Lehtiä lukiessa saattaisi luulla, että ministeri Paavo Arhinmäen esiintyminen sooseissa Sotshin lätkäpronssijuhlissa ja sitä seurannut tapaamisen missaaminen olisi jotenkin iso kännimoka. Mutta ei, se ei ole iso kännimoka edes suomalaisten lätkäjuhlien - saati sitten maailmanhistorian skaalassa.
En ole historioitsija (tuliko yllätyksenä?), mutta esittelen teille nyt tapauksen Keski-Euroopasta 1500-luvulta, joka saattaisi sijoittua melko korkealle kattavassa "historian pahimmat kännimokat" -listauksessa. Toivottavasti joku on tehnyt sellaisen, #muuten. Jos on, vinkatkaa.
Asiaan.
Münsterin kaupungissa, nykyisessä Pohjois-Saksassa tapahtui kummia 1530-luvulla. Lutherin uskonpuhdistuksella oli nimittäin muitakin seurauksia kuin protestanttisuus ja evankelis-luterilaisuus: Luther käänsi Raamatun saksaksi, ja kehotti kaikkia lukemaan sen. Tämä poisti katoliselta kirkolta monopolin Raamatun tulkinnassa, ja antoi tilaa myös melkoisen äärimmäisille tavoille lukea Jumalan sanaa.
Syntyi anabaptistinen liike, joka oli 1500-luvun mittapuullakin fundamentalistinen kristillinen suuntaus. Tai oikeastaan anabaptisteja oli moneen lähtöön, mutta Münsterin kaupungin otti vuonna 1533 valtaansa Jan Matthysin johtama äärimmäinen ja lopulta väkivaltainenkin haara, joka päätti mm. tappaa katolilaiset kaupungista pois - jos eivät olleet kääntyneet anabaptisteiksi heti kun se oli mahdollista.
No, tarina on pitkä ja kerron kohta mistä kuulette sen kokonaan, MUTTA se kännimoka...
Münsteriä hallinnut "prince bishop" (prinssipiispa?) ei tietenkään pitänyt siitä, että hullut hihhulit olivat vallanneet hänen kaupunkinsa. Niinpä hän meininkiä tarpeeksi kauan katseltuaan keräsi mittavan piiritysjoukon (lähiseutujen johtajat antoivat hänelle mielellään joukkoja koska eivät halunneet anabaptistisen liikkeen leviävän) ja ryhmittyi Münsterin ympärille tykinkantaman päähän valmistautumaan valtaukseen.
Valtauksen oli määrä tapahtua 26. toukokuuta 1534. Armeija ei ollut yksi yhtenäinen joukko, vaan kokoelma sekalaisia porukoita ympäri Pohjois-Saksaa, Hollantia ja Belgiaa. Ryyppääminen oli oiva keino rentoutua ennen sotatoimia, mutta ERÄS hollantilainen tai belgialainen ryhmittymä oli TANKANNUT bisseä koko edeltävän päivän niin rankasti, että aikalaiskertomusten mukaan he olivat 25. päivän iltana niin kännissä, että heiltä meni auringonlasku ja -nousu sekaisin.
Tuohon aikaan ei tietenkään ollut kelloja, ja prince bishop oli päättänyt, että hyökkäys tapahtuu 26. päivänä auringon noustessa. Känninen sakki oli kuitenkin siinä määrin sooseissa, että he sekoittivat auringonlaskun ja auringonnousun.
Niinpä he hätääntyivät ja päättivät hyökätä auringon laskiessa. Seuranneessa kaaoksessa myös monet muut ryhmät hätääntyivät ja luulivat hyökkäyksen koittaneen ja lähtivät kohti Münsterin muureja. Kukaan hyökkääjistä ei nimittäin halunnut olla viimeinen, sillä vain ensimmäisille riittäisi tuoretta raiskattavaa ja hyvää ryöstösaalista, mikä oli suurin motiivi lähteä mukaan sotaretkelle tuohon aikaan.
Kaupungin sisällä anabaptistien joukoissa alkoholin nauttiminen oli tietysti kuolemantuomion uhalla kiellettyä (kuten melkein kaikki muutkin asiat), joten puolustajat olivat vesiselvinä vastaanottamassa TÄYSIN NAULA PÄÄSSÄ olevaa sotajoukkoa.
