Maria Veitolan talk show on tv-vastine Amppareiden uutisotsikoille

Torstaina alkoi uusi tuotantokausi Maria!-nimistä talk show'ta. Kanavat ja tekijät saavat ihan rauhassa tehdä huonoa talk show'ta jos näin haluavat, mutta minua ärsyttää, että Maria Veitolan ohjelmaa tai tyyliä pidetään jotenkin räväkkänä tai rohkeana.

Ei hänen ohjelmassaan ole mitään rohkeaa. Kenties rohkeuden illuusio on syntynyt  siitä, että juontaja on niin hirvittävän epämukavan oloinen vieraidensa kanssa. Mutta vaivaantunut tunnelma ei ole sama asia kuin rohkeiden kysymysten esittäminen.

Eihän show'ssa edes esitetä suoria tai yllättäviä kysymyksiä, kun aiheet on sovittu etukäteen. Eihän siinä ole tietenkään mitään pahaa, jos se on valittu tyyli, mutta touhua katsellessa tulee mieleen, mihin kaikkeen noin myöhään esitettävällä ohjelmalla olisi potentiaalia.

Helsinkiläinen snobi kutsuu ohjelmaansa joko hulluja juntteja tai snobikavereitaan. Molempien edessä hän kiemurtelee ja teeskentelee tekevänsä haastatteluja. Johanna Tukiainen saattaa olla julkisuushakuinen idiootti, mutta miksi hänen tyhmyydestään pitää tehdä niin suuri numero? Miksei Maria voi KYSYÄ jotain siltä Tukiaiselta, sen sijaan että tuo hänet eteensä nenää pitkin tuijoteltavaksi?

Maria on Imagen kolumnien perusteella hyvä kirjoittaja, mutta ei hänestä kyllä televisioesiintyjäksi ole. Miksi se yleisökin pitää olla niin kauas sijoitettu tuossa uudessa studiossa? Kolhous ja vaivaantuneisuus vain korostuu kun juontaja vääntelehtii tyhjyyden keskellä punavuorelaisen kaverinsa putiikista haetussa aikuisten potkupuvussa. Miksikö hänen persoonansa ei toimi televisiossa? Siksi, että hän ei anna itsestään mitään. Jos Sarasvuo ja Rantalainen myllyttivät jotain vierastaan, laittoivat he samalla itsensä likoon. Maria!-ohjelman juontaja voisi aloittaa "kroppansa likoon laittamisen" siitä, että haastattelisi seuraavan ohjelman alussa itseään ja kysyisi "miksi minä yritän liikaa?".

Tämä on sitä NYKYMUALIMAA sitten vissiin. Amppareiden uutisotsikoista voi päätellä mikä kansaa kiinnostaa, ja ilmeisesti sen luotetaan toimivan myös televisiossa. Mutta Ampparit-tyylisesti asian käsittely jätetään täysin otsikkotasolle, eikä siitä edes yritetä keskustella tai tehdä haastattelua.

Haluaisin uskoa, että tuonkin ohjelman kohdeyleisöllä olisi valmiuksia ja halua nähdä älyllistä televisio-ohjelmaa, eikä tuollaista aliarviointia. Enkä nyt tarkoita että kaikkien tv-ohjelmien pitäisi olla jotain Radio Suomen politiikkatuntia, mutta kun viihdeasioitakin voi käsitellä älyllisesti.

Pakko oli tämäkin mielipide saada ulos systeemistä. Pistetään nyt vielä disclaimerina, että henkilökohtaisella tasolla en tiedä Veitolasta mitään, on varmasti ihana ihminen jne, tämä tv:stä välittyvä kuva vain sylettää.

Toistan vielä alussa mainitun seikan: Pakkohan tuota ei olisi katsoa, puutuin vain siihen, että ohjelmaa pidetään jotenkin räväkkänä. Joo, Jussi Parviaisen saaminen studioon on räväkkää, mut olisko sen haastattelun voinut hoitaa jotenkin muuten kuin Parviaisen hulluutta peesaten?

This entry was posted in ,. Bookmark the permalink.

10 Responses to Maria Veitolan talk show on tv-vastine Amppareiden uutisotsikoille

  1. Laura says:

    Eikös Maria! alkanut jo keskiviikkona? :)

  2. Hups :D Mä katsoin sitä Ruutu.fi:stä joten päivä vaihtui...

  3. Iisa says:

    Harvinaisen samaa mieltä kanssanne, Jussi, Marian ekan osan miellyttävyydestä. Siinä vaiheessa kun Tuksun miehen verotiedot (!) kaivettiin esiin, lähti maku lopullisesti. Ei toimi, ei.

  4. Jep, se oli just sitä netin viihdeuutismeininkiä. Mahiksia olis kyllä vaikka mihin.

    Ja kun asioista kritiikkiä esittäville usein todetaan, että tee ite parempi, niin voin sanoa että niin tekisinkin.

  5. Iinuska says:

    Mua ärsytti myös näiden kahden avustajan (silikoninainen ja joku mies, johon en kiinnittänyt huomiota) totaalinen esineellistäminen ja sivuuttaminen, heitä ei edes esitelty ohjelman alussa. Tuli just semmonen olo, että tarkoitus on lyödä lyötyä, kaivella menneisyydestä just verotietoja ja pahoinpitelysyytteitä ja sit ei edes anneta vieraiden vastata kyssäreihin. Seitsemän päivää-linjalla mennään....plingplingit vaan on desingputiikista...

  6. Pete says:

    Samoilla ajatuksilla. Tähän asti käsite "sosiaaliporno" on ollut itselleni jokseenkin vaikea määritellä, mutta nyt tuntui, että älysin senkin.

  7. Anonyymi says:

    Ohjelman jälkeen, kun seuraavan viikon vieraat oli ilmoitettu, tuli mieleen että koko roskan voisi siirtää valtakunnalliselta tv-kanavalta Seiskan tai Hymyn nettisivuille.

  8. arttu says:

    "Tee ite parempi" on kautta aikojen ja kulttuurien ollut paskin mahdollinen vastaus mihinkään kritiikkiin. Ihminen, joka siihen lankeaa tekee itsestään heti idiootin.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...