Ryhdyimme kihlattuni kanssa katsomaan Twin Peaksia tässä päivänä eräänä - tarjoaahan maanmainio streaming-palvelu Netflix tuon sarjan kaikki jaksot HD-tasoisina.

Kyseessä on minulle kolmas matka tuohon Luoteis-USA:n metsiin piilotettuun pikkukaupunkiin. Ensimmäisen kerran katsoin sarjaa 1990-luvulla, mutta silloin minulta jäi jaksoja välistä, enkä edes uskaltanut katsoa kaikkea. Toisen kerran katsoin sarjan ehkä 7-8 vuotta sitten.

Toisella kerralla pelkäsin ja jännitin, mutta myös nautin sarjan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja hienosta käsikirjoituksesta.

Silti tämä kolmas kerta on taas aivan erilainen.

Jotenkin nyt tämä sarja tuntuu kevyimmältä Lynchiltä koskaan (vaikkei tämä yksin hänen sarjansa ole, liekö ohjannut pari jaksoa ja kirjoittanut Mark Frostin kanssa konseptikäsiksen). Siis hyvällä tavalla kevyin! Voisi melkein puhua älykkäästä tilannekomediasta ilman naururaitaa.

En tiedä ovatko sarjan tekijät ajatelleet, että vanhoista halvoista kauhukonsteista voimansa saavat pelottelukohtaukset ymmärrettäisiin sellaisiksi, vai osasivatko aavistaa, että Bobista tulee kokonaisen sukupolven ykkösmörkö, joka nähdään heikkona hetkenä sohvan takaa kurkistamassa.

Mutta nyt kolmannella kerralla Bobin kurkistelu Lauran äidin kirkumisen jälkeen kyllä hätkähdyttää, mutta samalla huomaa miten kornisti musiikki vedetään yli ennen jokaista pelottelukohtausta. Tai miten Bobbyn ja Miken mennessä pimeään metsään tapaamaan Leo Johnsonia taskulampulla valaistu point of view kuvaa heiluvia kuusenoksia kuin parhaassa opiskelijakauhuleffassa - ja silti se toimii.

Puut ovat myös tärkeässä roolissa: Lavasteena ulkokohtauksissa, ja intoilun kohteena agentti Cooperille. Isot douglaskuuset.

Ihmissuhteet sen sijaan ovat kuin telenovelasta. Kaikilla on suhteita sinne tänne, ja naisilla mustat silmät. Ihmiset ovat täysin rakkautensa ja intohimonsa orjia psykiatrista kahvilan henkilökuntaan. Vain Cooper pystyy välttämään lolitan houkutukset.

Varmaankin kaikki leffoista ja tv-sarjoista enemmän kirjoittavat ihmiset - the antonvahajamava's and the ollisulopuisto's of this world - ovat ajatelleet Twinareista näin jo katsellessaan sarjaa kapalostaan käsin ysärillä, mutta minulle tämä muutos toisesta katsomiskerrasta kolmanteen on ollut hätkähdyttävä.

Ja silti sarjan aiheet ovat synkkiä, eikä niistä tehdä pilkkaa. Vaikka Lynchin juttuja pilkataan usein surrealistisiksi, eikä Mulholland Driven tapahtumia ymmärrä kukaan, Twin Peaksissa edetään myöhemmin avautuvin juonenkääntein ainakin suht loogisesti.

En ole katsonut mitään toista draamasarjaa edes kahteen kertaan, saati kolmeen. Voi olla, että saisin Wirestä toisella katsomisella enemmän irti, mutta jos vielä kolmas katsomiskerta antaa näin paljon, voi perustellusti puhua mestariteoksesta.

"Our world is a magical smoke screen". Ja niinhän se Laura sanoi, että 25 vuoden päästä tavataan taas. Ensi vuonna. Huh huh.