Lopputuloksena puolustajia kuoli alle kymmenen, mutta hyökkääjiä satoja.
"Ihan kiva" kännimoka siis. Miettikää miten totaalisen SOOSEISSA pitää olla, että sekoittaa auringonlaskun ja -nousun.
Tämä tarina on tosi. Twitter-käyttäjä @toukkala esitteli minulle Dan Carlin's Hardcore History -nimisen podcastin, joka on totaalista parhautta. Podcastissa jenkkiläinen toimittaja Carlin esittelee ja analysoi historian tapahtumia omalla lennokkaalla tyylillään. Tämä on puhuttu vastine Antony Beevorin superimevälle historiankirjoitukselle.
Juuri tällaista podcastaus parhaimmillaan on! Melkoisen nicheitä aiheita valtavan pitkässä muodossa (esimerkiksi Prophet of Doom -jakso josta tämän tarinan bongasin kestää neljä tuntia) ei olisi kaupallisesti kiinnostavaa isolle toimijalle, mutta internetin käyttäjämassa mahdollistaa sen, että Carlin on tehnyt näistä itselleen elinkeinon.
Jos historia kiinnostaa edes hitusen, suosittelen Hardcore Historyä erittäin lämpimästi. Tilaa jo.
Miten Münsterin kapinallisille sitten kävi? Suosittelen kuuntelemaan Prophets of Doomin, mutta sen verran voin paljastaa, ettei prince bishopin valtausyritys tähän kaatunut. Hän yritti myöhemmin uudestaan, vähemmän kännisellä joukolla.
Hae tästä blogista
Minä
Kuka minä olen?
Olen musadiggari, kirjaintoilija, laitteista innostuja ja juoksija. Siviiliammatiltani olen Nelonen Median radioiden musapäällikkö. Blogin mielipiteet eivät liity työpaikkani toimintaan. Jos haluat laittaa postia, se onnistuu jussi.mantysaari(ät)gmail.com
Suositut tekstit
- Don Draperin tyhjyys (eli Mad Men -arvostelu)
- Kaikkien aikojen kovimmat suomalaiset hiphop-levyt top 5
- Testissä Amphion Argon1 - eli on kaiuttimia ja on KAIUTTIMIA
- Lukuvinkki: Vladimir Nabokov - Lolita
- Mistä vermeestä musiikkiasi kuuntelet?
- Toukokuun lukupäiväkirja 2024
- Arvio: Miksi Sillan kolmas kausi on niin onnistunut
- Livearvio: Paukutusjengi @ Gloria 18.10.2013
- Lukuvinkki (arvostelu): Mika Waltari - Mikael Karvajalka
- Syksybiisit top 10 (plus syksyn paras soittari)
Uusimmat kommentit
Satunnaisotoksia
Blogeja
Aiemmin ajateltua
- kesäk. 2024 (1)
- huhtik. 2024 (1)
- maalisk. 2024 (1)
- jouluk. 2023 (1)
- kesäk. 2023 (1)
- huhtik. 2023 (1)
- jouluk. 2022 (3)
- elok. 2022 (4)
- heinäk. 2022 (3)
- huhtik. 2022 (1)
- maalisk. 2022 (1)
- helmik. 2022 (1)
- tammik. 2022 (1)
- jouluk. 2021 (4)
- marrask. 2021 (2)
- lokak. 2021 (1)
- syysk. 2021 (3)
- elok. 2021 (1)
- kesäk. 2021 (1)
- toukok. 2021 (2)
- huhtik. 2021 (2)
- maalisk. 2021 (1)
- helmik. 2021 (2)
- tammik. 2021 (2)
- jouluk. 2020 (2)
- marrask. 2020 (1)
