Kirjaesittely: Jo Nesbø - Poliisi

Eilen julkistettiin, että meikäläisen blogi on mukana hienossa seurassa Suomen Blogimediassa joka myy sisältömarkkinointia edustamiinsa blogeihin. Tämä postaus on osa Also Sprach Jussin ensimmäistä sisältöyhteistyötä. Eli siis WSOY halusi, että minä esittelen isänpäivälahjaideana tämän Jo Nesbøn uusimman kirjan Poliisi, ja saan siitä korvauksen. 

Lupaan teille arvon lukijat, että nyt ja aina tästä eteenpäin tällaiset sisältöyhteistyöt on selkeästi ilmoitettu heti tässä postauksen alussa. Minusta tämä on hieno mahdollisuus blogeille ja tietty minulle, mutta avoimuus ennen kaikkea! Siksi tämä ei siis ole kirja-ARVIO, vaan kirjaesittely, koska maksettu arvio ei olisi kovin rehellinen... Kirjan voi ostaa Adlibriksestä.

Jo Nesbøn Poliisiin liittyvä sisältöyhteistö oli helppo ottaa vastaan, koska aina tasaisin väliajoin käy niin, että joku maailman lukemattomista dekkarikirjailijoista saa puolelleen niin paljon faneja, että ihmiset toistuvasti suosittelevat lukemaan hänen kirjojaan.

Viimeksi minulle kävi näin Stieg Larssonin Millennium-trilogian kanssa, ja nyt viimeisen vuoden aikana Jo Nesbøtä minulle on suositeltu usein.

NOH, nyt olikin hyvä tekosyy tutustua ukkeliin kun tuli tämä Suomen Blogimedia ja sisältömarkkinointi. Asioilla on tapana järjestyä sanotaan. Bonuksena sain tietysti itselleni yhden kappaleen tuota kirjaa, jonka aion lähettää isälleni isänpäivälahjaksi. ISÄNPÄIVÄ on viikon päästä, muuten! Luotan, ettei isäni edellenkään lue tätä blogia. Liekö edes kuullut että minulla on tällainen.

ENIHUU. Jo Nesbø on norjalainen, ja jopa hiukan ärsyttävällä tavalla menestyvä tyyppi. Ennen kuin hän rupesi vääntämään dekkareita, hän oli pörssimeklari ja muusikko. Molemmat urat toivat hänelle menestystä, mutta kirjoittamaan oli silti ryhdyttävä. Tosin kun kävin YouTubesta kuuntelemassa hänen vanhaa bändiään, on helppo todeta että kirjat ovat mielenkiintoisempia. Tuo musa on tuollaista Norjan versiota Mikko Kuustosen musasta.

Hän tietysti myös näyttää jumalattoman coolilta. Itse asiassa tästä promokuvasta tulee mieleen Hufvudstadsbladetin toimittaja Janne Strang. Tämä ihan sivuhuomiona. Onhan Jannekin aika cool.


Dekkarisarja nousee ja kaatuu päähenkilönsä mukana. Nesbø on luonut kirjojensa sankariksi Harry Holen. Näitä kirjoja EI TARVITSE lukea järjestyksessä, mutta Poliisia lukiessa tiputellaan paljon menneiden kirjojen tapahtumia, joista selviää että Hole ei ole mikään turha jätkä. Koviksempi kuin Larssonin Mikael Blomkvist.

Vitsi, en oikein kehtaa paljastaa tässä mitään tapahtumia. Nesbø osaa kirjoittaa kiihkeätä page-turner-kamaa. Luen yleensä sängyssä vain Kindlen taustavalaistuja kirjoja, mutta tämä paperikirja oli pakko roudata kaikkein pyhimpään ja virittää avopuolison iloksi lukuvalo ja ahmia Poliisia (liian) pitkälle parina peräkkäisenä yönä.

Ja sitten aamupalalla on sellainen olo, että taidan mennä junalla ihan vaan että voin jatkaa kirjan lukemista vielä hetken. 

Pääpiirteissään tarina kuitenkin lähtee siitä, että väkivaltarikoksia tutkineita poliiseja rupeaa kuolemaan. Harry Hole on edellisen kirjan jäljiltä koomassa sairaalassa, ja Oslossa pyörii tietysti paljon sakkia joka haluaisi hänet hengiltä.

