Tämä blogi on nyt hetken aikaa matkablogi, kun tuon Tallinna-merkinnän perään on posautettava heti vähän Lontoon-kuulumisia. Olin siis siellä ma-aamusta ti-iltaan. Matkan tarkoitus oli työperäinen, mutta vapaa-aikaakin jäi oikein mukavasti.

Ajattelin tänään fiilistellä mitä kaupungista jäi käteen tällä kertaa.

Olen käynyt Lontoossa ehkä 10 kertaa, mutta aina työmatkalla. En ole siis varsinaisesti koskaan ehtinyt kunnolla olla turistina ja nähdä vaikkapa Big Beniä tai Piccadilly Circusta. Nyt näin jälkimmäisen.

Mutta suurinta fiilistelyä aiheutti matkani varsinainen kohde, eli Ed Sheeran. Olin YleX:llä uuden musan toimittajana kun Edin eka levy + ilmestyi. The A Team teki tietysti suuren vaikutuksen, mutta myös Lego House ja Give Me Love.

Nyt miljoonia myynyt tavallaan peribrittiläisen näköinen punapää julkaisee toisen levyn, johon olin tutustumassa. Muutama biisi kuunneltiin levyltä, muutama biisi livenä - Ed säesti itseään pienellä akustisella kitaralla eikä laulua ollut vahvistettu mitenkään. Paikalla oli ehkä 25 ihmistä, joten keikka oli mahtavan intiimi.

Ed Sheeranissa on mahtavia kontrasteja. Toisaalta hän on herkkä katusoittaja-balladisti, toisaalta mustaa musiikkia itsensä imenyt moderni r&b-artisti. Hänen ensi viikolla ilmestyvä ensimmäinen sinkkunsa on Pharrellin tuottama, ja se kuulostaa - no, Pharrellin ja Ed Sheeranin sekoitukselta.

En ole varma onko muu materiaali vielä salaista, joten tyydyn sanomaan, että ainakin livenä kuultu rap-biisi teki todella suuren vaikutuksen. Tavallaan Mike Skinner -henkistä menoa, mutta paremmin räpättynä. Kännykkä piti jättää narikkaan, joten minulla ei ole edes kuvia Edistä. Aulassa kuvasin kuitenkin keikkapaikkana toimineen studion (Island Recordsin vanha studio, Seal oli samana päivänä käynyt äänittämässä jotain) seinältä löytyneen mahtavan kultalevyn. Studion käytävällä haisi myös vahvasti kannabis, mikä sekin kuului asiaan.



Kävin Lontoossa viimeksi muistaakseni 2,5 vuotta sitten. Nyt taisi olla ainoa kerta kun sää suosi. Lämmintä oli 20 astetta ja aurinko paistoi. Kävin myös juoksulenkillä Hyde Parkissa. Huikea kokemus. Keksin samalla uuden harrastuksen itselleni: Käy lenkillä maailman hienoimmissa puistoissa. Yksi nimi vedetty yli listalta! Tai oikeastaan kaksi, Kensington Gardens on ilmeisesti se toinen puoli ja Hyde Park toinen? Ei ollut aikaa lähteä Regent's Parkiin...


Ero viimekertaiseen oli myös se, että kortilla voi maksaa jo melko monessa paikassa. Ennen se oli täysin mahdotonta. Tykkään tästä kehityksestä. Kehitysmaa kehittyy.


Mitäs muuta... tämä on nyt ihan päiväkirjamerkintä, ei mitään punaista lankaa. Toimittaja Otto Talvio oli myös paikalla, ja hänen opastuksellaan kiersimme vähän pubejakin siinä. Oli terassikeli! Half pint, pint, what have you. Notting Hillissä lähinnä hengailin, kaunis mesta.



Levykaupat. HEI, levykaupat. Olin päättänyt etten tuhlaa paljoa rahaa, mutta oli sitä silti pakko käydä levykaupoilla. Mutta vain kahdessa. Honest Jon's ja Rought Trade West. Molemmat Portobello Roadilla (tai RT 10 metriä PB Roadista). Honest Jon'sissa oli MAHTAVA valikoima soulia, reggaeta, jazzia, funkia, hiphopia ja outoiluteknoa, tietty lähinnä vinyylinä.



Ostin John Coltranen My Favourite Thingsin, käytettynä. Neljä biisiä ihanuutta.

Rough Tradesta taas Stevie Wonderin Songs In the Key of Life. IHANA levy. Joku spesupainos missä paksu lyriikkavihko ja ekstrabiisejä.


Näin myös ystäväni Ollin joka tekee muutaman kuukauden ajan elokuvan jälkituotantoa Sohossa - minne muuten on keskittynyt iso osa maailman post production -osaamisesta.

Mitä muuta voisin sanoa? Oli mahtava käydä keväässä.