Kesän viimeinen päivä

Tämä blogi muuttuu nyt hetkeksi lifestyle-blogiksi. Käytiin nimittäin #naisen ja kahden kaverin kanssa Hangossa yhden yön rentoutumismatkalla, ja nyt on pakko fiilistellä.


Oli kesän viimeinen viikonloppu, mutta Hangossa oli silti lämmintä. Sateet loppuivat eilen samaan aikaan kun saavuimme kaupunkiin. Airbnb:stä vuokrattu kämppämme oli luvatun kaltainen, siisti, hieno ja lähellä kaikkea.

Hangon Casino oli ehtinyt sulkea ovensa tältä kesältä. Tuntui surrealistiselta saapua siihen Casinon takaiselle huikealle hiekkarannalle lauantaina iltapäivällä. Suomen kauneimpia paikkoja. Ja rannalla oli meidän lisäksemme ehkä neljä ihmistä.

Eli siis yhteensä kahdeksan ihmistä viimeisenä kesäpäivänä Suomen kauneimmassa paikassa. Tuli ihan epätodellinen olo. MIKSEI täällä ole ketään???

Ei sillä että se meitä haittasi. Kung Fu Girl -valkkaria privaattirannalla. Täydellistä.


Illalla syömään sinne sataman raflakeskittymään. Valittiin sopivan turremainen Pirate. HÄMMENTÄVÄN hyvää ruokaa suomalaisen lomakohteen ravintolaksi. Söin jotain burgeria jossa oli nyhtöpossua messissä. Sitten nauttimaan illasta siihen viereen pursiseuran talon kattoterassille. Mikäs sen nimi nyt onkaan, kolme kirjainta. HSF tai jotain sinne päin.

Totaalisen paras tapa viettää kesän viimeinen päivä, ei voi muuta sanoa. Tuli koko ajan mieleen, että onko Hanko aliarvostettu paikka? Onko se markkinoitu huonosti? Vai onko kaupungin tahto pysytellä pienenä ja uneliaana veneihmisten kesänviettopaikkana? Toki Regatta-viikonloppu on kaoottinen teinihelvetti, mutta eilenkin olisin mielelläni olisin nähnyt siellä jonkun esiintyjän tai JOTAIN, dj:n edes.

Ensi kesänä aion käydä Hangossa useammin. Tämä oli siis vasta toinen kertani kaupungissa. Valtavan hieno paikka.

Also Sprach Jussin lifestyle-puristus päättyy tältä erää tähän. Toivottavasti teillä oli hieno kesän viimeinen päivä.

 (Tuossa vielä meta-selfie, jossa #nainen halaa matkatoveriamme Paulaa)

This entry was posted in . Bookmark the permalink.

2 Responses to Kesän viimeinen päivä

  1. Stella says:

    Jussi goes lifestyle! Hyväksyn. Hanko on kyllä ihana paikka, harmittaa etten tänä kesänä ole ennättänyt visiitille. Kiitos muistutuksesta, ehkä tässä vielä ehtii. (Kesä ei ole ohi!!!)

  2. Jussi says:

    Mahtavaa, korkean tason hyväksyntä tälle kokeilulle :D No, JOS vielä tulee lämmin päivä niin suosittelen todella visiittiä.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...