maksamista pay per view -perusteisuudesta subscription- eli tilausmalliin.  SIis niin, että osa leffoista on edelleen ilmaisia, osan voi ostaa pay per view -periaatteella ja osa kuuluu erilaisiin paketteihin.

EI NÄIN! Rupesi oikein vituttamaan, kun hyvää palvelua ruvetaan näin ajamaan alas. Käytännössä siis pahimmassa tapauksessa voisi joutua ostamaan monta erillistä 10€/kk-tilausta ja silti maksamaan joistain leffoista pay per view -perusteisesti.

Miten perseestä tuo on? Tällä hetkellä paketteja on tarjolla Lazy Days, Solid Drama ja joku pornopaketti (joka maksaa tietty kympin enemmän). Jos siis haluaisin katsoa jonkun noista pakettileffoista, se ei onnistu yksittäismaksulla.

MITÄ VITUN JÄRKEÄ? Nuo ovat fiksuja ihmisiä, miksi he tuhoavat oman palvelunsa niin? Lapsikin tietää, että subscription-mallissa pitää maksaa yksi könttäsumma eikä sen jälkeen murehtia maksamisesta. Ei mitään ERILLISIÄ paketteja.

Perkele.

Toivottavasti tämä perutaan. Aion kyllä katsella edelleenkin leffoja tuolta, koska se on niin kätevää enkä harrasta piratismia. Tosin Vodlukka voisi tehdä laajemmin sopimuksia jakelufirmojen kanssa, että tarjontaa saataisiin laajennettua.

Jos käytätte palvelua, niin ruvetkaa "frendeiksi", toisten leffalistojen selailu on miellyttävää. Ja jos vielä jaksatte parin lauseen arvosteluja kirjata tuonne, niin vielä parempi.

Minun profiilini löytyy täältä

Eilen kun katselin MTV3:n Vaalitenttiä kiinnitin taas huomiota asiaan, johon olen aiemmin törmännyt mainoksissa.

Tablettitietokoneiden - ja erityisesti tietenkin iPadin - käyttöliittymiä matkitaan paikoissa, joissa niitä ei selvästikään ole. Miksi tv- ja bannerimainokseen ilmestyy sormi joka liu'uttaa tuotteita ruudulla tai sormi, joka painaa hyvin applikaation pikakuvakkeita muistuttavia kuvakkeita?

Maikkarin vaalitentissä oli "sosiaalisen median hahmo", eli chat-juontajan näköinen nainen, joka operoi taulutelevisiota tökkäilemällä sitä sormellaan. Se sosiaalisen median ulottuvuus jäi tosin siihen, että juontaja luki Maikkarin sivuilla olleen kyselyn tuloksia, jonka Timo Soini tietenkin voitti. Ai niin, mainitsi hän myös, että "keskustelu käy kiivaana, täällä on sellaisiakin kommentteja joita ei voi televisiossa lukea". Twitter-hashtagien käyttö, olisko ollu mitään? Mutta tämä oli sivuasia.

Niin, se tabletti-fiiliksen haku johtuu varmasti siitä, että sen toivotaan assosioituvan sujuvuuteen ja tyylikkyyteen ja nykyaikaisuuteen. Mutta onhan se nyt hiukan kornia.

Muita uutisia: Mainio The Music Void -blogi kirjoittaa, että Universal avasi Groovetown Vinyl -nimisen kaupan, joka myy FLAC-tiedostoja ja vinyylejä. Edistystä, levy-yhtiöt! Tapasin tuon Music Void -blogin perustajan Jakomi Matthewsin kerran Lontoossa työmatkalla. Oli kyllä verkostoitumisen mallia suomalaisjurolle hänessä. Hieno mies ja fiksu blogi (jolla toki paljon muitakin kirjoittajia).

Off the Record on hieno sivusto ja idea. En ole ehtinyt antaa "blogirakkautta" heille aiemmin, mutta nyt sen teen. Tänään palvelussa julkaistiin Uusi Fantasia -yhtyeen ja Freemanin sessio Helsingin Kisahallissa(?!). Mahtava meininki.

Off The Record: Uusi Fantasia Feat. Freeman - Liian myöhään from Off The Record on Vimeo.

Ideana on siis kuvata muutama livebiisi artistilta baarissa tms. ympäristössä. Pienimuotoinen ja toimiva toteutus tuottaa hyvän lopputuloksen, kuten Uusi Fantasian tai Magenta Skycoden esimerkit osoittavat.

Off The Record: Magenta Skycode - Simple Pleasures from Off The Record on Vimeo.

Musablogeja alkaa olla aika paljon (köh köh), ja Off the Record osoittaa mainiosti, että tuoreilla ideoilla ja konstailemattomalla toteutuksella homma viedään niinsanotusti "nextille levelille". Käsittääkseni tässä ei (ainakaan vielä) ole mitään ansaintalogiikkaa tai halua tehdä bisnestä, vaan hommaa tehdään tekemisen ilosta. Niin ovat monet hienot (parhaat?) palvelut saaneet alkunsa.

Netti ja tuotantovälineiden pienuus ja halpuus mahdollistaa vaikkapa näppärien livetallenteiden tekemisen ilman valtavaa kalustoa. Tämä on nettiajan idea. Kaikella kunnioituksella Moon TV:n uutta tulemista kohtaan, ehkä heidänkin olisi kannattanut miettiä asioita välineen kautta. Nykyiset Moon TV:n nettiohjelmat ovat vain halpoja televisio-ohjelma, jotka streamataan netissä. Välineellä on valtavasti mahdollisuuksia, kuten Off the Recordin esimerkki osoittaa. Sisällöllä on väliä, Think outside the television set ja muita lennokkaita 2.0-lauseita.

Se siitä saarnasta, juhlitaan Off the Recordia. Kiitos sisällöistä.