Hyvää #worldbookdayta. Sen kunniaksi kirja-arvostelu ja lukuvinkki.

Jari Sarasvuo on ollut minulle tärkeä mediahahmo 1990-luvulta asti, kun seurasin Hyviä, Pahoja & Rumia intohimoisesti. Kerran jopa faksasimme ohjelman kuuluisaan palauteosioon ystäväni Kirbyn perseen hänen vanhempiensa faksilaitteella. Nyttemmin olen palvonut hänen radio-ohjelmaansa, josta edelleen nautin viikoittain. 

Tämä kirja kertoo Sarasvuon ammatillisesta historiasta hyvin henkilökohtaisen linssin läpi katsottuna. Miehen henkilökohtaisen elämän kirja jättää paljolti rauhaan, mikä on ehkä viisastakin, kun ottaa huomioon miten paljon hänen julkista persoonaansa on vuosien saatossa ruoskittu milloin mistäkin syystä. Kirjasta se tekee ehkä aavistuksen puolikkaan, mutta toisaalta ammatillisessakin historiassa riittää kertaamista.

Oikeastaan tämä kirja auttoi minua ymmärtämään, miten pientä sivuroolia mediatyöt Jari Sarasvuon ammatillisessa elämässä ovat näytelleet. Hänen varsinainen päätyönsä on aina ollut Writers' Studio - myöhemmin Trainers' House - joka muovautui kolmen kaveruksen markkinointitoimistosta valmennusyritysten palvotuksi kuninkaaksi.

Sitten tuli fuusio Satama Interactiven kanssa, päähenkilömme yrityksen ja persoonan romahdus ja Strongholdin TOUKKAVAIHE, jota ihan rehdisti palvoin. Tuli sellainen HPR-fiilis pitkästä aikaa silloin kun näin sen videon, jossa Sarasvuo istuu lauteilla ja kertoo elämästä. Vaikka kuinka yrittäisitte pukea sitä ahneen käärmeöljykauppiaan viittaa Sarasvuolle, niin ei se voi olla tuo mies. Tuo mies on hullu, sillä positiivisimmalla mahdollisella tavalla.

Sarasvuon työfilosofia ja erilaiset valmennukselliset filosofiat ovat kirjassa vahvasti läsnä, mutta mikään uuden metodin myynnin tueksi tarkoitettu opus tämä ei todellakaan ole - koko Stronghold mainitaan vasta aivan kirjan lopussa, kronologisesti kun edetään.

Eniten kirja avaa silmiä sen suhteen, miten herkillä Jari Sarasvuo elämänsä kanssa on. Ehkä se on toisaalta hänen menestyksensä avain. Mutta kyllä herkille ja avoimille ihmisille tulee myös turpiin. Kirjan perusteella intohimo tuottaa suuria onnistumisia, mutta edesauttaa myös aikamoista hyväksikäyttöä.

Tavallaan kirja on aika hyvä muistutus siitä, että yrityksetkin ovat inhimillisiä, koska niitä johtavat ihmiset ovat. Tai no, ehkä tiettyyn rajaan asti, jonka jälkeen toimien takana olevat ihmiset on helppo häivyttää johtoryhmän kokoushuoneen ovien taakse. Satamassa tai Trainersilla ihmiset ovat kuitenkin lähellä.

Sataman ja Trainersin fuusiosta kertova jakso on jo valmiiksi imevästi kirjoitetun kirjan trillerimäisin osuus. On kuin lukisi jotain Ilkka Remeksen taloustrilleriä, mutta Mikko Rimmisen kielikuvilla. Ihanaa. Tai kun hän kertoo Trainersin kulta-aikojen palosta ja bileistä. Tai hahmoista. Tai Simo Rantalaisen noususta ja tuhosta. Tai Kari Uotista. Tai mielipuolisesta, jopa maanisesta anteliaisuudestaan.

Kirjat syventävät sivistystä. Jos ajattelet, että Jari Sarasvuo on ahne paskanpuhuja, lue tämä kirja. Jos taas ajattelet, että hän on Suomen yritysmaailman pelastava enkeli, lue tämä kirja.

Jälkikäteis-edit: Piti sanoa, että kirjaa lukiessa Sarasvuo palkitsee scifi- ja fantasiakirjallisuuden tuntijat intertekstuaalisilla viittauksilla. Ainakin Frank Herbertin loistava Dyyni saa mainintoja, ja olisiko niin että Song of Ice and Fire myös.

Halusin tällä kertaa käyttää paljasta nimiotsikkoa, kun noiden kahden nimen käyttäminen tämän blogin otsikkona on niin mahtavan absurdia. Tyhmempikin tietää, ettei koskaan kannata sanoa ei koskaan, mutta oli tämä silti odottamatonta.

Anssi Kela olisi voinut olla tässä blogissa esillä bloginsa, kirjojensa tai persoonansa ansiosta, mutta hänen musiikistaan en ole koskaan hirveästi pitänyt. Jari Sarasvuota pidän älykkäänä ihmisenä, mutta hänestä bloggaamiseen olisi ollut vaikea keksiä perusteita.

