(Kyllä, tämä on se kirja naisesta joka on naimisissa Eiffel-tornin kanssa. Mutta se on sivuasia. Kuten takakansiteksti lupaa, tässä kirjassa Flinkkilä ja Eiffel "raivaavat maailmaan lisää tilaa hengittää").

En ole aivan jäävi arvostelemaan tätä kirjaa, sillä tunnen Janne Flinkkilän melko hyvin (olen muun muassa käynyt hänen kanssaan läpi arviolta 200 Helsingin keskustan lounasravintolaa) ja kuulin tästä kirjastakin sosiaalisen median ja erään keskustelufoorumin kautta jo pian idean syntymisen jälkeen.

Haluan kuitenkin kirjoittaa tästä kirjasta, koska se on hieno kirja. En varmasti kirjoittaisi siitä, jos se ei olisi tehnyt suurta vaikutusta. Että sellainen taustojen selvittäminen tähän alkuun. Että semmosta. Seeempsee. Seeeemmoottiii.

Janne Flinkkilä on erittäin taitava kirjoittaja ja yleisfiksu toimittaja. Rautaiset rakastajat -kirjaan tarvitaan kuitenkin paljon muutakin kuin näppärää toimittajantyötä. Se ei ole pitkä reportaasi, puolivillainen elämäkerta, vaan Flinkkilän oman elämän kautta heijastettu näkymä hyvin erityisen ihmisen elämästä ja - kyllä vain - rakkaudesta!

Janne Flinkkilä kirjoittaa rakkaudesta. Jos on lukenut vain hänen Kai Vikkelin -nimellä tehtyjä gonzo-raporttejaan, tämän kirjan sisältö voi tulla yllätyksenä. Rautaiset rakastajat on syvällinen ja ajatuksia herättävä. Periaatteessa Erika Eiffelin elämästä voisi tehdä matter-of-factly tapahtumia luetellen uskomattomalta tuntuvan tarinan, joka imaisisi mukaansa. Kun hänen hulppeaan elämäntarinaansa yhdistetään kirjailijan ja Eiffelin kohtaamisista syntyviä pohdintoja, lopputuloksena on kuitenkin hämmentävän kauniita ajatuksia, joiden synnyttämiseen on vieläpä tehty ilmeisen paljon taustatöitä. Siis sen uskomattoman tarinan LISÄKSI:

Erika Eiffel on jousiammunnan maailmanmestari, kummallisen japanilaisen miekkailulajin ensimmäinen länsimaalainen mestari, arvostetussa sotakoulussa opiskellut taiteilija ja nosturinkuljettaja, jolla on kaksisuuntaisia suhteita esineiden kanssa. Hän asuu Berliinissä, koska rakastaa Berliinin muuria. 

Näistä aineksista jotkut halpamaiset brittiläiset 4D-dokumentaristit ovat saaneet aikaan tirkistelevän paskadokkarin. Ja helppohan Eiffelin rakkautta olisikin tirskua. Tai yrittää miettiä onko hän "hullu", ja mistä hänen "hulluutensa" mahdollisesti johtuu. (Hänen elämässään riittää traagisia ja traumaattisia tapahtumia, joten spekuloijille riittää materiaalia).

MUTTA "hulluuden" toteaminen tai tapahtumien oikeiksi todistaminen ei ole tämän kirjan pointti. Vaan se rakkaus. Ja silmien avaaminen. Kun eilen yöllä sain tämän kirjan luettua, en saanut varmaan tuntiin unta. Edes David Foster Wallacen Infinite Jestin pariin palaaminen ei auttanut. Erika Eiffel oli jättänyt jäljen. Maailma olisi melko lailla parempi paikka, jos ottaisimme hänen asenteestaan mallia.

Janne vetää Eiffelin objektiseksuaalisuuden ja kulutushysterian välille löyhähköjä yhtäläisyyksiä, ja pirskottelee tolkun vasemmistolaisuutta synteesin ylle. Toisaalta Eiffelin tarinassa voi nähdä myös amerikkalaista unelmaa. Hän on TAHTOIHMINEN, joka osoittaa että keskittymällä ja asiaan paneutumalla voi saada vaikka mitä aikaan. Asenne, joka kelpaisi vaikka Benin talliin.

Huoomaan että kiertelen saman pointin ympärillä kun en saa asiaa sanottua ollenkaan niin hienosti kuin kirjailija Flinkkilä. Lukekaa tämä kirja. Ja onnittelut Jannelle, en arvannut että sinussa olisi tällainen kirja.