Promoen uusi kovuus ja räpin poliittisuus

Hyvää iltaa toverit.

Promoe on ruotsalainen räppäri, joka soolouransa lisäksi tunnetaan Looptroop-yhtyeen partajeesuksena. Minä pidän Promoesta, ja niinpä ilahduin tänään kun kuulin hänen uuden biisinsä Never Follow. Tai ilmeisesti hän on julkaissut tämän biisin jo tuossa joulukuun puolella, mutta minulle se on joka tapauksessa uusi.

Ja hyvä biisi onkin. Mielenkiintoisena heijastuksena Suomesta Never Follow on Palefacen uuden levyn tapaan akustiseen kitaraan nojaava. Ei Promoe silti kuplettilaulajaksi ole ryhtynyt, mutta sovitustavassa on kieltämättä samanlaisuuksia.

Ehkä ilmiö johtuu siitä, että sekä Paleface että Promoe ovat aikuisia miehiä, ja haluavat vähän dylanoida. Promoen sanoitusmaailma ei Never Follow'lla ole ollenkaan niin poliittinen kuin Palefacella (tuosta Palefacen poliittisuudesta nyt voi olla montaa mieltä, ei ole itsellenikään ihan selvää luetteleeko hän vain poliittisiin keskusteluihin liittyviä asioita, vai muodostavatko luettelot myös synteesin), mutta aiemmin Promoe on kyllä tehnyt niinsanottua poliittista räppiä.

Näin varsinkin debyyttisoololla Government Music ja hänen parhaalla tuotoksellaan Long Distance Runner.

Tästä Promoen aiemman uran saarnaamisesta (josta osa juontuu reggaen maailmasta) tuli mieleen, että aina kun sanotaan, että joku tekee "poliittista räppia", se on synonyymi vasemmistolaiselle räpille. No, asiaa pidemmälle mietittyäni tajusin, että niinsanottu valtavirran räppi on myös poliittista, yleensä oikeisto-sellaista. Jos miettii vaikka Jay-Z:n tai muiden jenkkisuuruuksien maailmaa, niin tarina ghetoista poistumisesta ja omalla yrittämisellä tehdyistä rahoista on oikeistolainen ihanne.

Itse en ole oikeastaan kumpaakaan, en oikeisto- enkä vasemmistolainen. Ajatuksena poliittinen räp on silti kiinnostava, sillä eikö tuo 50 Centin ja muiden yritystoimintaan kannattaminen ole Brooklynin Bedford-Stuyvesantissa kaupungin vuokrakämpässä asuvalle nuorelle mielekkäämpi sanoma kuin suuryritysten kritisointi? Toisaalta vasemmistolaisen räpin maailmasta voisi tuoda sosiaaliturvan ajatuksia, jota sielläkin varmasti kaivattaisiin.

Näin ajattelin minä. Nyt taidan kyllä mennä nukkumaan, radio-ohjelman tekemisen aloittaminen on aika raskasta puuhaa. Raskasta, mutta erittäin nautittavaa, on ihan hullun hyvä fiilis työnteosta. Hyvää yötä oikea ja vasen siipi.

Kuuntele nyt kuitenkin se biisi ensin. Never Follow. Kaunista. Kyllähän tästäkin Promoen ajatusmaailma puskee läpi. "if you move right i will turn left"

This entry was posted in ,,,. Bookmark the permalink.

3 Responses to Promoen uusi kovuus ja räpin poliittisuus

  1. Hyvä pointti. Poliittisuus käsitetään populaarikulttuurin puolella ja arkikeskustelussa laajemminkin usein tarkoittamaan ainoastaan puoluepolitiikkaa ja vielä eksplisiittistä sellaista. Eli Anna pillua Helena Pesola on poliittinen laulu, mutta Kersantti Karoliina mukamas ei.

    Räbäytys on siis mitä suurimmissa osin poliittista vaikkei siinä kerrottaisi mistään muusta kuin pajauttamisesta ja panemisesta. Silloinhan poliittinen väite voisi olla luokkaa "hyvään elämään ei kuulu liika työnteko, vaan reipas nautiskelu".

    Ugh!

  2. Totta, ajatusta vähän eteenpäin jatkamalla melkein mikä tahansa sanoituksesta tulee poliittinen. Ehkä rap-levyt pitäis varustaa Explicit lyrics -tarran sijasta "Varoitus, sisältää politiikkaa" -tarralla.

  3. Jukka says:

    Ihan hyvä zipale tämä Never Follow. Se mikä näissä aina regeeokee biiseissä hiukan, välillä enemmänkin, on tuo valkoisen miehen Waldo-aksentti.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...