- lokak. 2020 (2)
- kesäk. 2020 (2)
- toukok. 2020 (1)
- huhtik. 2020 (2)
- maalisk. 2020 (2)
- helmik. 2020 (2)
- tammik. 2020 (2)
- jouluk. 2019 (2)
- syysk. 2019 (2)
- elok. 2019 (3)
- heinäk. 2019 (1)
- kesäk. 2019 (1)
- toukok. 2019 (1)
- huhtik. 2019 (1)
- maalisk. 2019 (3)
- helmik. 2019 (2)
- jouluk. 2018 (1)
- marrask. 2018 (2)
- syysk. 2018 (4)
- elok. 2018 (3)
- heinäk. 2018 (2)
- kesäk. 2018 (1)
- toukok. 2018 (2)
- huhtik. 2018 (1)
- maalisk. 2018 (1)
- helmik. 2018 (1)
- tammik. 2018 (1)
- jouluk. 2017 (2)
- marrask. 2017 (2)
- lokak. 2017 (4)
- syysk. 2017 (3)
- elok. 2017 (4)
- heinäk. 2017 (3)
- kesäk. 2017 (3)
- huhtik. 2017 (3)
- maalisk. 2017 (1)
- helmik. 2017 (3)
- tammik. 2017 (5)
- jouluk. 2016 (3)
- marrask. 2016 (5)
- lokak. 2016 (6)
- syysk. 2016 (3)
- elok. 2016 (6)
- heinäk. 2016 (5)
- kesäk. 2016 (4)
- toukok. 2016 (4)
- huhtik. 2016 (5)
- maalisk. 2016 (10)
- helmik. 2016 (5)
- tammik. 2016 (5)
- jouluk. 2015 (8)
- marrask. 2015 (8)
- lokak. 2015 (6)
- syysk. 2015 (7)
- elok. 2015 (7)
- heinäk. 2015 (8)
- kesäk. 2015 (6)
- toukok. 2015 (11)
- huhtik. 2015 (11)
- maalisk. 2015 (8)
- helmik. 2015 (12)
- tammik. 2015 (9)
- jouluk. 2014 (12)
- marrask. 2014 (13)
- lokak. 2014 (11)
- syysk. 2014 (11)
- elok. 2014 (12)
- heinäk. 2014 (13)
- kesäk. 2014 (11)
- toukok. 2014 (11)
- huhtik. 2014 (15)
- maalisk. 2014 (15)
- helmik. 2014 (19)
- tammik. 2014 (17)
- jouluk. 2013 (15)
- marrask. 2013 (16)
- lokak. 2013 (17)
- syysk. 2013 (17)
- elok. 2013 (13)
- heinäk. 2013 (6)
- kesäk. 2013 (1)
- toukok. 2013 (6)
- huhtik. 2013 (6)
- maalisk. 2013 (7)
- helmik. 2013 (8)
- tammik. 2013 (7)
- jouluk. 2012 (8)
- marrask. 2012 (10)
- lokak. 2012 (7)
- syysk. 2012 (9)
- elok. 2012 (7)
- heinäk. 2012 (6)
- kesäk. 2012 (6)
- toukok. 2012 (5)
- huhtik. 2012 (5)
- maalisk. 2012 (5)
- helmik. 2012 (4)
- tammik. 2012 (2)
- jouluk. 2011 (9)
- marrask. 2011 (9)
- lokak. 2011 (8)
- syysk. 2011 (11)
- elok. 2011 (10)
- heinäk. 2011 (5)
- kesäk. 2011 (8)
- toukok. 2011 (12)
- huhtik. 2011 (17)
- maalisk. 2011 (13)
- helmik. 2011 (12)
- tammik. 2011 (11)
- jouluk. 2010 (8)
- marrask. 2010 (9)
- lokak. 2010 (15)
- syysk. 2010 (16)
- elok. 2010 (1)
He tajuavat mistä on kyse:
MAINOS!!!
Muista myös Suomen paras populaarikulttuuri-podcast Mäntysaari ja Nivala.
Mahtava tarina. Ja hyvä podcast-vinkki, tänks!
Toi Hardcore History on aivan huikea. Wrath of the Khans -jaksot odottamassa, niitä on kehuttu.
Hahhah! Huikea tarina. Kaikkea sitä..
Historia ja känni ne yhteen soppii, kiitti podcast-vinkistä!
http://www.youtube.com/watch?v=3gOR91oentQ