Also Sprach Jussi - eli ajatuksia vähän kaikesta

Täytty sen verran sanno et Kenttii ennookka sitte hetkeen nähnyt. Tarpeeton ja mihinkään liittymätön Turun murteen yritys jäi siihen.

Mutta eilen näkyi Kent, tai ainakin heidän tyylikkäät silhuettinsa Live Nationin Garden Party -konseptikeikalla Hietsun uimarannan viereisellä nurmikentällä. Kyseessä oli minifestari, joiden muista esiintyjistä näin Pariisin Kevään keikasta puolet - kovassa livekunnossa edelleen. Mutta Kentin takiahan porukka sinne oli tullut, joten Garden Party -nimi ei sinänsä hämännyt ketään. Suomi rakastaa Eskilstunan gangtereita edelleen.

Olen yrittänyt kuunnella Kentin uutta Jag är inte rädd för mörkretiä, mutta ei se ole paria biisiä lukuunottamatta (999, Petroleum) oikein lähtenyt. Vaikka aluksi vierastin Kentin konesuuntausta, tulee uutuutta kuunnellessa ikävä tyylikästä konemaailmaa. Tosin keikalla uudellakin levyllä taustalla kuultavat syntetisoinnit oli nostettu melko pintaan, sellaiseksi Depeche Mode -henkiseksi taustajuntaksi.

Tämä yhdistettynä HELVETIN tyylikkääseen valoshow'hum olisi voinut luoda illasta maagisen, mutta kun niitä uuden levyn biisejä tuli liikaa, ei katharsis päässyt syntymään. Lempilevyni Du & jag dödenin mahtava avausraita 400 Slag toimi syntetisoituna jyräversiona mahtavasti, ja senhenkistä tavaraa olisi kaivannut enemmänkin.

Kent oli päättänyt muovautua kasvottomaksi Bändiksi, ei niinkään yksilöiden summaksi. Tätä korosti valaistus, joka ei välispiikkejä lukuunottamatta päästänyt ollenkaan valoa musikanttien kasvoihin. Jocke Bergin vakuuttavasti elehtivä silhuetti ja Sami Sirviön rock-töyhtö-varjokuva toimivat. Yritin ottaa tyylikkäistä valoista Lumiallani valokuvankin. Ohessa tulos.

Kuva: Jussi Mäntysaaren ei-keikkakuvaukseen tarkoitettu kännykkä

Tämän takia me tarvitsemme Tomi Palsaa edelleen. Ei näistä kännykkä-keikkaräpsyistä ole paskankaan vertaa iloa. Mutta valaistus oli siis oikeasti hieno.

Keikka jätti kokonaisuutena hiukan valjun kuvan, kun - jälleen kerran - ne uuden levyn biisit eivät herättäneet kovin vahvaa tunnereaktiota, vaikka tunnelma ja yleisjyräävä soundi toimikin hienosti. Kokemus jäi "kannatti mennä, mutta en tästä tule lapsilleni kertomaan" -osastolle.

Kokosin iloksenne keikalta TOP 3 TAPAHTUMAT -LISTAN, koska kaikki tietävät, että listausjutut toimivat netissä kuin häkä!

1. 400 Slag ja keikan visuaalinen ihanuus - plus se jyräsoundi

2. Keikan sponsori Tuborg oli päättänyt myydä tapahtumassa vain uutta brändioluttaan, jonka nimi on Copenhagen. Minä olen Jenkeissä lomalla erikoistunut mitä vetisimpiin lagereihin (Coors Light, Miller Lite, Bud Light ja monet muut), mutta tämä Copenhagen veti kyllä pohjat. Kylmänä ja lievässä nousuhumalassakin nautittuna erikoisen vetinen herkku.  NOH, tämä brändiolut sitten loppui, koko tapahtumasta, ja kun muuta bisseä ei ollut tarjolla, SUOMALAISESSA KESÄTAPAHTUMASSA oltiin ilman bisseä niin kauan, että joku sai haettua Karhua kaupasta.

3. Ajatus siitä, miten paljon mahtavampaa oluen (jotain muuta kuin Copenhagenia, kiitos) siemailu Garden Party -ympäristössä olisi ollut jos sää olisi ollut niin kesäinen kuin Garden Partyn suunnittelupalaverissa järjestävän tahon neuvotteluhuoneessa esitetyissä visioissa.


Jälkikirjoitus:
Kentin jälkeen suunnistimme Michael Monroen ilmaiskeikalle EM-kisojen tapahtumatorille. Koko bändi on niin mahtavan kulahtaneita rokkareita pullollaan, että meinaa käydä sääliksi, kunnes huomaa että porukka aina antaa sen kliseisen 110%, ja herra Monroe vielä sitäkin enemmän. Sydämellinen kokemus, onneks rokuille löytyy duunia ja yleisöä! Jos haluat hyvän mielen, käy katsomassa Michael Monroen keikka.

Koska on juhannus, voi tähän alkuun viritellä aasinsiltaa tai metaforaa käsillä olevaan juhlapyhään. "Onpas muuten todella juhannukseen sopivaa musiikkia tämä ranskalainen tekninen death metal". "Mikäs sen parempi laiturin nokassa kuin tuplabassarin nakutus".

Gojira on siis ranskalainen Meshuggah kohtaa Mastodonin -yhtye. Aiempia levyjään olen kuunnellut melko paljon, mutta mielestäni ensimmäinen täysosuma tulee vasta nyt, viidennellä albumilla.

Täysosuman syntyyn vaikuttaa se, että L'enfant Sauvage (Villi lapsi tai jotain sinnepäin, näin googlaamatta) on tehty crossover-potentiaali silmissä siintäen. Vaikkei suoria musiikillisia yhtymäkohtia olekaan, levyn tunnelmasta tulee monessa kohdin mieleen Mastodonin mestariteos Blood Mountain, jossa on sellaista "en tykkää metallista mutta tämä toimii" -taikaa.

Ei L'enfant Sauvage silti mitään suuren yleisön kosiskelua sisällä, vaikka jäykin poukkoileva progressiivisuus onkin siivottu pois. Biiseissä on kuitenkin mahtavia melodioita, joiden ainakin luulisin vetoavan yleensä metallia pelkäävään kansaan. Taloudessani asuva henkilö ei kuitenkaan tälle(kään) metallilevylle lämmennyt, joten ehkä tästä ei ole porttilevyksi.

Erityisesti L'enfant Sauvage toimii siksi, että se tavoittaa parhaan metallimusiikin tavoin elämisen ja olemisen riemun. Kun Liquid Fire -biisiä kuuntelee riittävän lujaa, tulee vahva tunne elämän mielekkyydestä ja onnesta. Kiitos Joseph Duplantier ja yhtyeesi tästä.

Kannessa on tarra, jossa kerrotaan että Pitchfork kehuu levyä. Siitä heräsi vähän epäilyksiä ennen kuin ryhdyin kuuntelemaan levyä, mutta ei tässä mielestäni mitään hipster-yleisöä kosiskella.

Levy ei ole vielä ilmestynyt virallisesti, mutta Spin.comissa voi kuunnella.