Musiikki-ihmisille Nesbøn tausta on herkkua. Tätä on vaikea kertoa paljastamatta juonesta, mutta erään kirjan tärkeän henkilön mielisairautta käydään läpi PINK FLOYDIN Dark Side of the Moonin kautta, mikä on mahtava ratkaisu. Muutenkin Nesbø tiputtelee bändinnimiä sopivassa kohtaa.

Pitää raportoida myöhemmin mitä oma isukkini tykkää. Kuten tuosta musaviittauksesta huomaa, tämän voi kyllä huoletta ostaa lahjaksi myös nuorille isille. TOSIN sillä sivuvaikutuksella, että lukuvalo saattaa häiritä lahjan antajaa vielä yömyöhällä.


Jos sisältömarkkinointi tai minun mukanaoloni herättää kysymyksiä, niin kommenttiloota on alla. Ajattelin kyllä myös tehdä isomman kirjoituksen aiheesta, koska se on tosi kiinnostava. Blogimarkkinointi ei enää saa olla sitä että firmat pistää teineille huulipunan ja toivoo postausta. Avoimuus on tässä avainsana. Tästä ollaan muuten myös järjestämässä keskustelutilaisuus, Kiseleffin talossa 21.11., jossa olen alustavasti puhumassa!

Leave a comment

Levyarvio: Pistepiste - Hetken maailma on tässä

Pistepistettä on helppo pilkata. Mutta häntä on myös helppo rakastaa.

Olisiko ollut viime vuonna, kun kuulin tämän Jakomäestä (tai muusta lähiöstä, en muista varmaksi) kotoisin olevan tyypin ekan singlen Elän sut uudestaan. Hän näyttää promokuvassaan Malmin kirjaston sivarilta, jolla saattaa olla ongelmia kevyiden huumeiden kanssa. Hänen laulussaan on hassu lespaava s ja varsin omaperäinen fraseeraus. Hänen biisinsä kertovat - tietysti - rakkaudesta.

MUTTA jotain siinä biisissä on. Pistepiste lähestyy musiikkia kevyelti r&b-kulmasta, mutta vahvasti Juha Tapio tai Samuli Putro olkansa takana vahtien. Tämä ei ole Suomessa mikään helppo juttu klaarata sen, mutta kaikesta ilmeisestä pilkattavuudesta huolimatta hän on päässyt ihoni alle.

Seuraavat sinkut Viljaa ja Hetken maailma on tässä vain vahvistivat tätä käsitystä. Pistepiste loi oman tyylinsä, ja heti kun pääsen mielessäni hiukan naurahtelemaan sille, se tekeekin yhtäkkiä piston siihen aivojen herkkyyttä aistivaan alueeseen, jonka orjana minun musiikkimakuni kulkee.



"Imago" ja "tarina" ovat sitä paitsi onnistuneita. Pistepiste on se röökaava kovis, joka opiskeli amiksessa hitsausta. Mut sitte KUITENKIN siellä sykkii herkkä sydän, joka salaisiin muistivihkoihin kirjaa värssyjä LIKOILLE. Tässä tarinassa ei ole mitään falskia, ja siksi tämä koko levy toimii.

JOS nyt jostain pitää marista, niin Hetken maailma on tässä -levyn biiseistä monet ovat hyvin samantyyppisiä. Pistepiste on karrikoidusti säveltänyt yhden hyvin omanlaisensa biisin, jota hän versioi. Mutta kolme singleä eivät suinkaan ole ainoat huippuhetket, vaan esimerkiksi Vettä kämmenellä, Kakofoniaa ja Yksinäisyyden haudalla ovat vähintään yhtä hienoja biisejä.

Sanoitukset kompastelevat myös paikoin, mutta sekin on minusta melkeinpä parempi juttu kuin sellaiset "ammattisanoitukset", joissa orjallisesti etsitään jotain näppärää kielikuvaa rakastamiselle tai eroamiselle.

Mutta kertokaapa mitä tarkoittaa Hetken maailma on tässä -biisin kohta "silmät kiinni ja monitorit huutamaan, ei oo mitään muuta kuultavaa"? Tai Yksinäisyyden haudalla, jossa lauletaan "ensin mun sydänkäyrä suoraa viivaa, sitten sukelsit mun kaulaliinaan".

Kuulostaa melko psykedeeliseltä tuo kaulaliinaan sukeltaminen?


Posted in , , | 2 Comments
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...