Nyt molemmat miehet ovat tehneet onnistuneen comebackin. Helvetin onnistuneen comebackin. Jari Sarasvuo teki comebackin radioon, Anssi Kela levytysstudioon.

Jari Sarasvuo on hyvin ristiriitainen hahmo, joka viimeisen 10 vuoden ajan on saanut toimittaa virallista "rikas paskanpuhuja" -virkaa, jonka kontolle on nettikeskusteluissa asetettu milloin mitäkin. En pystynyt katsomaan taannoista Ajankohtaisen Kakkosen "syrjäytymisiltaa" kuin pienen pätkän (syynä ko. kanavan teemailloista tuttu keskustelun poissaolo), mutta siinäkin vihaiset vasemmistolaiset syöttivät Sarasvuolle erilaisia rooleja mitenkään perustelematta.

Enkä minä oikeastaan halua Sarasvuota sen kummemmin puolustaakaan, koska ei häntä tarvitse puolustaa. Ensimmäisen Diilin aikaan lähinnä nauratti ukon satuilut, mutta viime viikolla alkaneessa Yle Puheen ohjelmassaan hän on kaukana haihattelijasta.

Ohjelman idea on ainakin Suomen oloissa varsin harvinainen. Sarasvuo puhuu YKSIN TUNNIN PUTKEEN. Hän "ajattelee ääneen". Yrityskonsultti toki voisi puhua vaikka päivän putkeen tavunkaan takeltamatta, mutta kuunneltuani kaksi jaksoa olen tullut siihen tulokseen, että Sarasvuon monologi sisältää enemmän keskustelua kuin Ajankohtaisen kakkosen kaikki teemaillat yhteensä. Kuten hän itsekin toisessa jaksossa toteaa, monologissa voi olla enemmän dialogin aineksia kuin monen mielipiteistään kynsin hampain kiinni pitävän ihmisen vuoropuhelussa.

Jari Sarasvuo -ohjelman pointti ei ole se, onko samaa mieltä hänen puhumistaan asioista. Hänen tunnin monologinsa herättävät oman pään sisällä vähintään yhtä vilkasta sisäistä keskustelua kuin puhujankin. Lisäksi hän on pyytänyt käsittelemiinsä teemoihin kommentteja muilta ihmisiltä, mutta ei ole nauhoittanut haastatteluja vaan lukee kysymykset. Toisen jakson ARMO-teema periaattessa puolustaa uskontojen tarvetta maailmassa, mikä minulle on ajatuksena täysin nurinkurinen.

Välillä Sarasvuota kuunnellessa tuleekin sellainen kiero olo, että omnipotentti Sarasvuo hymisee jostain todellisuuksien raosta, että "son, you got played", puhuin sinut solmuun saatana! Mutta se on yksi syistä, joka tekee tästä ohjelmasta niin mielenkiintoisen.

Kiitos myös Yle Puheelle tästä ohjelmasta, ohjelmapäällikkö on vanha YleX-esimieheni Riku Saaranluoma, hyvää työtä Riku!

Varmasti tämänkin blogin lukijoissa on niitä, joissa Sarasvuon Jarzan nimi herättää inhonväristyksiä. I DARE YOU, lataa ohjelman jaksot vaikka podcastina, lähde ulos pakkaseen kävelemään ja kuuntele samalla Sar-ass-vuota kuulokkeista. Herättää ajatuksia.

Ensimmäisen jakson aihe oli idealismi (se on vaarallista), toisen oli jo mainitsemani armo (se on paras johtamisinnovaatio).

**//**

Toinen comebacker on Anssi Kela. Hänen bloginsa oli aikanaan myös tuossa sivupalkissa, mutta poistin sen kun päivitykset harvenivat. Olen pari kertaa haastatellut Anssi Kelaa ja pidän häntä mielenkiintoisena ja älykkäänä tyyppinä. Hänen kirjojaan en ole lukenut, vaikka varmaankin pitäisi. Kindle aiheuttaa suomalaisten kirjojen vajauksen, vaikka en ole suomalaisen romaanitaiteen suuri ystävä muutenkaan (liikaa rikkinäisiä isäsuhteita, limaa ja pilluja). JOKA TAPAUKSESSA Anssi Kelan uusi kappale Levoton tyttö on suorastaan mahtava laulu.

Kela meni ja kiilasi J. Karjalaisen kantaan, joka innosti ainakin kaikki alan ihmiset mainiolla Mennyt mies -biisillään. Anssi Kelalla ei ollut cooliuden auraa tukenaan, mutta täräytti kuitenkin minun kirjoissani uransa mielenkiintoisimman biisin. Levoton tyttö on kuulemma saanut inspiraationsa Janelle Monaén Tightropesta, ja onhan siinä tuollaista suomirock-versiota Monaén kiihkeästä groovesta. Kun sanoituskin toimii, ei voi muuta kuin nostaa hattua ja kumartaa syvään. Jopa epätodennäköien onnistunut comeback Anssi Kelalta! Huraa! Musiikkivideossa on lisäksi hienoja soittimia ja koira, joten ei tässä voi muuta kuin ihan rehdisti PALVOA.