HUOM! Kirjoitin tästä levystä pitkän arvion uusimpaan Rumbaan, joka ilmestyi viime perjantaina. Jos joku vielä printtilehtiä lueskelee, niin suosittelen tutustumaan ko. tekstiin. Tämä arvio on luonnollisesti mielipiteiltään samansisältöinen, muttei kopi-pastea Rumbasta.
Tulee vieläkin välillä kylmiä väreitä siitä, miten paljon innostuin Haloo Helsinki!:n edellisestä levystä Maailma on tehty meitä varten. Sinkkuhittien jälkeen jysähti vahva albumillinen onnistuminen. Ehkä parasta huikean sävellystyön lisäksi oli se itsevarmuus ja onnistumisen tunne.
Onnistuminen jatkuu myös tällä viidennellä (!) pitkäsoitolla. Leo, Jere ja Elli ovat huikeassa sävellysvireessä. Tätä ei voi alleviivata tarpeeksi: Haloo Helsinki! osaa kirjoittaa biisejä! Helvetin tarttuvia, hienosti rakennettuja, melodioiltaan kestäviä.
BIISEJÄ, niinkuin McCartney tai Lennon sen ymmärtävät. Ei yhden idean ympärille rakennettuja huteria kertsittömiä kikkailuja, vaan BIISEJÄ, joissa on hyvä säkeistö, usein muikea pre-chorus, tappavan kova kertsi ja vielä hyvä c-osa.
Sitten tullaan siihen, että Elli Haloo on ehkäpä Suomen paras laulaja. Ei varmasti teknisesti, mutta hänen tulkintatapansa on niin vahva, ettei voi kuin rakastaa jokaista nuottia.
Bändi soittaa useimmissa kohdissa riemulla ja itsevarmuudella, joka kuuluu läpi. Kiitos ei ole kirosanasta tulee hyvä fiilis, koska siitä kuulee miten fiiliksissä bändi on ollut levyä tehdessään.
Maailma on tehty meitä varten oli oodi nuoruudelle. Positiivinen kaikkivoipaisuuden tunne paistoi surullisempienkin biisien keskeltä. Kiitos ei ole kirosana on surumielisempi levy, ja nuoruuden voitonvarmin vaihe on ehditty ohittaa: Sydän on särkynyt, maailma on rikki, läheinen täytyy saattaa hautaan.
Hieno tarina.
Biiseihin.
Kun kuulin tämän levyn ensimmäistä kertaa, olin levyn tuottajan ja kitaristi-Leon isän Gabi Hakasen kanssa InkFish-studiolla, missä levy on tehty. Istuimme yhdessä studiossa ja kuuntelimme levyn. Kun ensimmäinen biisi Köpis 2012 soi, pidättelin kyyneleitä, koska en kehdannut siinä tilanteessa itkeä. Mutta biisi on järkyttävän vahva. Elli päästää heti kättelyssä kuulijan sydämensä synkkiin tuntoihin, ja kertoo niin kertakaikkisen vahvasti tarinan pieleen menneestä ihmissuhteista, että minulle tulee kylmiä väreitä kun vain kirjoitankin biisistä.
Huono uutinen on tietysti se, että Köpiksen jälkeen muut biisit eivät pysty tekemään samanlaista vaikutusta. Se on Haloo Helsingin henkilökohtaisin biisi, ja minusta myös paras.
Seuraavaksi tuleekin Beibi, joka on tavallaan jatkoa Köpikselle. Elämä jatkuu. Joku beibi räjäyttää sut. Jumalattoman hieno sävellys, jossa ei ole mitään turhaa tai puolivillaista. Tarvittava tasapainottava!
Levyn huippukohtia ovat myös Iron Maideniksi c-osassa yltyvä Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan (joka on soinut päässäni koko kuluneen viikon), toka sinkku Vihaan kyllästynyt joka kasvaa mahtavasti ja Ihmisen kuvat ja Kevyempi kantaa ja Go Saimaa ja nimibiisi ja Teräslinnut...
VAHVA albumi siis! Ainoastaan Kuussa tuulee:n iskelmä-rock ja Pulp Fictionin aavistuksen väkinäinen menevyys häiritsevät. Ei siis aivan täysosuma! Mutta nyt kun kritisoin, niin muistutan heti perään, ettei tällaistakaan biisikokoelmaa suomalaisilla levyillä nähdä juuri koskaan.
Kuten Rumbassakin totesin, luulen että bändi hyötyisi pienestä riskinotosta. Irrottelulla voisi syntyä toimivia avauksia - vähän niin kuin Beibin junkkakomppi. Kuussa tuulee -biisissä on minusta rutiinia ja kankeutta, vaikka senkin melodia on tietysti hemmetin tarttuva ja jota sitäkin soitetaan radioissa varmasti paljon.
