Omituinen painajaisuni

Kuka on kiinnostunut toisten ihmisten unista? Ei varmaankaan kukaan, mutta itseäni tämä viimeöinen painajainen jäi vaivaamaan siinä määrin, että on pakko kirjata se muistiin.

Saa tulkita vapaasti. Kunhan muistatte, että unien tulkinta on viihdettä, eikä siitä voi päätellä mitään tulevia tapahtumia.

***

Olen menossa työnantajani SBS Discovery Radion Kotkan toimipisteeseen, jota tuttavallisesti kutsumme Kaakon kulmaksi. En ole paikassa koskaan käynyt, joten unessakin näen vain maaseutua.

Minua tulee vastaan pitkätukkainen SBS:n miestyöntekijä, joka ei ole oikeasti meillä töissä. Tämä rokkarimies näyttää minulle SBS:n toimitilat, joka onkin levykauppa.

Todella kattava levykauppa! Obskuurien genrejen nimiä on liimattu vinyylilaatikoihin. Mahtavaa, pääsen ostoksille! Paikka näyttää hieman Tampereen Swamp Musicilta, mutta se on paljon isompi. Näen joitain henkilökunnan suosittelemia  levyjä hyllyn päällä, ja kiinnostun.

Sitten paikka onkin muuttunut kirjastoksi. Petyn. En halua lainata levyjä. Menen paikan vessaan, joka on kahden sermin takana.

Yhtäkkiä sermin takaa kuuluu puhetta. Istun vessassa, ja sermin takaa joku nörtti selittää, että tämä on tällainen klassinen toimistovessa. Kun hän kurkistaa sermin takaa, lähden nolostuneena pois. Hieman ärtyneenäkin.

Paikka on nyt entistä enemmän virastomainen kirjasto. Menen lasiovesta paikkaan, jossa tapaan tummatukkaisen pikkutytön, joka on pukeutunut kuin punahilkka. Jollain tavalla muutun itsekin pikkulapseksi, mutta olen silti "aikuinen", koska pikkutyttö pyytää että lukisin hänelle sadun.

Alan kertoa satua, mutta tyttö sanookin, että meidän on mentävä "tuhon yliopistoon". Avaamme toisen virastomaisen lasioven, jonka takaa lähtee porraskäytävä alas.

Porraskäytävä ei ole virastomainen, vaan se jostain vanhasta linnasta. Kivinen kierreportaikko. Tyttö puhuu "tuhon yliopistosta", jonne en haluaisi mennä. Otan häntä kädestä kiinni ja yritän viedä hänet takaisin yläkerran virastoon. Sitten portaat katoavat ja tilalle tulee vain alaspäin viettävä kivinen pinta.

Emme kuitenkaan liu'u alaspäin holtittomasti, vaan tasaista hiljaista vauhtia. Pelkään. Alhaalla liu'umme sisään huoneeseen jälleen kerran virastomaisesta ovesta.

Huoneessa on kaksi miestä pöydän takana. Liikumme heitä kohti, enkä voi tehdä mitään. Yritän huutaa, mutta klassiseen painajaistyyliin en pysty. Tyttö pitää kädestäni kiinni enkä päästä irti. En uskalla katsoa mitä hänen huppunsa alla on.

Potkaisen pikkutyttöä päähän. Potkaisen omituisen pitkällä jalallani pöydän takana olevia miehiä päähän. Isku osuu, muttei silti tunnu osuvan.

Sitten herään paniikissa. Menen hetkeksi peiton alle, ja siirryn lähemmäksi omaa armastani.

***

Kirjoitettuna koko painajainen ei tunnu enää niin oudolta, mutta jotenkin tuo TUHON YLIOPISTO ja alaspäin liukumisen tunne oli minussa hyvin vahvana koko aamupäivän.¨

This entry was posted in . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...