Kun Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen ilmestyi, olin jotenkin hirveän innoissani esittelytekstin luettuani. Aavistuksen surrealistinen romaani suomalaisuudesta! Itse kirja oli lopulta pettymys, koska Nousiainen ei ollut osannut päättää yrittääkö tehdä kirjasta loppuun asti riittävän hullun, vai sittenkin vain sovinnaisella tavalla hullun, sanomaltaan hymyilevää nyökkäilyä aiheuttavan Hesarin kirjallisuuspalkinnosta kisaavan romaanin.

Tämä on kaikki mitä kirjasta on jäänyt mieleeni, joten älkää tehkö tästä esipuhearviosta liian syviä johtopäätöksiä, halusin vain tarjota hieman kontekstia Juurihoitoon.

Sen jälkeen Nousiaisesta tuli viihdyttävä TV-hahmo, jonka ruutupreesens on sopiva sekoitus boheemia äidinkielenopettajaa ja Dressmanin mallia. Tämä saattaa kuulostaa vittuilulta, mutta oikeasti diggasin hänestä Hyvissä ja huonoissa uutisissa.

Koska olen kuitenkin isänmaallinen ihminen, ja siirtynyt viime aikoina käyttämään Elisa Kirjaa Kindlen rinnalla, päätin tarttua tähän Nousiaisen tuoreimpaan romaaniin, koska sitä kehuttiin Twitterissä, ja koska Elisa Kirja lähetti pyytämättä mainossähköpostin, jossa kirjan hinnaksi ilmoitettiin 3,90€, joka veroineen oli miellyttävän alhainen hinta. (Knausgårdin Taisteluni osat 3-6 on vielä lukematta ja ne ovat Elisa Kirjassa 5€/kpl joten luen parhaillaan kolmososaa. Ihanaa.)

Juurihoito on romaani perheestä ja isäsuhteesta. Masentavinta kirjassa on sen nimi, joka tietysti viittaa hammaslääketieteellisen toimenpiteen lisäksi ihmisen juuriin ja niiden hoitamiseen. Luulin ensin, että kirjailija jotenkin vitsailee näin kansanopiston kirjoittajakurssia muistuttavalla analogialla, mutta ei, totta se on.

Liian ajateltua. Paperinmakuista.

Kirjan kieli käy minusta liian lähellä Hotakaista napakkuudessaan ja arkisista asioista näppäriä totuuksia etsivässä tyylissään. Hotakaiseen ei tietenkään ylletä, joten ehkä paljaampi ja neutraalimpi tyyli olisi toiminut paremmin.

Kirja kertoo Pekasta, joka ei tiedä isästään juuri mitään. Hän ei myöskään tiedä hammashoidosta juuri mitään, ja tarvitsee siksi kipeästi JUURIHOITOA. Kuinka ollakaan hammaslääkäri on aivan samannäköinen kuin hän, ja Pekka tajuaa että hänellä ja jäykällä hammaslääkärillä on pakko olla sama isä.

Pekka on töissä mainostoimistossa, kuten käsittääkseni Nousiainenkin on joskus ollut. Toivoisin, että entiset copywriterit eivät käyttäisi enää kirjoissaan mainostoimistoa esimerkkinä abstraktista ja kummallisesta "epätyöpaikasta". Kansan syvillä riveillä ei ole mitään mielipidettä mainostoimistotyöstä, keksikää uusi nykyajan metafora.

Joka tapauksessa Pekka ja hammaslääkäri Esko lähtevät etsimään isäänsä Lieksasta, Södertäljestä, Thaimaasta ja Australiasta. Matkan varrella he löytävät sisaruksia, MUTTA ENNEN KAIKKEA ITSENSÄ.

Kuten saatoitte arvata.

Tämä kirja on minusta pätevä. Se näyttää suunnitelmana hyvältä, siinä on johdonmukainen ja ajateltu rakenne, yltiöilmiselvää subtekstiä ja opetus.

Mutta siitä puuttuu magia. Tai sitten se on liha. Väsynyttä vertausta käyttääkseni liha luiden ympäriltä. Kirja ei oikein koskaan lähde lentoon, vaan se tuntuu uskollisesti toteutetulta suunnitelmalta, joka lopulta oli parempi suunnitelmana, ei romaanimuodossa.

Henkilöt ovat enemmän ideoita kuin henkilöitä. Missään vaiheessa minulle ei tullut sellainen olo, että nämä ihmiset olisivat isättömiä. Että heidän sieluaan raastaa isättömyyden tunne. Että he ovat orpoja tässä maailmassa, sirpaleisia ja onnettomia.

Ehkä olisin kaivannut jotain hiukan raskaampaa. Ei ollut tästä kirjasta vastusta marraskuulle. Enemmän pitkän junamatkan kirjoja kuin hengen ravintoa kaamokseen.

Jos kuitenkin kiinnostuit kirjasta ja haluat sen ostaa, tilaa se tämän linkin kautta Suomalainen.comista niin pistävät minulle pienen komission.