Ja vaikka kritisoinnin aihetta löytyykin, on tämä levy kokonaisuutena vahvempi kuin edeltäjänsä, eli bändin paras levy. Tähän lopputulokseen tulin summaamalla ässäbiisien määrää yhteen. Jälleen kerran: Biisintekotaitoa LÖYTYY. Sanoituksissa SISÄLTÖÄ. Hienoa musiikkia.
Vuoden levyissä, helposti. Rakastukaa!
Olen sanaton ... veit sanat suustani ...
-starba-
Starba, kiitos kommentista, en tosin ole ihan varma oliko tuo sarkastinen kommentti vai vilpitön.
Hassua, mun suosikkeihini levyltä kuuluu justiin ehdottomasti tuo Pulp Fiction, ihan tajuton!! :D Ja tykkään myös Kuussa tuulee -biisistä hirmusti. Ihmisen kuvat oli ehkä omasta mielestäni se heikoin mutta näähän meneekin jo ihan mielipidejutuiksi että! Mutta Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan♥ Voi että nauroin biisin nimelle, ei suinkaan tullu Zen Cafe mieleen. XD
Olipa muuten hienoa saada taas biisi kuolemasta, tuo Kevyempi Kantaa on niiiiiin ihana. ♥___♥ Samoin kuin tuo aikasemman levyn Lähtövalmiina. Mut kyllä tää uus albumi on ihan käsittämättömän hyvä. Haloo Helsinki paranee vaan mitä enemmän ne touhuaa musansa ite. :D
Kiitti kommentista Olivia! Ja se on just noin, mitä enemmän tekevät itse, sen parempaa on jälki. Mä luulen et Kuussa tuulee -biisistä tulee kyl hitti, itselleni edelleenkin se epämieluisin tältä levyltä. Mut siis vuoden parhaan levyn titteliä hamuaa Kasmirin kanssa.
Kyllä Haloo Helsinki kelpaa minulle. Kiitos arvostelusta.
Eipä mitään Ulla, kiitos kun luit (ja toivottavasti jaoit)
Oon nyt kuunnellut levyä ja täytyy sanoa, että jättää kylmäksi. Poikkeuksena Pulp Fictionin kasari-iskelmäpoljento iskee muhun, mut mä oonkin Finnhits-kokoelmien suuri ystävä, haha. Kuussa tuulee on varmaan se mitäänsanomattomin ja enkä pääse yli siitä, että se on velkaa niin paljon Lautturille. Rojaltit Sjöroosille!
Häiritsevyyteen asti en Lautturia kuule, vaikka jotain samaa melodiassa kyl on.
Joo, en mäkään nyt rojaltien kohdalla ihan tosissani ollut. Mut todella häiritsevää se samankaltaisuus on. PMMP/Sjöroos-puristin on vaikea hyväksyä tollasia "lainoja" (niinkuin Sjöroosilla teoksilla ei olisi juuret jossain, esim. Curessa). Ah, rakas ihana musiikki.
Juu, ja kylhän Sjörooskin välillä aika suoraan - tosin kunnioituksella - lainailee Gösta Sundqvistilta, varsinkin PMMP:n myöhemmillä levyillä.
Rahas, ihana musiikki.
Uusi yritys... naputtelin kommentin mutta blogiavaruus söi sen.
Mä en hirveästi Haloo Helsinkiä ole kuunnellut koskaan. Radiohitit toki kuullut ja niistä ihan tykännytkin, mutta mitään suuria tunteita bändi ei ole herättänyt. Ennemminkin sellainen ihan jees.
No, sitten tuli Beibi... kertakaikkisen sietämätön renkutus jonka radion tehosoitto pilasi vain yhdessä päivässä. Kahden tunnin automatka jonka aikana biisi soi NELJÄ kertaa. Sen jälkeen kanava on vaihtunut välittömästi alkutahdeista. Se oli syy miksi levyyn en ole tätä ennen tarttunut.
No, nyt kun on pöly vähän laskeutunut otin levyn kuunteluun. Beibiä en voi sietää edelleenkään, mutta paljon muuta hyvää levyltä kyllä löytyi. Etenkin levyn neljä viimeistä biisiä iski kuin häkä. Köpiksestä en pitänyt ensikuuntelulla lainkaan, toisella vähän enemmän. Kolmosbiisistä eteenpäin alkoi lämmetä. Keskivaiheilla tipahti, mutta sitten tuli nuo neljä viimeistä. Ne tulevat lisäkuunteluun ehdottomasti vielä ja kyllähän levyn lyriikat on ihan loistavia. Edelleen silti kokonaisuutena mulle luokkaa ihan jees...