Viikon biisit: Erik Hassle, Kuningasidea, Matoma, Adam Lambert ja Kygo

Olen huomannut, että tässä Spotify-duunissa tulee väkisinkin kerättyä talteen kovia biisilöytöjä. Tuo ensimmäinen Viikon biisit -kirjoitus osoittautui menestykseksi, joten ajattelin julkaista näitä jatkossakin. En kuitenkaan välttämättä joka viikko, vaikka nimi siihen suuntaan viittaakin.

Kaikki näistä eivät ole ihan uusia biisejä, mutta enemmänkin biisejä joihin olen jäänyt jumiin ja joita pidän kovimmista kovimpina.


Ensin täytyy mainita ruotsalainen tuottaja-säveltäjä Erik Hassle, jonka pari viikkoa sitten ilmestynyt No Words -sinkku on AIVAN TAJUTTOMAN KOVA. Ruotsissa tämä on ollut hitti ilmestymisestään lähtien, ja toivon että muu maailma tajuaa seurata perässä. Kesähitti jos joku. Kuunnelkaa ja palvokaa.




Sitten Kuningasidea, jonka viime kesänä ilmestyneen Nimi on enne -levyn neljäs single on tämä Yksin Pariisiin (tai oikeastaan siitä tehty remix jossa mukana Pyhimys). Kuulin biisin jo alkuvuodesta, eikä se tehnyt suurta vaikutusta, mutta eräänä päivänä autoa ajaessani kuulin sen Radio Novalta, ja kas, se teki jäljen. Parasta tässä on hieno poljento, "oikeilla soittimilla" tehty hiphop-biitti. Talvella ei toiminut, nyt toimii.




Adam Lambert on tehnyt levyä Max Martinin kanssa, ja viikko sitten kuultiin tuloksia. Ghost Town on maxmartinmaisesti (olisko Shellback myös mukana tässä) perverssin röyhkeästi ajan hermolla. Aviciin akustinen kitara -EDM on yhdistetty Martin Garrixin ja muiden klubimpaan soundiin - ensin tietysti esitellään FourFiveSeconds-tyyliin vähäeleisesti uskomattoman hieno melodia. Näkee ketkä pärjää.



Sitten vielä Norjan DJ-jumalat Matoma ja Kygo, jotka vääntävät molemmat tropical houseksi kutsuttua tämän vuoden soundia.

Matoman biisi on ollut jo hitti pidempään, ja jos minä saisin päättää olisi tässä Suomenkin kesähitti mallia 2015. Tosin se tulee olemaan joku kotimainen biisi tietysti - kuulin eilen yhden vahvahkon ehdokkaan mutta siitä lisää myöhemmin. Joka tapauksessa Matoma otti Notorious B.I.G.:n vanhan jumal-säkeistön, Ja Rulen vähemmän hienon säkeistön ja höysti kokoon tajuttoman kovan pommin Ralp Tresvantin kertsilaululla. Ruokavertauksesta räjähdykseen, mutta ihan sama, haluan vain alleviivata tämän biisin hienoutta.

Kygo-fanituksestani kaikki jo tietävätkin , mutta nyt kun mies vihdoin sai Sexual Healing -versionsa Spotifyyn, on asia syytä nostaa pöydälle uudestaan. Vastustamaton soundi, tekee mieli mennä terassille juomaan kaljaa välittömästi kun kuulen tämän. Veikkaan että Kygon tähti nousee tämän kesän aikana aivan uudelle tasolle, vaikka hän on tulikuuma jo nyt.



This entry was posted in ,,,,,,. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Hei kommentoija! Arvostaisin suuresti jos et kommentoisi anonyyminä, se jotenkin vähentää kommenttisi arvoa. Minä esiinnyn nimelläni, esiinny sinäkin.
T: Jussi

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...